You are currently browsing kirsti k’s articles.

IBBY Finland myöntää Anni Swan -mitalin joka kolmas vuosi taiteellisesti korkeatasoiselle ja omintakeiselle lasten- tai nuortenkirjalle. Vuodesta 1961 saakka jaetun tunnustuksen ovat saaneet muun muassa Tove Jansson, Hannu Mäkelä, Leena Krohn, Kaarina Helakisa, Sinikka ja Tiina Nopola, Tuula Kallioniemi, Jukka Itkonen, Raili Mikkanen (grafomaanikko) ja Vilja-Tuulia Huotarinen. Tähän vaikuttavaan joukkoon liittyy nyt Anneli Kanto, jolle ojennettiin tänään järjestyksessä 20. mitali teoksista Perttu Virtanen ja varkaus, Virtasen lapset ja pentu ja Vilma Virtanen virpomassa. Kirjat kuuluvat Viisi villiä Virtasta -kuvakirjasarjaan (Karisto). Sarjan on kuvittanut Noora Katto.

Palkintoraati kiittää kirjoja siitä, että niissä ”käsitellään tunteita poikkeuksellisen avoimella ja rohkealla tavalla. Kirjat purkavat rooliodotuksia sekä näkymättömyyden, reippauden ja liian kiltteyden vaatimusta. Kannon tarinoissa tunteita ei varota tai väistetä, vaan Virtasen lapset kadehtivat, pelkäävät ja tahtovat. Kovaäänisten ja rohkeiden sisarustensa lisäksi myös arat ja tavalliset lapset saavat äänen Virtasen perheessä. Poikien ei tarvitse hävetä kyyneliä tai kauneuden kaipuutaan ja tyttö voi johtaa joukkoja ja toimia asiantuntijana. Lapsille annetaan Virtasen perheessä tilaa olla yksilöitä”.  Ansiokasta on myös se, miten ”kirjoissa ratkaistaan ongelmia yhteistyön ja sisarusten keskinäisen välittämisen kautta”. Kirjojen kieltä raati luonnehtii rikkaaksi ja houkuttelevaksi. ”Teksti on monitasoista, tunteita koskettavaa ja monenlaisia ajatuksia herättävää, ja soveltuu erinomaisesti tunnekasvatukseen.” Viisi villiä Virtasta -kirjasarja osoittaa, että ”myös leikki-ikäisille voi kirjoittaa kirjoja vaikeista aiheista kaunokirjallisten arvojen ja tarinan kiehtovuuden kärsimättä”.

Raatiin kuuluivat Tuija Mäki (pj), Pia Göös, Paula Niemi, Teresia Volotinen, Mikaela Wickström ja Kaislamari Ilmanen.

Onnellinen Anneli Kanto kädessään hopeinen Anni Swan -mitali, jonka on suunnitellut kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen. Vieressä yhtä onnellinen kuvittaja Noora Katto ja Virtas-sarjan kymmenes osa Virtaset huvipuistossa (Karisto 2018), joka julkaistiin tänään mitalijuhlan yhteydessä Lastenkirjainstituutissa. Tuplaonnea ja -iloa! (Kuva: Sirja Kunelius)

 

Olen monesti liikuttunut lukiessani ja katsellessani Virtasen mainion sisarusparven edesottamuksia. Lapsuuden kokemukset ja tunteet ovat pulpahtaneen pintaan. Raati on huomannut saman: ”Aikuinen muistaa tarinoita lukiessaan, miltä lapsuus tuntuu ja miten pelottavia ja ahdistavia monet lapsen kohtaamat tilanteet ovat.” Perttu Virtanen ja kauhea kateus -kirjasta löytyy yksi koskettavimmista kohdista:

Voi Perttu pienikultarakas. Juuri tältä TUNTUU, kun sisko-peijakas on saanut sellaisen synttärilahjan, jota on itse hartaasti toivonut, tässä tapauksessa upouuden polkupyörän. Perttu ajaa veljen vanhalla rämällä.

