You are currently browsing kirsti k’s articles.

Olen pienestä saakka toivonut osaavani lentää. Lapsena yritin askarrella itselleni siipiä lakanoista ja harjanvarsista. Toisinaan korkeilla paikoilla iskee hullu ajatus, että osaan lentää ilman siipiäkin: jos levitän kädet ja ponnistan, lähden liitoon.

Ristisorsa.

Lapintiira.

Merihanhet.

Kalalokki.

Merikotka.

Kyhmyjoutsenet.

Ristisorsat, taas.

Meriharakka.

Isokoskelot.

Luultavasti sitkeä lentohaaveeni on syy siihen, että viehätyn linnuista loputtomiin, en väsy niiden seuraamiseen ja ihmettelemiseen.

Kaikki kirjani ovat täynnä siivekkäitä. Jo ekoissa Vileissä niitä vilisee: Vili mittaa lintujen pakoetäisyyksiä, kiikaroi saaristossa ja tekee Aadaan lähtemättömän vaikutuksen viemällä tytön katsomaan jättimäisiä merikotkia Pyhäjärven jäälle. Linnut kiinnostavat myös Kuitusen kaksosia: poikien rannassa pesii laulujoutsenpari, Konsta ja Karoliina (terveisiä Tuulalle). Puhumattakaan runokirjoista, joiden sivuilla sulat suhisevat. En viljele lintuja tarkoituksella, ne liitävät kirjoituksiini varkain, lupaa kysymättä.

Onko teillä muilla jotain, mikä kulkee mukana teoksesta toiseen?

Kirsti

Lennot kuvattu Vänössä 2.-6.5.2017.

Vilja-Tuulia sen keksi! Puhua kirjoittamisesta, puhua, puhua kaikki mitä mieleen pulpahtaa. Katsokaapa, miten maagisesti hän sen tekee.

*

Kuiskaillen, pohtien, pysähdellen. Lähellä. Kuin istuisin Vilja-Tuulian vieressä keskustelemassa aiheesta, joka ei tyhjene koskaan. Josta vain toinen kirjoittaja voi haltioitua samalla voimalla. (Eikä huulipunaakaan voi sivuuttaa.)

Pidän Vilja-Tuulian tyylistä yhtä paljon kuin uusimman kirjani päähenkilö Luna. Vilja-Tuulia on Lunan ystävä.

VILJA-TUULIAN KANSSA

tietää heti oikeat sanat.

Kerran sain lainaksi Vilja-Tuulian

pinkin lentokoneen, ja kaupan päälle

lentämisen pikakurssin

(…)

Mitä vielä, kaikki on kaukana mutta

näkee silmät, saa sanoista selvän,

haistaa omenasampoon

ja tuntee ihokarvojen rytmin.

(…)

Seuraavalla kerralla saan kokeilla

kuumailmapalloa, se on ruudullinen

ja odottaa lentäjää Vilja-Tuulian

ilmapalloaitassa

Näin kirjassa Pönttö. Lunalla on toki muitakin ystäviä: Tove, Monika, Linn ja Katri. Jokaisen kanssa Luna viettää tuokion.

*

Kollega Ansu kuvasi pöntöt Savitaipaleella ja kirjoitti: ”Ihana kirja, nuoruuden energiaa ja pohdintaa myös keski-ikäiselle tädille.” Kiitos!

*

Nyt kun uutukainen on siivillään, tämä tyttö levittää omatkin siipensä ja suuntaa 2942 kilometriä etelään, nettiyhteyksien ja muiden epäolennaisten ulottumattomiin. Voikaa hyvin, aistikaa, rakastakaa, kirjoittakaa, puhukaa kirjoittamisesta – tehkää mitä eniten janoatte!

