You are currently browsing kirsti k’s articles.

Menin viime viikolla Lempäälän kirjastoon hakemaan varaamaani elokuvaa, jonka mukana odotti käsinkirjoitettu lappunen: ”Moi Kirsti, oletko huomannut, että meidän enkkuhyllystä löytyy kokonaan runomuotoon kirjoitettu nuortenkirja The Crossover?” Mahtavaa palvelua! Kiitos vinkistä. On aina mukava törmätä Pöntön lajitovereihin. Siispä kirja lainaan ja lukuun.

Kwame Alexanderin säeromaani kertoo koripallosta, joka ei varsinaisesti kuulu suurimpiin kiinnostuksenkohteisiini, vaan eipä tuo haitannut lukukokemusta. Tarina imi matkaansa sukkana ja pakotti pompottelemaan yhtä kyytiä loppuun. Paitsi koripallosta kirja kertoo perheestä, veljeydestä, esiteinin epävarmuudesta, koulusta, ensi-ihastuksesta, pelaamisen intohimosta, isosta huolesta  ja suruista suurimmasta. Murheen juovasta huolimatta kirja on kevytlukuinen ja vauhdikas. Kertojana on toinen kaksosista, poikaan ei voi olla ihastumatta – sympaattinen herkkis, joka välillä uhoaa ja välillä ujoilee. Kerronta on rytmikästä, reipasta ja itseironista. En muista lukeneeni mitään samalla tavalla mukaansatempaavaa sitten Neropatin päiväkirjan.

The Crossover on saanut kahmaloittain tunnustusta ja lukijat villiintymään. Kirja olisi hitti Suomessakin, pojille napakymppi. Mikähän kustantamo ehtii napata helmen? Toisella kotimaisella kirja näyttää jo löytyvän.

 

Kesälukemista riippumattoon vinkkaa

Kirsti

Grafomania onnittelee kesäisin halauksin kirjailija Johanna Hulkkoa, jolle on myönnetty Laivakello-palkinto.

 

 

Palkintolautakunnan perusteita:

”Laivakello-palkinnon saajan tuotanto pohjaa Geoetsivät-sarjaan, jossa kirjailija on onnistunut tavoittamaan monia lapsia kiinnostavia elementtejä yhdellä kertaa. Geoetsivät-sarja ei olekaan pelkkä fiktiota, vaan se sisältää myös tietoa ja sijoittuu lapsille tuttuihin ympäristöihin. Jännitys, yhdessäolo, erilaiset perheet, ulkoilu sekä tyttöjen ja poikien jutut luovat yhdessä lämminhenkisen ja tiukasti otteessaan pitävän kirjasarjan. – – Yksi kirjallisuuden lukemisen perimmäisistä tarkoituksista on oppia elämästä, saada rakennusaineita elämään. Laivakello-palkinnon saajan Geoetsivät-sarja ohjaa lapsia lempeästi ymmärtämään aikuisuutta, ystävyyttä ja elämää yleensä.”

Laivakello-palkinnon jakavat vuorovuosin Kotkan Pekkas-akatemia ja Rauman Väinö Riikkilä -seura. Palkinto voidaan myöntää joko yksittäisestä teoksesta tai ansiokkaasta urasta. Palkintoa on jaettu kotimaiselle nuortenkirjallisuudelle vuodesta 1996 alkaen.

Johanna, jos luet tämän, käypä kertomassa meille, oletko jo päättänyt, mihin ripustat komean messinkisen laivakellon?

 

Kirsti

Olen pienestä saakka toivonut osaavani lentää. Lapsena yritin askarrella itselleni siipiä lakanoista ja harjanvarsista. Toisinaan korkeilla paikoilla iskee hullu ajatus, että osaan lentää ilman siipiäkin: jos levitän kädet ja ponnistan, lähden liitoon.

Ristisorsa.

Lapintiira.

Merihanhet.

