Milan Kundera kirjoittaa grafomaniasta teoksessaan Romaanin taide (WSOY, 1986) seuraavasti: “Grafomania. “Halu kirjoittaa kirjeitä, päiväkirjoja tai perhekronikoita (itselleen ja lähimmilleen) ei ole grafomaniaa, mutta halu kirjoittaa kirjoja (tuntemattomille lukijoille) on. Se ei ole maniaa muodon luomiseen vaan oman minuutensa toisille tyrkyttämiseen. Vallantahdon groteskein versio.”
Koska Kundera pelkää, että romaani kuolee eikä jäljelle jää kuin “grafomaanien loputon pälpätys”, olemme päättäneet kirjoittaa paitsi romaaneja myös grafomaanista pälpätystä tähän blogiin.
Timo Nurmen Uusi suomen kielen sanakirja (Gummerus, 1998) on määrittelyssään armollisempi. Grafomania on lyhyesti kirjoitusvimma.
Olkoon vimma kanssasi!
Tervetuloa Grafomanian pariin!
Grafomania on kirjoitusvimmaisten kirjailijoiden yhteinen nettipäiväkirja.
Millaista on kirjailijan arki parhaimmillaan – ja pahimmillaan? Mikä meitä naurattaa ja mikä ärsyttää? Kuka meistä uskoo inspiraatioon? Miten selvitä valkoisen paperin kammosta? Mikä romaani kolahti meihin viimeksi?
Tule mukaan lukemaan ja kommentoimaan! Väittele, purnaa, naura kanssamme, ole rohkeasti samaa mieltä, ehdota kirjavinkkejä, paranna maailmaa, kerro omista teksteistäsi, lempikirjastasi – osallistu Grafomanian kirjoittamiseen kommentoimalla sitä.
Grafomania 
2 kommenttia
Comments feed for this article
21 toukokuun, 2013 klo 6:26 pm
Jukka Tervo
Vimmasta puheen ollen – ja kirjatrailereista, joita tässä vähän tutkittiin – julkituon kolme (3!) kirjaa tänä vuonna; runoteos Heräämisiä suuren kellon sisällä, jonka trailerikin taisi soitahtaa täällä , romaani IFA, jonka traileri on tässä http://vimeo.com/66163877 (ja tämän kommentin ydin) ja loppuvuonna vielä essee- ja artikelikokoelma Ketä rakastamme kun rakastamme Elvistä. Kyse ei ole kirjoitusmaniasta, eikä edes ahkeruudesta, no ehkä vähän, vaan siitä että ne nyt sattuivat tulemaan valmiiksi, vaikka esimerkiksi romaani on ollut melkein kypsä jo pitkään, niin sama pukata kolmoset maailmaan. t. jukka
14 tammikuun, 2018 klo 5:19 pm
Päivi
Minusta tuntuu siltä, että ns. normaalia päivätyötä tekevänä kirjoittajana ( kirjoitan siis runokirjoja, lehtijuttuja, kolumneja, novelleja jne…ja mitä mieleen juolahtaa ja vuorotellen) ei jää aikaa paneutua kaikkeen niin paljon kuin haluaisi. Nälkä on kovempi. Ihailen niitä. jotka ovat uskaltaneet ja pystyneet irtautumaan päivätyöstään ja siirtymään kirjalliseen /kirjallisiin töihin. En tiedä, onnistuisiko se minulta, koska olen niin juurtunut tähän puurtamiseen ja paahtamiseen eri alalla. Ja mulla on joskus jopa kivaa. Ehdin silti jotain oikeastaan aika paljon. Eikö ne luovat ihmiset kaikki tee vähän kaikenlaisia töitä. Mutta tuntuu, että ovat ehtineet hakea sivistystä ja koulutusta alalta niin paljon, että suuta ei tohdi aukaista, kun alan ammattilaiset alkavat puhua. On usein sellainen olo, että mitäs minä maan matonen täällä kirjoitan, kun meitä on kymmeniä, satoja jopa tuhansia samanlaisia. Tänä päivänä saa olla erinomaisen erinomainen, että erottuu muista. Mutta onhan se kiva, että on kamraatteja ja samassa tilanteessa olevia paljon ja voi vielä julkaista jotain ja joskus saa kirjoituspalkkionkin. Ennen kirjoitin pääasiassa lehtiin, joista palkkion sai varmasti. Tänä päivänä ajattelu on urautunut siihen, että rakkaudesta lajiin voi kuolla nälkään. Kulttuurilehdet maksavat harvoin mitään kirjoittajille. No mistäs hekään sitä rahaa rykäisevät. No onneksi sentään jostain saa niitä lehtiä palkkioksi, mihin on kirjoittanut. Ei jaksa aina vaatia, kun sekin katsotaan huonoksi käytökseksi tms..tarkoitukseni ei ollut pelkästään valittaa, koska pidän kirjoittamisesta. Tekstiä syntyy paljon. Tällaista tuli mieleen nyt.