Viisi villiä Virtasta -sarjan aloitti Vilma Virtanen ja uimataito vuonna 2011. Anneli Kanto kertoi palkintotilaisuudessa, että myös hänen tyttärensä kammosi pienenä veteen menemistä, samoin kuin tarinan Vilma. Tyttären mielestä vesi oli liian likaista uimiseen, kalathan ovat kakanneet sinne. Äiti vakuutti, ettei se ole vaarallista, mutta tytär epäili yhä: ”Vedessä voi olla hai.” Äiti: ”Ei  Suomessa ole haita.” Sekään ei riittänyt vettä pelkäävälle tytölle: ”Todista!”

Lapsen pelot ovat aina totta.

Kiitos sykähdyttävistä kirjoista – Annelille tarinoista ja Nooralle kuvista!

Kirsti

 

Mainokset

Onko teillä mielessä nuorena luettuja kirjoja, jotka jättivät lähtemättömän jäljen? Minua ravisuttivat nämä kolme.

Anna Sewell: Uljas Musta, Merja Otava: Priska, Ethel S. Turner: Seitsemän sisarusta.

Kirsti

 

 

 

 

Häikäisevä Magdalena Hai on juuri pokannut Tulenkantaja-palkinnon saturomaanillaan Kurnivamahainen kissa (Karisto 2017), jonka on kuvittanut Teemu Juhani.

Tyylikäs pitkätukka-Maggis vuosimallia 2014. Tähtiainesta jo tuolloin.

Tulenkantaja on Aamulehden perustama ja jakama 10 000 euron palkinto, joka myönnetään kirjailijalle, jonka teoksella on tuomariston mukaan mahdollisuudet menestyä käännöksinä ulkomailla. Tänä vuonna tuomaristoa johti kirjailija Salla Simukka, muut jäsenet olivat Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu, Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen ja sihteerinä Aamulehden kulttuuritoimittaja Markus Määttänen.

Onnellinen Tulenkantaja Magdalena Hai palkintogaalassa Vihtorin kirjamessuilla Tampereella. Palkintoa ojentamassa Markus Määttänen ja Salla Simukka. (Kuva: J.S. Meresmaa)

Suurenmoiset onnittelut Maggikselle ja Kurnivamahaiselle kissalle – tervemenoa valloittamaan maailma!

Harvoin jos koskaan vaikuttuu luita myöten. Nyt kävi niin. Raisa Jäntin runoteos Grand plié (Puru-kollektiivi 2018) pysäytti ja nosti pintaan unohdetut, ruumiiseen syöpyneet. Kirja kertoo kivusta, kehosta ja kiihkosta. Hurmasta ja himosta harrastukseen, joka tatuoituu ruumiiseen ja mieleen iäksi.

Jäntti aloitti baletin viisivuotiaana ja tanssi 15 vuotta. Yhä 39-vuotiaana hän näkee balettiunia. ”Kun aloin kirjoittaa kokoelmaa, unet olivat ihania. Lensin näyttämöllä. Mitä lähemmäksi kirjan painaminen tuli, sitä ahdistavammaksi unet muuttuivat. Olin näyttämöllä enkä osannut mitään.” (Aamulehti 20.2.2018) Tunnistan. Unista ei koskaan pääse, ja miten toden tuntuisia ne ovat; se pakokauhu kun koreografia unohtuu tai grand jeté ei lähde. Mutta jo seuraavana yönä saa liitää halki näyttämön, kun lihaksiin pinttynyt liikemuisti pääsee valloilleen.Voi sitä unihypyn ilmavuutta!

Olemme museoineet ruumiiseemme kaiken. s. 61

Olin jokseenkin Jäntin ikäinen, kun kirjoitin oman balettitestamenttini. Nuortenromaani Piruettiystävyys ilmestyi vuonna 2010. Kerron sen taustat täällä. Tarina oli pakko kirjoittaa, jotta sain rauhan. Vaan sainko sittenkään? Jäntin kokoelman luettuani ymmärsin monta kaihertamaan jäänyttä kohtaa. Jouduin lopettamaan baletin 17-vuotiaana, koska selkäni ei kestänyt. Oli pakko valita: iso leikkaus tai baletista luopuminen. Päätin vaihtaa baletin nykytanssiin, joka on selälle lempeämpää kuin baletti. Kuvittelin vuosikymmeniä, että lopettaminen oli läpihuutojuttu. Ei se ollut. Petin balettiopettajani, joka uskoi minusta vaikka mitä. Petin itseni, unelmani. Luovutin.

mitä nyt, minne kipeät polvemme nyt, s. 103

(ja hän päästää ulos salista,/ei vilkuta perään.) s. 104

koska emme haaveile tämän jälkeen mistään s. 32

Baletti ei salli heikkoutta, eikä yksikään balettia kasvuvuosina kunnianhimoisesti (onko muukin tapa?) harrastanut voi selvitä siitä ehjin nahoin ja sieluin.

viisi kertaa viikossa meidät paloitellaan osiin ja kiireesti me rakennamme/itsemme uudelleen ennen seuraavaa kertaa s. 11

Ruumiinkuva. Peili. Katse.