Kalalokki.

Merikotka.

Kyhmyjoutsenet.

Ristisorsat, taas.

Meriharakka.

Isokoskelot.

Luultavasti sitkeä lentohaaveeni on syy siihen, että viehätyn linnuista loputtomiin, en väsy niiden seuraamiseen ja ihmettelemiseen.

Kaikki kirjani ovat täynnä siivekkäitä. Jo ekoissa Vileissä niitä vilisee: Vili mittaa lintujen pakoetäisyyksiä, kiikaroi saaristossa ja tekee Aadaan lähtemättömän vaikutuksen viemällä tytön katsomaan jättimäisiä merikotkia Pyhäjärven jäälle. Linnut kiinnostavat myös Kuitusen kaksosia: poikien rannassa pesii laulujoutsenpari, Konsta ja Karoliina (terveisiä Tuulalle). Puhumattakaan runokirjoista, joiden sivuilla sulat suhisevat. En viljele lintuja tarkoituksella, ne liitävät kirjoituksiini varkain, lupaa kysymättä.

Onko teillä muilla jotain, mikä kulkee mukana teoksesta toiseen?

Kirsti

Lennot kuvattu Vänössä 2.-6.5.2017.

Vilja-Tuulia sen keksi! Puhua kirjoittamisesta, puhua, puhua kaikki mitä mieleen pulpahtaa. Katsokaapa, miten maagisesti hän sen tekee.

*

Kuiskaillen, pohtien, pysähdellen. Lähellä. Kuin istuisin Vilja-Tuulian vieressä keskustelemassa aiheesta, joka ei tyhjene koskaan. Josta vain toinen kirjoittaja voi haltioitua samalla voimalla. (Eikä huulipunaakaan voi sivuuttaa.)

Pidän Vilja-Tuulian tyylistä yhtä paljon kuin uusimman kirjani päähenkilö Luna. Vilja-Tuulia on Lunan ystävä.

VILJA-TUULIAN KANSSA

tietää heti oikeat sanat.

Kerran sain lainaksi Vilja-Tuulian

pinkin lentokoneen, ja kaupan päälle

lentämisen pikakurssin

(…)

Mitä vielä, kaikki on kaukana mutta

näkee silmät, saa sanoista selvän,

haistaa omenasampoon

ja tuntee ihokarvojen rytmin.

(…)

Seuraavalla kerralla saan kokeilla

kuumailmapalloa, se on ruudullinen

ja odottaa lentäjää Vilja-Tuulian

ilmapalloaitassa

Näin kirjassa Pönttö. Lunalla on toki muitakin ystäviä: Tove, Monika, Linn ja Katri. Jokaisen kanssa Luna viettää tuokion.

*

Kollega Ansu kuvasi pöntöt Savitaipaleella ja kirjoitti: ”Ihana kirja, nuoruuden energiaa ja pohdintaa myös keski-ikäiselle tädille.” Kiitos!

*

Nyt kun uutukainen on siivillään, tämä tyttö levittää omatkin siipensä ja suuntaa 2942 kilometriä etelään, nettiyhteyksien ja muiden epäolennaisten ulottumattomiin. Voikaa hyvin, aistikaa, rakastakaa, kirjoittakaa, puhukaa kirjoittamisesta – tehkää mitä eniten janoatte!

Kirsti

Ei tähän totu. Ensin piinaa, suoraan sanoen kauhua. Viikkojen odotus. Lopulta soi ovikello KLING-KLONG, oven takana postinainen paketin kanssa, pyytää kuittausta. Käsi tärisee, kynä putoaa kynnykselle KOPS. Väkinäinen hymy ja kiitos. Äkkiä ovi kiinni PAM, ei kai kukaan nähnyt. Pahvilaatikko keittiön penkille TUMPS ja teipit irti, repimistä SKRAAP, turhaan, missä sakset? Kädet vatkaavat yhtenä myllynä VIUUH, pian AUUUH, sormeen viilto, verta vuotaa, laastari. Riekaleiksi hakatun laatikon kansi aukeaa FLUP, hengitys pysähtyy STOP, tulee itku BYÄÄH, ja viimeisenä hervoton HI-HI-hihitys.

