You are currently browsing kirsti k’s articles.

Sattuipa kohdalle pari vallan makoisaa kuvakirjaa.

 

Mila Teräksen tarinoima ja Terese Bastin taiteilema Hirvivaarin ihmeellinen löytö (Karisto 2019) on omistettu kaikille lempeille ja huolehtivaisille. Kirja kertoo hirvestä, joka löytää metsästä oudon möhkäleen, nostaa sen sarviinsa ja lähtee selvittämään möykyn alkuperää. Kukaan vastaantuleva ei tunnista möhkälettä, silti se on hirvelle tärkeä.

Hirvi lausuu möykylle paljon kauniita sanoja: Sinä olet ihana. Minä pidän sinusta. Sinä olet minulle tärkeä. Pian tapahtuu ihme. Möykky ei olekaan enää pelkkä myökky, vaan… Niin, tekisi mieleni littää tähän se kirjan suloisin ja koskettavin kuva, jossa möhkäleen salaisuus paljastuu. Mutta miksi pilata yllätys.

*

Toinen riemastuttava kuvakirjatuttavuuteeni on Johanna Hulkon kertoma ja Marjo Nygårdin kuvittama Hurja Maija (Karisto 2019), tarina tytöistä, joiden oletaaan pukeutuvan prinsessoiksi päiväkodin roolipäivään.

Mutta kuka hullu tahtoo leikkiä prinsessaa, jos voi olla merirosvo! Samuliina on nimittäin seitsemän meren paras miekanheiluttaja. Maijan supertaito on komentaminen.

Nygård herättää herkkuväreillään eloon tarinassa seikkailevat eksoottiset merenelävät ananaskalasta pullukkamerihevoseen, afrikanmurjottajasta tummamurisijaan. Eikä tässä ole kysymys kirjailijan pursuilevasta mielikuvituksesta, vaan kaikki tekstissä mainitut kalat ovat oikeasti olemassa. Kuten möhkäkala (Mola mola), joka elää trooppisilla vesillä, saattaa kasvaa kolmimetriseksi ja on maailman ahkerin mätimunien tuottaja.

Lämpimästi suositellen,

Kirsti

Mainokset

Eilisen julkkarijuhlan jäljiltä olen yhä kauniiden sanojen ympäröimä, nätisti pökerryksissä. Kuvakirjan nimi on Kerro minulle kaunis sana (Karisto) ja sen on kuvittanut Karoliina Pertamo. Tämä on ensimmäinen kuvakirjatekstini, Karoliinalle jo 36. kuvitus. Siispä konkarin ja keltanokan hedelmä. Miten mehukas siitä tulikaan!

Teos ja tekijät. (Kuva: Hannu Peltonen)

Tarinassa Jaakko kuulee kotona liikaa rumia sanoja, nappaa mukaansa mummulta saadun sinisen lippaan ja lähtee etsimään siihen kauniita sanoja.

Alkajaisiksi luimme koko kirjan ääneen ja näytimme kuvat.

 

Tarinan jalkapalloilijan kaunis sana on Arsenal, joka näyttää olevan myös eturivin Arsenal-fanin mieleen.

 

Julkkarivieraita kiinnosti kovasti kuvittajan työ. Karoliina kertoi koulutuksestaan ja työtavoistaan, kuvittamisen iloista ja haasteista. Miten hän hyppää tekstin tunnelmaan, mistä aloittaa, mitä tekee kun tulee jumi, millaisia kuvallisia silmäniskuja piilottaa sivuille. Tämän kirjan kuvitusta suunnitellessaan Karoliina leikkeli kotona kirjaimia lehdistä, ja siinä vieressä poika seurasi hetken touhua, kunnes tokaisi: ”Äiti, ootko sä ryhtynyt rikolliseksi?”

Keräsimme myös vierailta kauniita sanoja. Niistä syntyi melkein runo:

rakkaus rihmarulla

joutsen huomen

rälläkkä äiti lumitraktori

muurain nummuliitti

koivikko

rakkaus kukkaketo kristalli

osmo peruna

iloinen villatakki

leivonnainen elegia

ihana aurinkoinen pajulintu

Kiitos jokaiselle kauniin sanan lahjoittajalle!

Lähikaupan kassa antaa Jaakon lippaaseen sanan kevytviili. Minustakin kevytviili on kelpo sana. Tein alkuviikosta ensimmäistä kertaa itse viiliä.  Siitä tuli pehmeää ja maukasta. Kuudesta enää yksi jäljellä. Täytyypä panna uusi satsi tekeytymään.

Mikä sinusta on kaunis sana?