Kirsti

Ei tähän totu. Ensin piinaa, suoraan sanoen kauhua. Viikkojen odotus. Lopulta soi ovikello KLING-KLONG, oven takana postinainen paketin kanssa, pyytää kuittausta. Käsi tärisee, kynä putoaa kynnykselle KOPS. Väkinäinen hymy ja kiitos. Äkkiä ovi kiinni PAM, ei kai kukaan nähnyt. Pahvilaatikko keittiön penkille TUMPS ja teipit irti, repimistä SKRAAP, turhaan, missä sakset? Kädet vatkaavat yhtenä myllynä VIUUH, pian AUUUH, sormeen viilto, verta vuotaa, laastari. Riekaleiksi hakatun laatikon kansi aukeaa FLUP, hengitys pysähtyy STOP, tulee itku BYÄÄH, ja viimeisenä hervoton HI-HI-hihitys.

Pöntöt.

Luna on 18 ja pelkää monia asioita.

Pönttö oli pakko kirjoittaa, se purskahti pitkän kuivan kauden jälkeen, jotenkin näin. Tarinaan ja tunnelmaan täydellisesti sopivan kannen on taiteillut Aino Ahtiainen. Mittaamattoman suuren kiitoksen ansaitsee myös pitkäaikainen kustannustoimittajani Sirja Kunelius Karistolta. Tulkoon kevät, tulkoot linnut, olen valmis. Yhtenä pönttönä.

*********

Eikä tässä vielä kaikki ilo. Ei siihenkään ihmeeseen totu, että omat työt taipuvat toisenlaiseksi taiteeksi. Näin onnellisesti on käynyt vuonna 2011 julkaistulle  Likkojen lipas -runokirjalleni.  Kangasalan Pikkuteatteri on loihtinut runojen pohjalta näytelmän.

Minä-näytelmää esitetään 25. maaliskuuta saakka.

Olin ensi-illassa viime torstaina. Nyt yritän toipua. Siihen voi mennä kauan, esitys oli niin villi ja vimmainen, koskettava ja kaunis. Lipas avautui uusiin ulottuvuuksiin. Sanoista tuli lihaa, verta, hikeä ja huulipunaa. Huh.

Ensi-illan huumassa pääsin kuvaan ihanien näyttelijälikkojen kanssa. Vasemmalta oikealle Angelica Lewis, Lotta Rahkonen, Sanni Sipola ja Marleena Aalto. Ja onhan siellä joukossa myös ohjaaja ja dramatisoija Mika Eerola. Suloinen kiitos teille kaikille hienosta työstä ja rohkeudesta tarttua runokirjaan! (Kuva: Merja Palin)

Kirsti

Lasten LukuVarkaus -palkintoehdokkaat on julkistettu. Luettavaa riittää moneen makuun, erityisesti fantasian ja huumorin ystäville. Ehdolla ovat Anneli Kannon Kulkurikaksikko (Karisto), Mari Kujanpään Emman salainen toive (Otava), Heikki Lehikoisen Kuningas Faravidin testamentti (Teos), Salla Simukan Sisarla (Tammi), Esko-Pekka Tiitisen Dada-kissa ja Populuksen popcornit (Lasten Keskus) sekä Jutta Tynkkysen Etsivätoimisto Mysteeri ja Pyhän Birman safiiri (Myllylahti). Eikun lukemaan!

LukuVarkaus-palkinto jaetaan vuosittain edellisvuonna julkaistulle alle 12-vuotiaille suunnatulle lastenkirjalle. Palkinnon saajan valitsee varkautelaislapsista koostuva raati, johon tänä vuonna kuuluvat Luttilan koulun oppilaat Saimi Turunen (4. lk), Jenni Nikarmaa (5. lk) ja Piitu Ursin (5. lk) sekä Kangaslammin koulusta Veeti Kiviaho (4. lk), Antti Mikkonen (4. lk) ja Enni Loikkanen (5. lk).

LukuVarkaus on Varkauden kaupungin ja Stora Enso Oyj:n perustama kirjallisuuspalkinto, suuruudeltaan 3500 euroa. Palkinnon saaja julkistetaan Vekara-Varkaus-festivaaleilla 14. kesäkuuta.

Onnea ja menestystä kaikille ehdokaskirjoille ja -kirjailijoille!