Pöntöt.

Luna on 18 ja pelkää monia asioita.

Pönttö oli pakko kirjoittaa, se purskahti pitkän kuivan kauden jälkeen, jotenkin näin. Tarinaan ja tunnelmaan täydellisesti sopivan kannen on taiteillut Aino Ahtiainen. Mittaamattoman suuren kiitoksen ansaitsee myös pitkäaikainen kustannustoimittajani Sirja Kunelius Karistolta. Tulkoon kevät, tulkoot linnut, olen valmis. Yhtenä pönttönä.

*********

Eikä tässä vielä kaikki ilo. Ei siihenkään ihmeeseen totu, että omat työt taipuvat toisenlaiseksi taiteeksi. Näin onnellisesti on käynyt vuonna 2011 julkaistulle  Likkojen lipas -runokirjalleni.  Kangasalan Pikkuteatteri on loihtinut runojen pohjalta näytelmän.

Minä-näytelmää esitetään 25. maaliskuuta saakka.

Olin ensi-illassa viime torstaina. Nyt yritän toipua. Siihen voi mennä kauan, esitys oli niin villi ja vimmainen, koskettava ja kaunis. Lipas avautui uusiin ulottuvuuksiin. Sanoista tuli lihaa, verta, hikeä ja huulipunaa. Huh.

Ensi-illan huumassa pääsin kuvaan ihanien näyttelijälikkojen kanssa. Vasemmalta oikealle Angelica Lewis, Lotta Rahkonen, Sanni Sipola ja Marleena Aalto. Ja onhan siellä joukossa myös ohjaaja ja dramatisoija Mika Eerola. Suloinen kiitos teille kaikille hienosta työstä ja rohkeudesta tarttua runokirjaan! (Kuva: Merja Palin)

Kirsti

Lasten LukuVarkaus -palkintoehdokkaat on julkistettu. Luettavaa riittää moneen makuun, erityisesti fantasian ja huumorin ystäville. Ehdolla ovat Anneli Kannon Kulkurikaksikko (Karisto), Mari Kujanpään Emman salainen toive (Otava), Heikki Lehikoisen Kuningas Faravidin testamentti (Teos), Salla Simukan Sisarla (Tammi), Esko-Pekka Tiitisen Dada-kissa ja Populuksen popcornit (Lasten Keskus) sekä Jutta Tynkkysen Etsivätoimisto Mysteeri ja Pyhän Birman safiiri (Myllylahti). Eikun lukemaan!

LukuVarkaus-palkinto jaetaan vuosittain edellisvuonna julkaistulle alle 12-vuotiaille suunnatulle lastenkirjalle. Palkinnon saajan valitsee varkautelaislapsista koostuva raati, johon tänä vuonna kuuluvat Luttilan koulun oppilaat Saimi Turunen (4. lk), Jenni Nikarmaa (5. lk) ja Piitu Ursin (5. lk) sekä Kangaslammin koulusta Veeti Kiviaho (4. lk), Antti Mikkonen (4. lk) ja Enni Loikkanen (5. lk).

LukuVarkaus on Varkauden kaupungin ja Stora Enso Oyj:n perustama kirjallisuuspalkinto, suuruudeltaan 3500 euroa. Palkinnon saaja julkistetaan Vekara-Varkaus-festivaaleilla 14. kesäkuuta.

Onnea ja menestystä kaikille ehdokaskirjoille ja -kirjailijoille!

Kirsti

 

Kuulin kauan sitten erään kirjailijan sanovan, että hän suorastaan hakeutuu kriiseihin, koska luovuus on silloin parhaimmillaan.