Asettua vapaaehtoisesti väsymättömän katseen alle, paikkaan jossa mikä/tahansa ajatus minusta on minulle ihan oikein  s. 35

Kun on asunut peilisalissa ei saa koskaan tarpeeksi valoa s. 77

eikä se että sattuu meihin itseemme/ole yhtään mitään. s. 54

ainoa joka ihoani koskettaa on opettajan liikeratojani korjaava käsi/hikisen treenipuvun rajalla s. 89

Luulin pohtivani näitä hautaan saakka, mutta nyt voin lopettaa, koska Jäntti on sanoittanut kaikki vaikeat ja piilottelevat ajatukset niin rehellisen vapauttavasti, ettei minun tarvitse kuin avata Grand plié mistä kohdasta tahansa, antaa muistojen vyöryä ja puhdistaa.

Kukaan kiltti ei selviytyisi,/hymyillen, s. 88

Hymyillen muistelen, ja jaan muutaman murusen.

kun meidät on kerran kasvatettu tänne/voimme yhtä hyvin ojentaa nilkan s. 81. 12-vuotiaana 8.10.1978, variaatio Joutsenlammesta.

Jos tossut saa kulumaan puhki, täytyy varmasti olla olemassa. s. 55. Tanssiva nukkeni 14-vuotiaana 1980 Suvi Elorannan kanssa.

Parasta on ettei kukaan koskaan saa selville miksi me/aloitamme joka päivä uudelleen,/eikä kukaan tiedä että toistoa voi rakastaa, s. 74. 12-vuotiaana 1978, variaatio Gisellestä.

Me eroamme muista,/me opimme,/ keinot jotka ovat olleet meissä aina. s.102. Tästä lähtee Kalinka vuonna 1977 11-vuotiaana, ekalla jalanheitolla olen jo onnistunut kaatamaan kukkapuskan. Vieressä Katri Soini, jolle Piruettiystävyys on omistettu.

keväisin perimme esiintymisasut joihin olemme kasvaneet. s. 103. Mustalaistanssin pyörteessä 14-vuotiaana 1980.

Melkein kaikki kuvani ovat esityksistä, niissä hymyillään aina. Raisa Jäntin runoteos kurkistaa hymyn taakse. Se muistaa takahuoneet ja treenisalit. Pukukopin hien- ja verenhajun, nutturat ja hiusverkot, irronneet varpaankynnet, nurkasta nurkkaan -hypyt (diagonaaliin), lihasvapinat, ojennetut nilkat, revähdykset, tossujen kostutusrätit, jäykät lonkat, aukikierrot, opettajan sanelemat juomatauot, kärkkärinnauhojen sitomistaiteen, helvetillisen développén ja liikesarjojen väsymättömän toiston.

Kaikesta kurista, komennosta ja kivusta huolimatta olen täysin samaa mieltä Raisa Jäntin kanssa: ”En kadu yhtään, että aloitin baletin. Se on tuonut elämääni paljon iloa. Kyse on intohimosta.”

 

Enkä koskaan heitä käyttökelvottomia/tossuja roskikseen Ajattelen ketkä/asuisivat niissä rotat hiiret/hyönteiset Niiden epäreilu keveys s. 60. Tänään 20.2.2018.

 

Onnistuneen pas de bourréen lumossa,

Kirsti

Ps. Pyydän anteeksi, en jaksanut pujotella kärkkäreiden nauhanpäitä piiloon. Sojottavat rumasti.

Tulenkantaja-kirjallisuuspalkinnon kuusi ehdokasta julkistettiin eilen. Kolmen aikuisille suunnatun romaanin lisäksi vientipalkintoon on ehdolla komea otos lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa (Karisto), kuvitus Teemu Juhani

Esiraadin luonnehdinta: ”Originaali satu pikkutytöstä, joka kohtaa jättimäisen kissan. Kissa tahtoisi syödä koko maailman, koska hänen mahassaan asuu herra Hneus.”