Kirsti

 

Kuulin kauan sitten erään kirjailijan sanovan, että hän suorastaan hakeutuu kriiseihin, koska luovuus on silloin parhaimmillaan.

Minun kirjoitusvireeni katoaa vastoinkäymisissä. Lamaannun ja keskittymiskyky häviää, varsinkin avohaavavaiheessa. Työlle löytyy tilaa vasta sitten kun kurimus alkaa rupeutua ja arpeutua. Hiljalleen huoli ja hätä muuttuvat suruksi, jota voi jo hoitaa kirjoittamalla, sopivalta etäisyydeltä.

Onneksi en ole murheen kohdatessa vielä koskaan ollut sellaisessa työvaiheessa, että olisi ollut pakko kirjoittaa. En tiedä, miten selviäisin, jos ehdoton deadline vaatisi tarttumaan tekstiin keskellä pimeintä.

Miten sinun työhösi vaikuttavat koettelemukset, menetykset, tunnetilat?

Maisema hoitaa. Kemi 27.2.2017.

Maisema hoitaa. Kemi 27.2.2017.

Kirsti

Nyt on taas se kamala hetki. Viimeinen kierros maaliskuussa ilmestyvään kirjaan.

Viimeinen on viimeinen. Viimeisen jälkeen ei voi enää tehdä muutoksia. Nyt pitäisi olla tarkka. Pitäisi jaksaa. Pitäisi innostua tekstistä, jota on viilannut ja jauhanut vuoden. Mutta minkäs teet; puoli vuotta sitten kelpo tarinalta vaikuttanut kässäri haiskahtaa nyt pelkästään homeelta.

Kun mikään putki ei tunnu riittävän tarpeeksi tarkkaan tsuumaukseen.

Kun mikään putki ei tunnu riittävän tarpeeksi tarkkaan tsuumaukseen.

Ja se kaikkein tuskaisin askel on vielä edessä: taittovedos. Sen tarkistaminen nippanippa menettelee, mutta lopullinen painoon päästäminen kauhistuttaa. Siinä vaiheessa jokainen pikku epäkohta näyttää karhunjätöksen kokoiselta mokalta: voisiko vielä vaihtaa pilkun paikan, sanajärjestyksen, säejaon, verbin, sävyn. En osaa päästää irti ennen kuin kustannustoimittaja hellää väkivaltaa käyttäen viheltää pelin poikki.

Eikä tässä vielä kaikki. Kärsimys huipentuu piinaviikkoihin eli kirjan odottamiseen painosta.

Lopulta uusi kirja on aina maailman suurin ihme, ilo ja onni. Tiedän sen, mutta siihen on vielä matkaa. Nyt pelottaa.

Onko teillä muilla vaikeita hetkiä tässä työssä?

Kirsti

Oletko aina haaveillut kuvakirjakässärin kirjoittamisesta? Minä olen. Mutta selkeä ja napakka idea piilottelee. Hirmuisen vaikea laji, ehkä juuri siksi niin kiehtova.

Nyt on hyvä tilaisuus kokeilla, miten kuvakirjailijan saappaat sopivat omaan jalkaan: Karisto oy julisti tänään  kirjoituskilpailun, jossa etsitään lapsille tai varhaisnuorille tarkoitetun kuvakirjan tekstiä. Väljänä teemana on rohkeus.

Aikaa on 15. toukokuuta 2017 saakka. Tulokset julkistetaan Hämeenlinnassa 4. elokuuta 2017 Hippalot-lastenfestivaaleilla. Kustannussopimuksen lisäksi palkintona on 5000 euroa, joka voidaan jakaa useamman käsikirjoituksen kesken. Tuomaristoon kuuluvat kriitikko ja tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen, kirjailija Anneli Kanto ja kuvittaja Matti Pikkujämsä.

Raadin jäsenen Anneli Knanon tyylinäyte Noora Katon kuvittamasta kirjasta Vilma Virtanen ja uimataito (Karisto 2011)

Raadin jäsenen Anneli Kannon tyylinäyte Noora Katon kuvittamasta kirjasta Vilma Virtanen ja uimataito (Karisto 2011).