Kirsti

Tiedätte ongelman, joka ajaa järjestelmällisen ihmispolon hulluuden partaalle: Huushollin kirjahyllyt ja -karusellit tupaten täynnä. Kodittomia kirjoja lojuu pöydällä, lattialla, sängyssä, tuolien alla ja päällä, joulukorttikorissa, veskissä, ammeen reunalla, klapikopassa…

Olen mittaillut kotia viimeiset vuodet vain yhdellä silmällä: mihin mahtuisi uusi kirjahylly? Yhä useammin katseeni alkoi osua eteisen ja keittiön väliseen 70 senttiä leveään tyhjään ja turhaan seinätilaan.

Onni on puuseppäveli, jolta voi tilata mittatyön.

Päätin antaa runoille arvoisensa paikan. Edellisessä hyllyssä hoikat runoteokset oli ahdettu niin tiiviisti, että kun yritin ujuttaa hyllystä yhden kyyrösen, mukana tulivat vähintään kurtto, kytömäki, laine ja lappi. Koko tämän aamun olen kokenut ekstaattista tyydytystä siirrellessäni runoja väljempiin oloihin. Ja mikä parasta: hyllyssä on vielä tilaa uusille hankinnoille! (Vanhaan runohyllyyn muuttavat pian sarjakuvat, tai ehkä musakirjat.)

Aika kivaa myös se, että sain itse sanella mitat veljelle. Hyllyjen väli on tarkasti harkittu 26 senttiä, jopa Välipakan Tuijan Uutisia! mahtuu. Hyllyjen syvyys on vain 19 senttiä, siinä tuli pieni moka. Raisa Jäntin Läpilyöntikipu ja Grand plié olivat jääneet mittaamatta, nyt ne kurottavat pari senttiä ulos hyllystä. Kestän sen.

Suurinta nautintoa saan vanhan ja uuden runouden asettumisesta liki toisiaan.

… ValaVenhoViitaVirolainenVuorinen…

Niin, minnehän se seuraava hylly sopisi? Vessaan ei, siellä on jo kirjakaappi. Saatteko te muut mahtumaan kirjat kotiin ongelmitta? Onko hyviä ideoita? Karusellit ovat muuten käteviä mutta tarvitsevat lattiatilaa, josta on usein pulaa, koska kotona on kai hyvä harrastaa kirjojen lisäksi ainakin syömistä (pöytä), nukkumista (sänky), löhöämistä (sohva, lattiatyynyt) ja tanssimista.

Ehkä muutama lisähylly työhuoneen katonrajaan? Taidankin pyytää veljen ja mittarullan taas kylään.

Kirsti

 

 

 

Nyt on tarjolla moneen makuun tuoretta laatuluettavaa, kun Suomen Nuorisokirjailijat ry:n Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintoehdokkaat on julkistettu.

Tämän vuoden nuortenkirjallisuuden Topelius-palkinnolle ovat ehdolla Tuula Kallioniemen Kaksoisolennot (Otava), Laura Lähteenmäen Yksi kevät (WSOY), Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras (WSOY) , Maria Turtschaninoffin Maresin voima, Punaisen luostarin kronikoita (suom. Marja Kyrö, Tammi, ruotsinkielinen alkuteos Brevet från Maresi, Förlaget) ja Noona Wasiljeffin Loukkupoika (Otava).

Lastenkirjallisuuden Arvid Lydecken -ehdokkaat ovat Ville Hytösen Ötökkämaan talvi (kuv. Virpi Penna, Tammi), Mari Kujanpään 102 askelta mummilaan (kuv. Paula Mela, Otava), Hannele Lampelan Prinsessa Pikkiriikin astetta paremmat iltasadut (kuv. Ninka Reittu, Otava), Petja Lähteen Surunsyömä (kuv. Matti Pikkujämsä, Karisto) ja Veera Salmen Puluboi, agentti NollaBullaNolla ja kamukiemurat (Otava, kuv. Emmi Jormalainen).

Palkintoraadin jäseninä toimivat tutkija, tietokirjailija Sara Kokkonen (puheenjohtaja), kirjastovirkailija Marjo Hämäläinen ja luokanopettaja Matias Laivamaa.

Palkintojen saajat julkistetaan 14. tammikuuta 2019.

Onnea kaikille ehdokkaille ja kiitos hyvistä kirjoista!

Kirsti

 

 

 

 

Voi oikeus ja ihanuus! Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto on hetki sitten myönnetty kirjailija Siiri Enorannalle teoksesta Tuhatkuolevan kirous (WSOY 2018).