Minun kirjoitusvireeni katoaa vastoinkäymisissä. Lamaannun ja keskittymiskyky häviää, varsinkin avohaavavaiheessa. Työlle löytyy tilaa vasta sitten kun kurimus alkaa rupeutua ja arpeutua. Hiljalleen huoli ja hätä muuttuvat suruksi, jota voi jo hoitaa kirjoittamalla, sopivalta etäisyydeltä.

Onneksi en ole murheen kohdatessa vielä koskaan ollut sellaisessa työvaiheessa, että olisi ollut pakko kirjoittaa. En tiedä, miten selviäisin, jos ehdoton deadline vaatisi tarttumaan tekstiin keskellä pimeintä.

Miten sinun työhösi vaikuttavat koettelemukset, menetykset, tunnetilat?

Maisema hoitaa. Kemi 27.2.2017.

Maisema hoitaa. Kemi 27.2.2017.

Kirsti

Nyt on taas se kamala hetki. Viimeinen kierros maaliskuussa ilmestyvään kirjaan.

Viimeinen on viimeinen. Viimeisen jälkeen ei voi enää tehdä muutoksia. Nyt pitäisi olla tarkka. Pitäisi jaksaa. Pitäisi innostua tekstistä, jota on viilannut ja jauhanut vuoden. Mutta minkäs teet; puoli vuotta sitten kelpo tarinalta vaikuttanut kässäri haiskahtaa nyt pelkästään homeelta.

Kun mikään putki ei tunnu riittävän tarpeeksi tarkkaan tsuumaukseen.

Kun mikään putki ei tunnu riittävän tarpeeksi tarkkaan tsuumaukseen.

Ja se kaikkein tuskaisin askel on vielä edessä: taittovedos. Sen tarkistaminen nippanippa menettelee, mutta lopullinen painoon päästäminen kauhistuttaa. Siinä vaiheessa jokainen pikku epäkohta näyttää karhunjätöksen kokoiselta mokalta: voisiko vielä vaihtaa pilkun paikan, sanajärjestyksen, säejaon, verbin, sävyn. En osaa päästää irti ennen kuin kustannustoimittaja hellää väkivaltaa käyttäen viheltää pelin poikki.

Eikä tässä vielä kaikki. Kärsimys huipentuu piinaviikkoihin eli kirjan odottamiseen painosta.

Lopulta uusi kirja on aina maailman suurin ihme, ilo ja onni. Tiedän sen, mutta siihen on vielä matkaa. Nyt pelottaa.

Onko teillä muilla vaikeita hetkiä tässä työssä?

Kirsti

Oletko aina haaveillut kuvakirjakässärin kirjoittamisesta? Minä olen. Mutta selkeä ja napakka idea piilottelee. Hirmuisen vaikea laji, ehkä juuri siksi niin kiehtova.

Nyt on hyvä tilaisuus kokeilla, miten kuvakirjailijan saappaat sopivat omaan jalkaan: Karisto oy julisti tänään  kirjoituskilpailun, jossa etsitään lapsille tai varhaisnuorille tarkoitetun kuvakirjan tekstiä. Väljänä teemana on rohkeus.

Aikaa on 15. toukokuuta 2017 saakka. Tulokset julkistetaan Hämeenlinnassa 4. elokuuta 2017 Hippalot-lastenfestivaaleilla. Kustannussopimuksen lisäksi palkintona on 5000 euroa, joka voidaan jakaa useamman käsikirjoituksen kesken. Tuomaristoon kuuluvat kriitikko ja tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen, kirjailija Anneli Kanto ja kuvittaja Matti Pikkujämsä.

Raadin jäsenen Anneli Knanon tyylinäyte Noora Katon kuvittamasta kirjasta Vilma Virtanen ja uimataito (Karisto 2011)

Raadin jäsenen Anneli Kannon tyylinäyte Noora Katon kuvittamasta kirjasta Vilma Virtanen ja uimataito (Karisto 2011).