*

Terävää kynää ja mielikuvituksen laukkaa kaikille kilpailuun osallistuville!

 

Kirsti

Hurraa, on palkintojen aika! Nyt vuorossa Suomen Nuorisokirjailijat ry:n perinteikkäät kirjallisuuspalkinnot.

Topelius-palkinto jaetaan viime vuonna julkaistulle korkeatasoiselle nuortenkirjalle, palkinnon saa Siri Kolu romaanistaan Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava 2016).

 

Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo Peetusta, joka on syntynyt väärään kehoon. Se on kertomus herkistä perhesuhteista, rakkaudesta, kasvamisesta, vapauden kaipuusta sekä ihmisen oikeudesta, halusta ja tarpeesta määritellä itsensä ja identiteettinsä. Henkilöiden tunteita kuvataan tarkasti, tyylikkäästi ja hienovaraisesti. Painavasta asiasta huolimatta Siri Kolun teoksessa on keveyttä ja ilmavuutta ja teoksen kieli, rakenne ja tarina hengittävät ja antavat tilaa lukijan omille ajatuksille. Kesän jälkeen kaikki on toisin sopii luettavaksi yhtä lailla nuorille kuin aikuisille: ilmavuus kantaa läpi tarinan ja johdattaa paitsi päähenkilön, myös lukijan kohti maailmaa, jossa kaikilla on oikeus rakastaa ja olla oma itsensä.

*

Ansiokkaalle lastenkirjalle myönnettävän Arvid Lydecken -palkinnon saa Sanna Isto teoksestaan Maan alaiset (WSOY 2016).

Maan alaiset on vaikuttava lastenromaani Metuli-tytöstä, joka eräänä aamuna huomaa muuttuneensa erikoiseksi eläimeksi. Mitä tehdä, kun oma elämä
yhtäkkiä ryövätään? Kesäinen Suomenlinna tunneleineen ja linnoituksineen on herkullinen miljöö seikkailulle maanalaisen kansan joukossa. Metuli tutustuu paitsi erwinien maailmaan, myös itseensä ja ihmisiin uudenlaisesta näkökulmasta. Mielikuvitus, vaihtoehtohistoria, arki ja fantasia punoutuvat teoksessa saumattomasti yhteen. Mukaansatempaava, erinomaisella kielellä kirjoitettu teos etenee sujuvasti ja pitää lukijan otteessaan alusta loppuun. Maan alaiset on ajaton kertomus ystävyyden voimasta, uskalluksesta sekä omien vahvuuksien ja rajojen löytämisestä.

*

Palkintoraatiin kuuluivat erikoiskirjastonhoitaja Salla Erho (pj), äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Ida Hartikainen ja lasten- ja nuortenkirjallisuudentutkija Myry Voipio.

Vuonna 2017 sekä Topelius- että Arvid Lydecken -palkinnon arvo on 2017 euroa. Kopiosto tukee palkintoja.

Grafomania hihkuu ilosta ja onnittelee näitä kahta ihanaa S.U.P.E.R.K.I.R.J.A.I.L.I.J.A.a eli Suunnattoman Upeaa & Päheää Erikoisasiantuntijaa & Raudanlujaa Kirjallisen Ilmaisutaidon Rokkistaraa Joiden Armottoman Intohimon Luomisvoima Ihmiskuntaa Jatkuvasti Autuuttaa! (Lainaus Markku Kestiltä edellisestä kommenttiketjusta.)

Kirsti

Hiphei ja hyvää uutta! Nyt on aika juhlia paitsi 100-vuotiasta Suomea myös runoa, kieltä, sanoja. Juhlavuoden kunniaksi runoilija Tuija Välipakka on perustanut SUOMI ON RUNO -blogin ja kutsunut mukaan suuren joukon kollegoja. Sivustolla julkaistaan vuoden jokaisena maanantaina uusi runo, viikon avaukseksi.