Palkinnosta päättänyt toimittaja Riku Rantala luonnehti teosta ”rohkeasti kerrotuksi, suuren, kansainvälisen tason tarinaksi, joka pitää otteessaan alusta asti”. Rantalan mielestä myös kaikkien aikuisten olisi syytä lukea Tuhatkuolevan kirous.

Finlandia on Suomen merkittävin kirjallisuuspalkinto, joka jaetaan vuosittain romaanille, tietokirjalle ja lasten- tai nuortenkirjalle. Jokaisen palkinnon arvo on 30 000 euroa.

Tinkimätön ja omaääninen Siiri Enoranta oli kolmatta kertaa Finlandia-ehdokkaana, ja totta tosiaan, kolmas kerta toden sanoi.

Grafomania lähettää tuhateläväiset onnenhalaukset Siirille!

Kuva: Ville Koivisto

 

Vilja-Tuulia Huotarisen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani Niin kuin minä heidät näin (Siltala 2018) ja Anu Holopaisen ensimmäinen realistinen nuortenromaani Sydänhengitystä (Karisto 2018) tulevat ensimmäisenä mieleen, kun kysytään, mitä järisyttävän hyvää olen lukenut tänä syksynä.

Takakannen sulkeuduttua yksikertaisesti pakahdutti. Päässä myrskysi ja rinnan alla riehui. Niin omaäänisiä. Niin sydäntä täynnä.

Kiitos kirjailijoille elämyksistä, ja pitkää ikää ensimmäisille!

 

Toisia odotellessa,

Kirsti

 

 

Saapui paketti. Sydän jyski. Hiki puski.

Kuvassa kirja näyttää isolta mutta on luonnossa pienoinen, pehmyt ja käteen sopiva.

Hahmottelin Kuningasjäärän ekan version vuonna 2006 Sinikka Nopolan hämäläistrilogian innoittamana. Dialogiin kirjoitetut tarinat viehättivät, luettiin niitä ääneen kotona ja naurettiin. Osaisinko minäkin kirjoittaa kertomuksen, joka etenee pelkkänä vuoropuheluna? Ryhdyin toimeen ja muutamassa viikossa syntyi eka versio niinkin vetävällä työnimellä kuin Meillä, naapurissa, rakentajilla. Jossain vaiheessa se muuttui muotoon Näillä, noilla, niillä. Kuten otsikonhaku jo vihjaa, tarina kertoo naapuruston kolmesta perhekunnasta. Kuningasjäärä on alueen alkuasukas ja tietää parhaiten, miten rakennetaan, ajetaan autoa, pelataan pesäpalloa ja ollaan ihmisiksi.

Näissä 12 vuoden takaisissa muistiinpanoissa henkiöiden nimet ovat jo löytyneet, vain Martti-kuningasjäärän vaimo on vaihtunut Annasta Helmiksi.

Raakile jäi sitten muhimaan, tuli muuta. Palasin tekstiin noin kerran vuodessa, mutta se ei saanut tulta alleen edes sen varran, että olisin tarjonnut sitä kustantajalle. Kunnes 2015 Robustos järjesti pienoisromaanin kirjoituskilpailun, jonka teemana oli valta. Jospa, jospa! Kävin kässärin kimppuun, viilasin ja lähetin kisaan. Tuloksena kunniamaininta ja lupaus julkaisusta.

Tässä nyt ollaan dialogiromaani hyppysissä, ja yhä lähi-ihmiseni ihmettelee, miksi puhun romaanista enkä näytelmästä. Koska en ole näytelmäkirjailija, en tunne lajia tarpeeksi. Toki teksti voi taipua näytelmäksi. Saa yrittää.

Mutta nyt keskityn halailemaan ja hipelöimään Kuningasjäärää. Uusi lapsi on aina yhtä rakas ja värisyttävä.

 

– Muistaksää Helmi, kumme mentiin kihloihin, se oli kuuskytäkaks. Omenapuut kukki.

– Kesäkuun viires.

– Sulla oli ruusuja koltussa.

– Miten sää senkin muistat.

– Ja tukassa kiharoita. Mää meen ny maate.

– Tää mustikkasoppa…

– Mää syän sen aamulla.

– Hyvää yätä sitte. Mää katton viä uutiset.

– Hyvää yätä.

– Uni myätä.

 

(s. 40)

 

Kirsti

Olisikohan jo aika heräillä hellehuumasta? Grafomania on ollut hissunkissun melkein koko kesän. Mila sentään jaksoi koostaa kiintoisan raportin Edinburghista, kiitos siitä. Matkustetaan seuraavaksi Unkariin. Suomen Nuorisokirjailijat teki syksyn perinteisen jäsenmatkan Budapestiin 24.-26. elokuuta. Muistellaanpa.

