You are currently browsing the tag archive for the ‘nanoilu’ tag.

Nanowrimon loppusuora on edessä ja maali häämöttää.
Missä mennään, kanssananoilijat?
No, Terhi menee Madridissa mutta läppäri kainalossaan. Minä kävin Savonlinnassa sentään.
Hyvin menee, mutta menköön. Tässä vaiheessa uskallan jo kehuskella. Noin 80 liuskan mittaiseksi suunnitellusta käsikirjoituksesta on 60 liuskaa koossa. Mistä tulikin mieleeni, että läppärillä teksti on, muistitikulla ei. Huh! Nyt on oitis kopioitava. Muistakaa muutkin: muistitikku on tänä päivänä yhtä tärkeä kuin aapistikku muinoin.
Savonlinnan työmatkan vuoksi päätin jo urakan alussa, että marraskuuni kestää itsenäisyyspäivään asti. Kunhan linnan pukujuhlat alkavat, aion löhötä sohvalla ja siemailla kuohuvaiset sekä valmiin käsiksen että itsenäisyyden ja naispuolisen presidentin kunniaksi.
Outoa vetoapua tästä ponnistuksen yhteisyydestä olen saanut, joskaan oma urakkani ei ole ollut kohtuuttoman suuri.
Ensi marraskuussa uudestaan.

Aloittaminen on kamalaa. Jotkut kirjoittavat rakastavat aloittamista, mm. dekkaristi Seppo Jokinen kertoi aloittamisen olevan homman mukavin hetki.
Ei minusta. Alkukitka on kova.
Aloittaessa joutuu/saa päättää, millainen on kirjan maailma. Se on melkein jumalista luomistyötä. Ennen muuta se on poissulkemista, päätösten tekemistä tyylin, henkilöiden, tarinan ja käänteiden suhteen. Hankalaa.
Ei ihme, että Jumalakin lepäsi seitsemäntenä päivänä luotuansa maailman.
No, minä olen levännyt lähinnä laakereillani ensimmäisen NaNoWriMo-viikon aikana. En ole saanut aikaiseksi riviäkään! En sanaakaan!
Terhillä on luja usko tuottavuuteeni, mikä on hyvä juttu, koska oma uskoni alkaa horjua.
Tekosyitä kyllä löytyy:sunnuntaina funtsasin, maanantaina tein yhden haastattelun, tiistai oli Helsinki-päivä, keskiviikkona kävin kuuntelemassa viisaan luennon (Stuart Kauffman), torstaina piti käydä tiedotustilaisuudessa, perjantaina… hmm.
Kyllä laiska sika syitä keksii, milloin on maa jäässä, milloin on kärsä kipiä.
Tänään olen sentään saanut jotain aikaiseksi. Piirtelin kuvia. Sillä tavoin yleensä aloitan kirjoittamisen. Joskus piirros on kuin graafi pörssikursseista. Joskus jana, johon on merkitty käänteet. Joskus se näyttää Afrikan tähden näköiseltä pelilaudalta. Joskus isolla paperilla on palloja (henkilöitä) joiden välillä sinkoilevat nuolet, salamat, sydämet ja tikarit. Nyt syntyi kuusi juonenkuljetusta, joita pitäisi limitellä keskenään ja kehitellä.
Ei siihen mennyt kuin tunti.
Miksen ole siis saanut mitään aikaan aiemmin?
Kirjoittamisen käynnistäminen vaatii aikaa, ainakin minun kohdallani. Prosessori hurisee ja jotain tapahtuu, vaikka mitään ei vielä näy.
Toivon hartaasti, että ensi viikolla alkaa jo näkyäkin.
Mites muut nanoilijat? Menikö ensimmäinen viikko paremmin kuin minulla? Siihen ei kyllä kovin paljon vaadita…
Anneli

Arkistot