Blogi aukesi eilen Välipakan itsensä kirjoittamalla runolla. Vuoden edetessä saamme lukea tuoreita tekstejä lukuisilta runoilijoilta, mukana ovat mm. Sinikka Vuola, Katariina Vuorinen, Johanna Venho, Tapani Kinnunen, Ville Hytönen, Riina Katajavuori, Raisa Jäntti, Jarkko Tontti, Arto Lappi, Vilja-Tuulia Huotarinen, Juha Kulmala, Jyrki Kiiskinen, Harri Nordell, Anni Sumari, Risto Oikarinen, Merja Virolainen, Tero Liukkonen, Tittamari Marttinen, Tomi Kontio, Kristiina Wallin, Anja Erämaja, Kristiina Lähde, Juha Siro, Sirpa Kyyrönen, Harry Salmenniemi, Miia Toivio, Saila Susiluoto, Helena Sinervo ja allekirjoittanut. Vuoden kuluessa joukko vielä täydentyy.

img_4302

Ajatelkaapa, maanantaina 25. joulukuuta 2017 blogista löytyy 52 ennen julkaisematonta runoa, mikä ainutkertainen helmi!

Kirsti

Kulunut vuosi pyörryttää. Kohdalleni osui niin paljon ihmeellisiä asioita, että pää muistuttaa nyt hyrrää. Baletinopettaja sanoi aina, että piruetti onnistuu vain jos valitsee yhden kiintopisteen ja katsoo eteenpäin, muuten menettää tasapainon ja hups mukkelismakkelis. Varoituksista huolimatta jo alkusyksystä otin riskin ja vilkaisin vaivihkaa taakse: kasapäin tunnustuksia ja huomioita, iloja ja ihmeitä, hyvää ja kaunista. Johan alkoi huimata, kyllä baletinopettaja tiesi. Käänsin äkkiä katseen takaisin eteenpäin, mutta voi hyssykät mitä siellä olikaan vastassa: kutsu Linnan juhliin, huh-huh. Supervuodelle superhuipennus.

Juhlien teemoina olivat tänä vuonna muun muassa lukutaito (hurraa!) ja tyttöjen mahdollisuudet (eläköön!). Siispä lähdin juhliin iloisin mielin.

Ilosta huolimatta juhliin valmistautuminen oli lievästi ilmaistuna piinaa ihmiselle, jota kiinnostaa banaanikärpästen seksielämä enemmän kuin pukeutuminen, tukka ja meikit. Lukuisten vaiheiden jälkeen päädyin pukuun, jossa on henki ja persoona. Ja ripaus metsää. 60-luvun raakasilkkinen komistus löytyi Tampereen Työväen Teatterin pukuvuokraamosta, mekko on aikanaan käsinommeltu ja lahjoitettu puvustoon.

kirsti-k-5

Kuva: Yle Areena

Puku tahtoi lähteä mukaani jo pari vuotta sitten, kun sovitin sitä toista tilaisuutta varten, mutta silloin ei ollut aikaa korjausompelulle. Nyt oli. Ompelijataikurit Katri Innanmaa TTT:n puvustosta ja Jonna Nurmi Lempparista loihtivat mekon edustuskuntoon; korjasivat, kursivat ja kavensivat.

Ajatelkaa, puku on koko ikänsä odottanut pääsyä suuriin juhliin, roikkunut vuosikymmenet puvuston henkarissa litistyneenä ja unohtuneena toinen toistaan prameampien luomusten välissä. Nyt sain viimein toteuttaa puvun toiveen ja viedä sen Suomen upeimpiin juhliin. Katrin mukaan viime tipassa, silkki kun on haurasta eikä kestä loputtomiin. Minua viehättää puvussa myös se, että olemme samanikäisiä.

Puku kättelee presidenttiä... (Yle Areena)

Puku kättelee presidenttiä… (Kuva: Yle Areena)

... ja Jenni Haukiota. (Kuva: Pertti Toivonen)

… ja Jenni Haukiota. (Kuva: Pertti Toivonen)

*

Monilla kuuluu olevan luottokampaaja, minulla ei. Olen käynyt kerran elämässäni kampaajalla, vuonna 1989, kun menimme naimisiin. Onneksi helsinkiläinen parturi-kampaajaserkkuni pelasti tilanteen ja järkkäsi minut kollegansa Timo Karvisen hellään huomaan Kampaamo Pesulaan Museokadulle. Jihuu, nyt meikälikallakin on luottokampaaja, ja meikkaaja.