Ensimmäinen pysäkki oli Írók Boltja -kirjakaupassa, jossa meille esiteltiin laajasti Unkarin lastenkirjallisuusinstituutin toimintaa, julkaisuja sekä uusinta lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

Yhdistyksen johtokunnan jäsen Magdalena Hai oli nappi valinta sikäläisen yleisradion tv-haastatteluun, hänen Kurnivamahainen kissa -teoksensa käännösoikeudet oli edellispäivänä myyty Saksaan suurelle Dressler Verlag -kustantamolle. Onnea Maggis!

Budapestissä on ihastuttavia lastenkirjakauppoja. Lähin Két Egér  (Kaksi hiirtä) löytyi heti hotellin vierestä Ráday-kadulta.

Suomalaiset teokset olivat näyttävästi esillä ja…

… kaupan omistaja János Mészáros tiesi KAIKEN suomalaisista lasten- ja nuortenkirjoista ja kirjailijoista. Timo Parvela oli muutama vuosi sitten vieraillut kaupassa kertomassa teoksistaan. Timo, jos luet tämän: Jánosilta lämpöiset terkut!

Budapestin suurin lastenkirjakauppa Pagony on tyylikäs, avara ja viihtyisä.

Nuortenkirjahyllyssä ilahdutti muun muassa Maria Turtschaninoffin Punaisen luostarin kronikoiden 2. osa Naondel.

Verkostoitumista parhaimmillaan! J.S. Meresmaa järjesti riemukkaat treffit unkarilaisten spefi-taitajien kanssa. Mukana oli kirjailijoita, kääntäjiä, käsikirjoittajia, virtuaalipeliguru ja scifi-lehden päätoimittaja. Jos jonkinmoista yhteystyöideaa heräsi.

Tiina Hautalaa saamme kiittää kauhukävelystä, jonka hän oli tilannut meidän ryhmälle. Paikkana Vajdahunyadin vampyyrilinna.

Karmivan ihanan oppaan lisäksi Tiina oli onnistunut tilaamaan täydelliset olosuhteet: koko taivaan täyttävät salamat, täysikuun ja päiden yllä viuhuvat lepakot!

Kiitettävien henkilöiden lista jatkuu: Tuija Lehtinen ja tyttärensä Jade. Ilman Tuijaa Nuorisokirjailijoiden vuosittaiset reissut eivät olisi toteutuneet. Kööpenhamina, Tallinna, Berliini, Vilna, Varsova, Tukholma, Dublin, Oslo. Ja nyt Budapest, joka valitettavasti jää Tuijan viimeiseksi matkanjohtajan ominaisuudessa. Toivottavasti yhdistyksestä löytyy uusi innokas matkanjärjestäjä ja perinne jatkuu.  Suurkiitos Tuijalle ikimuistoisista matkoista ja Jadelle kaikesta käytännön avusta ja opastuksesta! (Taustalla Dieckmannin pariskunta, joka on muistini mukaan osallistunut jokaiselle reissulle, huiskutus heille!)

Köszönöm myös teille jokaiselle kanssamatkaajalle, parasta seuraa!

Tässä vielä yksi kuvakirja, josta lumouduin.  Kisztina Marosin kuvittama Milyen színű a boldogság? (Mikä on onnen väri?) on hiljainen kirja, se valittiin viime vuonna kansainvälisen Silent book -kilpailun kahdeksan finalistin joukkoon.

Oi, näin puhuu kuva! Vähäinen teksti on mielestäni täysin turha (tarkoittaa varhaisen aamun kultatrumpetteja tms.). Jos oikein ymmärsin, tekstit on lisätty kustantajan vaatimuksesta, kuvittaja ei olisi halunnut niitä.

Budapestilainen cityetana kulkee hitasti mutta jättää vahvan jäljen, eikä välitä kuoren kolhuista. Vaihtakaa etanan paikalle kirjailija.

Hidasta ja tyytyväistä alkusyksyä kaikille Grafomanian lukijoille, vahvoja jälkiä!

Kirsti

 

 

 

 

IBBY Finland myöntää Anni Swan -mitalin joka kolmas vuosi taiteellisesti korkeatasoiselle ja omintakeiselle lasten- tai nuortenkirjalle. Vuodesta 1961 saakka jaetun tunnustuksen ovat saaneet muun muassa Tove Jansson, Hannu Mäkelä, Leena Krohn, Kaarina Helakisa, Sinikka ja Tiina Nopola, Tuula Kallioniemi, Jukka Itkonen, Raili Mikkanen (grafomaanikko) ja Vilja-Tuulia Huotarinen. Tähän vaikuttavaan joukkoon liittyy nyt Anneli Kanto, jolle ojennettiin tänään järjestyksessä 20. mitali teoksista Perttu Virtanen ja varkaus, Virtasen lapset ja pentu ja Vilma Virtanen virpomassa. Kirjat kuuluvat Viisi villiä Virtasta -kuvakirjasarjaan (Karisto). Sarjan on kuvittanut Noora Katto.