 

Kaj Korkea-Aho ja Ted Forsström: Zoo! Viraalit nerot (Otava)

”Kahdeksasluokkalaisten koululaisten älypuhelimien ja Youtuben määrittämä maailma avautuu anarkistisesti ja herauttaa naurut vanhemmiltakin lukijoilta.”

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija (Tammi)

”Urbaani fantasia, jonka päähenkilö pystyy nappaamaan toisten ihmisten muistoja kuin lintuja pyydykseen. Romaani yhdistää realismia, fantasiaa ja romanien elämää.”

 

Tulenkantaja-palkinto myönnetään teokselle, jolla arvioidaan olevan mahdollisuuksia menestyä käännöksenä.  ”Emme etsi vuoden parasta kirjaa, vaan vientikelpoisinta teosta”, muistuttaa esiraadin puheenjohtaja, kulttuuritoimittaja Markus Määttänen Aamulehden haastattelussa. Kaikki ehdokkaana olevat lasten- ja nuortenkirjat ovat jo niittäneet kunniaa kotimaassa: Kurnivamahainen kissa oli Arvid Lydecken -palkintoehdokkaana, Muistojenlukija pokkasi Topelius-palkinnon ja Zoo! Viraalit nerot oli ehdolla Finlandia-palkinnolle. Mikä tahansa teoksista pärjää myös maailmalla.

Tulenkantaja-palkinnon perustivat Aamulehti ja tamperelainen Tulenkantajien kirjakauppa vuonna 2012. Nykyään Teos-kustantamon omistama Tulenkantajien kirjakauppa ei ole mukana jakamassa palkintoa. Tänä vuonna esiraadissa kirjoja lukivat Aamulehden kriitikot Juhani Brander, Marjaana Roponen, Markku Soikkeli ja Kaisa Järvelä sekä Aamulehden kulttuuritoimittajat Nina Lehtinen ja Markus Määttänen.

Varsinaista palkintotuomaristoa johtaa kirjailija Salla Simukka. Muina jäseninä ovat Aamulehden vt. vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu, Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen ja sihteerinä Markus Määttänen. Määttäsen mukaan jo esiraati ”on konsultoinut varsinaisen puheenjohtajan Salla Simukan kanssa, ja saanut häneltä erinomaisia vinkkejä”. Hienosti vinkattu, Salla!

Tulenkantaja-palkinnon saaja julkistetaan lauantaina 24. maaliskuuta Tampereella Vihtorin kirjamessuilla Hotelli Ilveksessä. Siellä kuullaan ehdokkaiden haastattelut ja paneelikeskustelu. Ilmassa iloa, odotusta ja jännitystä. Grafomania onnittelee mainioita ehdokkaita! Tietysti myös Tiina Laitila Kälvemarkia (Seitsemäs kevät, Wsoy), Heikki Kännöä (Mehiläistie, Sammakko) ja Satu Taskista (Lapset, Teos). Lukevista lapsista kasvaa lukevia aikuisia, kaiketi.

 

Kirsti

Kouluvierailuilla oppilaat kyselevät paljon. Se on kivaa. Tässä malliksi muutama usein toistuva kysymys. Vastaan nyt lyhyesti, tilanteen ollessa päällä rönsyän.

Oletko rikas?

Olen, mieleltäni, sopukoita myöten. Jos raharikkaaksi haluaa, kannattaa katsella muuta ammattia.

Mikä on parasta kirjailijan työssä?

Päivien omarytmisyys. Vapaus. Ilo ja leikki. Mahdollisuus kirjoittaa haavet todeksi. Alastomuus.

Mikä on kamalinta kirjailijan työssä?

Alastomuus. Kässärin antaminen painoon ja kaikkien luettavaksi.

Lempikirjailijasi?

Tove Jansson.

Herkkuruokasi?

Äidin kuhakeitto.

Tunnetko julkkiksia?

Joo, paljon. Kallioniemen Tuulan, Simukan Sallan, Parvelan Timon, Nopolan Sinikan ja Tiinan…

Mistä löydät aiheet?

Läheltä. Olen utelias ja ihmettelen paljon.

