You are currently browsing tuulakallioniemi’s articles.

Nyt on tullut aika pitää taukoa. Olen mukana kirjastoapurahalautakunnassa, joten pidän soveliaana jättäytyä kaikista vähänkään mahdollisesti epäilyksiä herättävistä sidonnaisuuksista toistaiseksi.

Iloisia postauksa Grafoon!

Tuula

Mainokset

”Jos sinulla ei ole aikaa lukea, sinulla ei ole aikaa eikä työkaluja kirjoittaa”, sanoo Stephen King.
Totta.
Lapset kyselivät taas hiljattain koulukeikalla, mitä ohjeita antaisin sellaiselle, joka haaveilee kirjailijan ammatista. Ei tarvitse kauan miettiä, kun ensimmäiseksi ohjeeksi pulpahtaa: Lue! Lue paljon ja kaikenlaista.

Meitä kirjoittajia on moneen lähtöön. Muistan joskus kuulleeni lausahduksen: Kirjoittaessani en lue mitään, koska pelkään vieraita vaikutteita.
Minulle ajatus on outo. En voisi kuvitella kirjoittavani ellen lukisi samalla vaikka mitä.
Tänään on ollut Lukurauhan päivä. Hyvä niin. Mutta yhtä hyvin kuin päivästä täytyisi löytyä hetki ulkoilulle, täytyisi kyllä löytyä myös hetki lukemiselle. Toisaalta tuntuu jopa vähän surkuhupaisalta, että lukemista varten täytyy erikseen julistaa lukurauha. Mutta näinä aikoina se taitaa olla ihan vakavasti otettava julistus.
Kirjavuosi jatkuu. Jatkukoon myös lukurauha!

Tuula

Wanhat merkkipäivät -teos alkaa olla vähän ajastaan jäljessä.
Tässä päivitettynä uutta perinnettä kaikille kirjoittajille:

”Jos uunna vuonna on päivä pilvinen, tulee hyvä kirjavuosi”.

”Kun uudenvuoden päivänä lakaisee tuvan lattian ja vie roskat kolmen tien risteykseen, saa kustantajia kolmelta suunnalta.”

”Uudenvuoden päivänä on haettava lunta lusikalla, sulatettava se ja sillä vedellä pestävä silmät, niin sinä vuonna näkee aivan uusia ideoita.”

”Uunna vuonna sonta haudataan kinokseen, ettei tulevana vuonna tule hylsyjä.”

”Uudenvuoden päivänä voi käydä ottamassa onnea, kun repäisee menestyskirjailijan teoksesta sivun ja piilottaa sen tyynynsä alle.”

”Uudenvuoden päivänä pitää kiertää talo kolme kertaa kynä korvan takana, jotta onnistuu kirjoittamaan menestysteoksen.”

”Uudenvuoden päivänä kumotaan eilinen lasi tiskipöydälle. Otetaan kynttilä käteen ja katsotaan lasin pohjaan. Silloin ilmestyvät näkyviin kaikki tulevat apurahat.”

Onnea ja iloa kaikille!

Tuula

Nyt on päivä pesässä.
Jos aurinko pesäpäivinä pilkahtaa, niin tulee poutainen kesä.
Kai housunne naulassa jo ovat, sillä: Tuomaasta housut naulaan! Alkaa joulurauha!
Ja muistakaa, jos vielä jonkun tuvassa rukki laulaa, saa hän kärsiä koko kesän hyttysenpuremista. Ja karhukin syö kesällä semmoisen lehmät.
Eikä puista saa ottaa yhtään lastua, tai muutoin lehmät eivä pysy tervejalkaisina.

Ja kai siansorkkia muistitte Tuomaanpäivänä syödä?
Ja nyt äkkiä lauta kynnykselle ja ovi auki ja kepillä seiniä krapistelemaan, että luteista päästään. Muistakaa sanoa niille: En minä pirä teittiä ennää.
Akan rikkaus niin vähän auttaa; tuomaanpäivästä jouluun…

Kun kaiken tämän muistatte, niin hyvä vuosi on tulossa!
Sitä teille kaikille toivoo

Tuula

Keikkailin eilen Karkkilan alakouluilla. Nelisensataa lapsukaista. Nelisensataa kilometriä pimeässä aamussa ja pimenevässä illassa takaisin Lorukujalle. Onneksi oli hovikuski.
Lukukeskuksen ja Sirin ohjeistus kantaa hedelmää. Yhä useammin koulut ovat valmistautuneet kirjailijavierailuun aivan loistavasti.
Eilinen oli niin upea, että neljän alakoulun välillä sukkuloiminen ei tuntunut missään. Älyttömän hyviä kysymyksiä, kirjoja oli luettu, yli sadan oppilaan ryhmät istuivat nätisti juhlasalin lattialla, ja kaikki kuului ilman mikrofonia. Mahtavaa.
Aina tulee vastaan myös kysymys, jollaista ei vielä näiden melkein neljänkymmenen vuoden aikana ole esitetty. Pieni tyttö kirkassilmä uteli: ”Mikä kohta kirjoittamisessa on paras?”
Siis ihan konkreettisesti. Mietin hetken ja tajusin, että paras on se alku. Ja loppu. Kun aloittaa intoa puhkuen, mielessä se kuolematon idea. Ja kun näppää viimeisen pisteen. Valmis!
Joo, tiedetään. Valmis???

Mutta niin ovat parhaita alut ja loput.

Tuula

Olen viime aikoina saanut useita loistavia ideoita. (Unessa ja valveilla). Sieluni silmin olen nähnyt ideat valmiina kertomuksina, näytelminä, romaaneina, kaikki on ollut kristallinkirkasta päässäni. Olen sännännyt koneelle, luonut uuden tiedoston. Ryhtynyt näpyttelemään tohkeissani. Puolen sivun jälkeen on iskenyt lamaannus: täyttä soopaa. Miten tästä muka etenen? Ei toimi. Ei vaan toimikaan. Äkkiä torso koneen uumeniin ja ulos haihduttamaan pettymystä.
Ja eikös vain viimeistään perunoita maasta kaivaessa äkkiä iskekin uusi loistava idea…
Saman tien koneelle. Mutta puolen sivun jälkeen…
Mitä tämä on? Mitä ihmettä oikein tapahtuu?

Tuula

Arkistot

Mainokset