Entäpä kaulariipus, pieni hopeinen kirja. Se on tamperelaista käsityötä, ihanuuden on suunnitellut ja toteuttanut koruseppämestari Minna Skyttä, varta vasten Linnan juhliin. Kirjan etukansi aukeaa, ja sisäsivulla on kaiverrus ”Olipa aina ihana tyttö…”

img_4170

*

Juhlissa oli ennen kaikkea hauskaa. Kotoisampaa ja rennompaa kuin ikinä osasin kuvitella. Tunnelma oli välitön ja mutkaton, kuin avantosaunassa tittelit narikassa. Kenen kanssa tahansa kanssa oli helppoa ja luontevaa heittäytyä jutulle. Nautimme joka hetkestä siippani Jyrki Toivosen kanssa. Kiersimme kaikki sopet, ihastelimme taidetta ja kirjastoa, kuuntelimme hurmaavaa Total Cello Ensembleä, maistoimme jokaista makupalaa (boolia tietenkin), tanssimme ensin hillitysti ja kameroiden sammuttua villimmin.

Veljenpojan painajainen:

Veljenpojan painajainen: ”Et sitten tanssi silleen kun yleensä, kädet ylhäällä.” Anteeksi, Atte! (Kuva: Yle Areena)

Illan ikimuistoisin hetki oli keskustelu 100-vuotiaan veteraani Tauno Hämäläisen kanssa. Menin kiittämään häntä itsenäisyydestä ja hän kertoili sotakokemuksiaan. Jo se kosketti, mutta sitten Jyrki kaivoi frakkinsa povitaskusta vaarinsa Summan-ristin, Hämäläisellä oli samanlainen rinnassa. En tiennyt että Jyrki oli ottanut vaarinsa hengen mukaan juhliin, tuli siinä muutama kerta nieleskeltyä.

Niin, Jyrki pukeutui ensimmäistä kertaa elämässään frakkiin ja valittiin heti illan tyylikkäimpien miesten joukkoon:

img_4171

Kuva: Yle Areena

Antti Ruuskaseen liittyy toinenkin hauska juttu. Yle:n lähetyksessä selostaja esittelee ensin minut ja jatkaa heti perään: ”yksi suurimmista urheilutähdistämme tulee nyt”. Mutta keskellä kuvaa seisoo edelleen Jyrki, yksi suurimmista antiurheilijoista.

Palaan vielä pukuun, jonka haikeana palautin Työväen Teatterille. Vaikka nyt ymmärrän, että se oli ainoa mahdollinen valinta, punnitsin lukuisia vaihtoehtoja. Eikä päätöksentekoa helpottanut pojan tuomio: ”Kamala verho, eihän se istu sulle yhtään.” Joopajoo, varmaan nykymakuun outo. Mutta poikapa ei ollut ainoa mielipiteessään:

... kun täsäs kohtaa nimeltä mainitsemattoman keskustesivustolla kommentoidaan, että

Tässä kohdassa nimeltä mainitsemattomalla keskustelusivustolla kommentoidaan, että ”joltain puuttuu keittiöstä verhot”. (Kuva: Yle Areena)

Nyt naurattaa, mutta valmisteluvaiheessa ei. Haluankin lopuksi kiittää jokaista juhlavalmisteluihini osallistunutta – te suloiset ihmiset autoitte, rohkaisitte ja tuitte minua enemmän kuin arvaattekaan!

Kirsti

Uusimmat kommentit

milateras artikkeliin Kirjailija äärilaidoilla – vai…
kirsti k artikkeliin Kirjailija äärilaidoilla – vai…
milateras artikkeliin Linnuista, lennoista
Raili artikkeliin Linnuista, lennoista
annelitre artikkeliin Linnuista, lennoista

Arkistot