Kuka kirjan henkilö tahtoisit olla?

Nils Holgersson.

Mihin aikaan päivästä kirjoitat?

Aamuisin, kun on silta auki unimaailmaan.

Tykkäisin lukea kirjoja mutten ehdi, kun on niin paljon muuta kiinnostavaa. Osaatko neuvoa?

Kokeile vaikka sammuttaa kaikki yhteydenpitolaitteet tuntia ennen nukkumaan menoa, tartu kirjaan ja sukella tarinaan. Lukeva ihminen on vahvoilla elämässä.

*

Oho, aika samantyyppisiä vastauksia antaa armas kollegani Vili Voipio teoksessaan Vili Voipio kyhää ja kynäilee (Karisto 2014).

*

*

Olisi mukava kuulla sinun vastauksiasi näihin kysymyksiin. Jos ehdit, kerro mitä mietit!

Kirsti

 

Vuoden 2018 Topelius- ja Arvid Lydecken -palkinnot jaettiin eilen. Topeliuksen sai Elina Rouhiaisen nuortenromaani Muistojenlukija. Väki 1 (Tammi). Arvid Lydecken -lastenkirjapalkinto myönnettiin Leena Parkkisen kirjoittamalle Pikkuveli ja mainio harharetki (Teos) -lastenromaanille.

 

 

Suomen Nuorisokirjailijat ry:n vuosittain jakamien palkintojen arvo oli tänä vuonna 2018 euroa. Kopiosto tukee palkintoja.

Grafomania onnittelee palkittuja lämpimin halauksin!

Uusi vuosi käynnistynyt ja ihanat lahjakirjat pian luettu. Sain sekä toivelistalla olleita että yllätyksiä.

Säväyttävää proosaa: Asko Jaakonahon Valon juhla ja Pasi Ilmari Jääskeläisen Väärän kissan päivä.

 

*

Ajatonta, iätöntä runoutta: Satu Mannisen Pikseliaurinko, Virpi Alasen Ystävätär K, Juri Joensuun Valohuppu.

*

Uljaat kuvat, koskettava tarina: Kimmo Ohtosen Karhu – voimaeläin.

*

Nyt olisi mukava saada uusia lukuvinkkejä, joten kertokaapa, mitä kääröistänne paljastui.

Loppuun vielä lainaus Jääskeläiseltä: ”Tarinoiden kertominen oli viekas tapa saada puhua salaa, turvallisesti ja kenenkään huomaamatta ääneen niistäkin asioista, joiden oli pysyttävä ikuisesti salaisuuksina. Siksi tarinat olivat niin tärkeitä: ilman niitä olisi ollut pakko vaieta siitä, mistä ei voi puhua.” (Väärän kissan päivä, s. 134) Siinäpä se, kirjoittajan onni ja pelastus.

Kirsti

Olipa kerran lähimetsä. Siellä otukset asuivat ja virkistäytyivät. Poimittiin mustikoita ja puolukoita. Sienestettiin. Leikittiin piilosta. Ulkoilutettiin koiria. Maastopyöräiltiin. Kuljettiin polkuja, joista kapeat eläinten astumia, leveämmät ihmisten. Joskus mentiin umpimetsään, sammalta nilkkoihin saakka. Nukuttiin päiväunet kiven juurella. Eksyttiin. Ihmeteltiin polun yli piipertäviä pyyn untuvikkoja. Jäätiin kiinni hirven tuijotukseen. Uitettiin kaarnaa purossa. Löydettiin runon ituja, säveliä ja muita olennaisuuksia. Tavattiin ketut, jänikset, mäyrät, kärpät ja metsäkauriit. Hippiäiset, pikkutikat, korpit, puukiipijät, hömötiaiset. Noin alkajaisiksi.

Vielä viime viikolla tämän vanhan kiviaidan takana seisoi metsä, rehti kuusikko.

Metsän omisti Lempäälän kunta. Hei, kiitos yhteydenotostasi! Kuokkalassa tehdään tosiaan metsänhoitosuunnitelman mukaisia hakkuita. Ahaa, metsää hoidetaan.

Hoidettu metsä näyttää tältä.

Ennen hoitotoimenpiteitä tässä kulki metsäpolku.