Palkintoraati kiittää kirjoja siitä, että niissä ”käsitellään tunteita poikkeuksellisen avoimella ja rohkealla tavalla. Kirjat purkavat rooliodotuksia sekä näkymättömyyden, reippauden ja liian kiltteyden vaatimusta. Kannon tarinoissa tunteita ei varota tai väistetä, vaan Virtasen lapset kadehtivat, pelkäävät ja tahtovat. Kovaäänisten ja rohkeiden sisarustensa lisäksi myös arat ja tavalliset lapset saavat äänen Virtasen perheessä. Poikien ei tarvitse hävetä kyyneliä tai kauneuden kaipuutaan ja tyttö voi johtaa joukkoja ja toimia asiantuntijana. Lapsille annetaan Virtasen perheessä tilaa olla yksilöitä”.  Ansiokasta on myös se, miten ”kirjoissa ratkaistaan ongelmia yhteistyön ja sisarusten keskinäisen välittämisen kautta”. Kirjojen kieltä raati luonnehtii rikkaaksi ja houkuttelevaksi. ”Teksti on monitasoista, tunteita koskettavaa ja monenlaisia ajatuksia herättävää, ja soveltuu erinomaisesti tunnekasvatukseen.” Viisi villiä Virtasta -kirjasarja osoittaa, että ”myös leikki-ikäisille voi kirjoittaa kirjoja vaikeista aiheista kaunokirjallisten arvojen ja tarinan kiehtovuuden kärsimättä”.

Raatiin kuuluivat Tuija Mäki (pj), Pia Göös, Paula Niemi, Teresia Volotinen, Mikaela Wickström ja Kaislamari Ilmanen.

Onnellinen Anneli Kanto kädessään hopeinen Anni Swan -mitali, jonka on suunnitellut kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen. Vieressä yhtä onnellinen kuvittaja Noora Katto ja Virtas-sarjan kymmenes osa Virtaset huvipuistossa (Karisto 2018), joka julkaistiin tänään mitalijuhlan yhteydessä Lastenkirjainstituutissa. Tuplaonnea ja -iloa! (Kuva: Sirja Kunelius)

 

Olen monesti liikuttunut lukiessani ja katsellessani Virtasen mainion sisarusparven edesottamuksia. Lapsuuden kokemukset ja tunteet ovat pulpahtaneen pintaan. Raati on huomannut saman: ”Aikuinen muistaa tarinoita lukiessaan, miltä lapsuus tuntuu ja miten pelottavia ja ahdistavia monet lapsen kohtaamat tilanteet ovat.” Perttu Virtanen ja kauhea kateus -kirjasta löytyy yksi koskettavimmista kohdista:

Voi Perttu pienikultarakas. Juuri tältä TUNTUU, kun sisko-peijakas on saanut sellaisen synttärilahjan, jota on itse hartaasti toivonut, tässä tapauksessa upouuden polkupyörän. Perttu ajaa veljen vanhalla rämällä.

Viisi villiä Virtasta -sarjan aloitti Vilma Virtanen ja uimataito vuonna 2011. Anneli Kanto kertoi palkintotilaisuudessa, että myös hänen tyttärensä kammosi pienenä veteen menemistä, samoin kuin tarinan Vilma. Tyttären mielestä vesi oli liian likaista uimiseen, kalathan ovat kakanneet sinne. Äiti vakuutti, ettei se ole vaarallista, mutta tytär epäili yhä: ”Vedessä voi olla hai.” Äiti: ”Ei  Suomessa ole haita.” Sekään ei riittänyt vettä pelkäävälle tytölle: ”Todista!”

Lapsen pelot ovat aina totta.

Kiitos sykähdyttävistä kirjoista – Annelille tarinoista ja Nooralle kuvista!

Kirsti

 

Onko teillä mielessä nuorena luettuja kirjoja, jotka jättivät lähtemättömän jäljen? Minua ravisuttivat nämä kolme.

Anna Sewell: Uljas Musta, Merja Otava: Priska, Ethel S. Turner: Seitsemän sisarusta.

Kirsti

 

 

 

 

Arkistot

Mainokset