*

Terävää kynää ja mielikuvituksen laukkaa kaikille kilpailuun osallistuville!

 

Kirsti

Hurraa, on palkintojen aika! Nyt vuorossa Suomen Nuorisokirjailijat ry:n perinteikkäät kirjallisuuspalkinnot.

Topelius-palkinto jaetaan viime vuonna julkaistulle korkeatasoiselle nuortenkirjalle, palkinnon saa Siri Kolu romaanistaan Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava 2016).

 

Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo Peetusta, joka on syntynyt väärään kehoon. Se on kertomus herkistä perhesuhteista, rakkaudesta, kasvamisesta, vapauden kaipuusta sekä ihmisen oikeudesta, halusta ja tarpeesta määritellä itsensä ja identiteettinsä. Henkilöiden tunteita kuvataan tarkasti, tyylikkäästi ja hienovaraisesti. Painavasta asiasta huolimatta Siri Kolun teoksessa on keveyttä ja ilmavuutta ja teoksen kieli, rakenne ja tarina hengittävät ja antavat tilaa lukijan omille ajatuksille. Kesän jälkeen kaikki on toisin sopii luettavaksi yhtä lailla nuorille kuin aikuisille: ilmavuus kantaa läpi tarinan ja johdattaa paitsi päähenkilön, myös lukijan kohti maailmaa, jossa kaikilla on oikeus rakastaa ja olla oma itsensä.

*

Ansiokkaalle lastenkirjalle myönnettävän Arvid Lydecken -palkinnon saa Sanna Isto teoksestaan Maan alaiset (WSOY 2016).

Maan alaiset on vaikuttava lastenromaani Metuli-tytöstä, joka eräänä aamuna huomaa muuttuneensa erikoiseksi eläimeksi. Mitä tehdä, kun oma elämä
yhtäkkiä ryövätään? Kesäinen Suomenlinna tunneleineen ja linnoituksineen on herkullinen miljöö seikkailulle maanalaisen kansan joukossa. Metuli tutustuu paitsi erwinien maailmaan, myös itseensä ja ihmisiin uudenlaisesta näkökulmasta. Mielikuvitus, vaihtoehtohistoria, arki ja fantasia punoutuvat teoksessa saumattomasti yhteen. Mukaansatempaava, erinomaisella kielellä kirjoitettu teos etenee sujuvasti ja pitää lukijan otteessaan alusta loppuun. Maan alaiset on ajaton kertomus ystävyyden voimasta, uskalluksesta sekä omien vahvuuksien ja rajojen löytämisestä.

*

Palkintoraatiin kuuluivat erikoiskirjastonhoitaja Salla Erho (pj), äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Ida Hartikainen ja lasten- ja nuortenkirjallisuudentutkija Myry Voipio.

Vuonna 2017 sekä Topelius- että Arvid Lydecken -palkinnon arvo on 2017 euroa. Kopiosto tukee palkintoja.

Grafomania hihkuu ilosta ja onnittelee näitä kahta ihanaa S.U.P.E.R.K.I.R.J.A.I.L.I.J.A.a eli Suunnattoman Upeaa & Päheää Erikoisasiantuntijaa & Raudanlujaa Kirjallisen Ilmaisutaidon Rokkistaraa Joiden Armottoman Intohimon Luomisvoima Ihmiskuntaa Jatkuvasti Autuuttaa! (Lainaus Markku Kestiltä edellisestä kommenttiketjusta.)

Kirsti

Uusimmat kommentit

milateras artikkeliin Kirjan kuiskaus kantaa ka…
kirsti k artikkeliin Kirjan kuiskaus kantaa ka…
milateras artikkeliin The Crossover kosketti
Johanna Hoo artikkeliin Laivakello kilahti Johannalle!
kirsti k artikkeliin Lempeä rauha

Arkistot