Mutta turhaan hätäilemme. Hakkuiden jälkeen polut raivataan uudelleen auki ja ovat jälleen virkistyskäytössä. Anteeksi, nyt en ymmärrä. Metsähän tarjosi virkistystä, eikä metsää saa takaisin. Ei meidän aikanamme.

Hävitys yllätti kaikki lähiseudun asukkaat, myös keskellä metsää sijaitsevan talon väen. Hakkuista ei ole erikseen tiedotettu, joten ymmärrän, että alueen asukkaat ovat hämillään. Hyvä, että toit asian esille. Pyrimme kehittämään tätä jatkoa ajatellen, jottei hakkuiden käynnistäminen tulisi yllätyksenä. Kiitos, nyt lohduttaa.

Eilen ikkunasta katseltiin tiheää kuusikkoa ja pihassa vierailevia metsäneläimiä. Tänään samasta ikkunasta aukeaa näkymä naapuritaloon, tielle ja riivittyyn maisemaan.

Noh, pikku muutos maisemassa – mitä se ketään haittaa. Hoidettu metsä on kuitenkin mukava kulkea! Hämärästi muistan kuulleeni tutkimuksesta, jossa verrattiin lapsuuden maiseman tuhoutumista avioeroon tai jopa ystävän kuolemaan. Ehkä muistan väärin. Olen viherpiipertäjä ja puunhalaaja.

Minusta puut ovat kauniimpia pystyssä.

Olen yrittänyt laskea kymmeneen(tuhanteen) ja hengittää. Se on vaikeaa. Lempäälän kunnan metsänhoitosuunnitelma on hyväksytty keväällä 2016, sen on tehnyt UPM. Suunnitelmassa on huomioitu ympäristöarvot ja alueiden kaavoitus. Olen pyytänyt suunnitelman nähtäville, haluan tutustua siihen. Helpompi varautua, jos tietää vähän mitä metsiä ja missä hoidetaan lähivuosina. Kunnalla ei ole lakisääteistä velvoitetta tiedottaa hakkuista, mutta maalaisjärkeä ja inhimillisyyttä toivoisi löytyvän. Tällaisenaan menettely on ylimielisen röyhkeä metsässä asuvia ja siellä päivittäin liikkuvia kohtaan.

 

Sydäntä puristaa kulkea hävityksessä. Hakkuuaukealla eksyy aina. Poissa ovat polut, poskia kutittelevat kuusen oksat ja latvuksessa tiitittävät hippiäiset. Metsä on kuollut.

Sen pituinen se metsä.

 

Kirsti

Ps. Aiheesta lisää täällä.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finladia-palkintoehdokkaat julkistettiin hetki sitten. Tässä komea ja monipuolinen kirjakirjo:

Riikka Ala-Harja: Kahden maan Ebba (Otava)

Kahden maan Ebba

Jukka Behm: Pehmolelutyttö (WSOY)

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Virala genier/ Zoo! Viraalit nerot (Förlaget/ Otava)

Zoo! Viraalit nerot

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia (Otava)

Koiramäen Suomen historia

Sanna Mander: Avain hukassa/ Nyckelknipan (S&S/ Schildts & Söderströms)

Avain hukassa

Ninka Reittu: Sinä olet superrakas (Otava)

Sinä olet superrakas

Suomen Kirjasäätiön jakaman palkinnon arvo on 30 000 euroa. Ehdokkaat nimesi esiraati, johon kuuluivat kirjastovirkailija Keth Strömdahl  (pj), graafinen suunnittelija Ilona Ilottu ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio.  Palkinnonsaaja selviää 29. marraskuuta, valinnan tekee laulaja Anna Puu.

Grafomania onnittelee lämpimästi kaikkia ehdokkaita! Ja samalla toivottaa siipiä ja näkyvyyttä niille kymmenille mainioille tänä vuonna julkaistuille lasten- ja nuortenkirjoille, jotka eivät tulleet valituksi ehdokaslistalle.

Kirsti

Uusimmat kommentit

Päivi Hannele Lappal… artikkeliin Asennevammaisuudesta
kirsti k artikkeliin Murrejuttuja jäähyväisiksi
Seppo artikkeliin Murrejuttuja jäähyväisiksi
Raili artikkeliin Punaisesta langasta
minnaeveliina artikkeliin Punaisesta langasta

Arkistot

Mainokset