You are currently browsing the monthly archive for helmikuu 2012.
Helsingin Sanomien lasten- ja nuortenkirjalistalta puuttui tänä vuonna useita kirjoja, mm. J.S.Meresmaan ja Magdalena Hain esikoisteokset sekä Hanna van der Steenin fantasiaromaani.
Kirjaiijat päättivät lähestyä Hesarin kulttuuritoimitusta oheisella avoimella kirjeellä, johon he keräsivät myös kollegoiden allekirjoituksia, mukana kolme grafomaanikkoa. Odottelemme vastausta!
Hyvä Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus,
Olemme huolissamme lasten ja nuorten kirjallisuuden näkyvyydestä ja arvostuksesta lehdessänne. Julkaisitte maanantaina 20.2.2012 “Kevään lasten- ja nuortenkirjat” -listan. Toisin kuin otsikointi antaa ymmärtää, listalta puuttui useita kirjoja ja kirjailijoita, joiden nimet oli kuitenkin kustantamoista ilmoitettu. Nettilehden lista ei myöskään ollut kattava. Suomen suurilevikkisimpänä lehtenä Helsingin Sanomilla on erityinen asema ja vastuu uutisointinsa oikeellisuudessa. Nykyinen käytäntö on harhaanjohtava lukijoita kohtaan ja suorastaan haitallinen kirjailijoille, joista monille Helsingin Sanomien kevään kirjalista on ainoa tapa ilmoittaa suurelle yleisölle, että kirja on ilmestynyt. Näin erityisesti esikoiskirjailijoille, jotka ovat vasta aloittamassa uraansa, sekä pienempien kustantamoiden kirjailijoille, joilla ei ole resursseja kirjansa mainostamiseen laajemmin. Haluaisimmekin tietää, millä perustein ja millä etiikalla Helsingin Sanomat päättää, kuka on listalla mainitsemisen arvoinen.
Kummastusta on herättänyt myös kirjallisuuden eri lajien arvottaminen, joka näkyy lasten ja nuorten kaunokirjallisuuden saaman huomion vähäisyydessä. Lanu-kirjallisuus unohtuu herkästi muun kirjallisuuden rinnalta. Myös lanu-kirjallisuuden palkintoehdokkuuksista uutisoidaan valikoivasti: esimerkiksi kansainvälistä ja huomattavaa Alma-palkintoa, jonka saajaksi on tänä vuonna ehdolla kuusi suomalaista kirjailijaa, ei ole käsittääksemme uutisoitu Helsingin Sanomissa mitenkään.
Lasten- ja nuortenkirjallisuus on yhtä tärkeää kuin aikuisille suunnattu kirjallisuus. Ammattitaitoiset aikuiset kirjailijat kirjoittavat kummankin kategorian kirjat. Ilman nuorena hankittuja myönteisiä lukuelämyksiä kotimaisen kirjallisuuden parissa on kotimaiseen kirjaan tarttuminen aikuisena kynnyksen takana.
Lienee aiheellista kysyä, miksi Helsingin Sanomat ylipäätään kokee tarpeelliseksi listata erikseen aikuisten kirjat ja lapsille ja nuorille suunnatut kirjat. Julkaistavien kirjojen luokittelu nykyisessä muodossa aiheuttaa tietoa etsivälle lukijalle päänvaivaa. Erityisen hankala nykyinen käytäntö on esikoiskirjojen sekä fantasia- ja scifi-kirjojen kohdalla. Kaikki vuoden esikoiskirjat eivät esiinny esikoiskirjojen listassa ja fantasia- ja scifi-kirjoja löytyy niin aikuisten, lasten ja nuorten kuin fantasiakirjojenkin listoista. Kaikkia lasten ja nuorten kirjoja, jotka ovat fantasiaa, ei luokitella fantasian alle.
Kaunokirjallisuuslistat voitaisiin hyvin jakaa pelkästään kahteen otsakkeeseen: kotimainen kaunokirjallisuus ja käännetty kaunokirjallisuus. Eri kirjallisuuden lajeja varten voitaisiin rakentaa merkintäsysteemi, jossa jokaisella genrellä olisi oma logonsa: esikoinen, yleinen kaunokirjallisuus, scifi ja fantasia, lapset, nuoret. Näin yksittäisillä kirjoilla voisi olla useita määreitä sen sijaan, että ne sijoitettaisiin erillisille listoille. Otsikoinnissa olisi reilua mainita, onko kyse toimituksen valikoidusta poiminnasta vai kattavasta listasta. Nämä muutokset vähentäisivät eri kirjallisuuden lajien tarpeetonta arvottamista ja takaisi lukijoillenne mahdollisimman tasa-arvoisen ja selkeän kuvan vuoden kirjallisuustarjonnasta.
Magdalena Hai
J.S. Meresmaa
Hanna van der Steen
Kirsti Ellilä
Hannu Hirvonen
Marjut Hjelt
Anu Holopainen
Tuula Kallioniemi
Anneli Kanto
Markku Karpio
Kirsti Kuronen
Anne Leinonen
Päivi Lukkarila
Kirsi Pehkonen
Sari Peltoniemi (lisätty 28.2. klo 9.53)
Tein ensimmäistä kertaa elämässäni kirjatrailerin. Tällainen siitä tuli (pankaa äänet päälle koneeseen, niin kuulette myös musiikin):
Trailerin tekeminen oli erittäin hauskaa eikä ollenkaan niin vaikeaa kuin voisi kuvitella.
Tein myös nettisivun Jäljellä & Toisaalla -kirjaparille:
http://jaljella.wordpress.com/
Mitä mieltä olette noin yleisesti kirjatrailereista ja kirjojen nettisivuista? Oletteko itse tehneet? Ainakin Annelilla ja Terhillä on Kuparisaari-trilogialle oma sivu:
Mila Teräksen ja Karoliina Pertamon tuore Elli ja tuttisuu -kirja on poikinut myös kuvitusnäyttelyn, joka on esillä Suomen lastenkirjakaupassa. Käykäähän kaikki kynnelle kykenevät tutustumassa maaliskuussa!
Tässä lisätietoa Elli ja tuttisuu -kirjasta:
http://www.otava.fi/kirjat/lasten_ja_nuorten/2012/fi_FI/elli_ja_tuttisuu/
Ja tässä Suomen lastenkirjakaupasta:
Hip! Nyt se tuli, pahvilaatikollinen omenapuun laulua nuuhkittavaksi.
Lukion ekalla kirjoitin hörhöily-haahuiluaineen Laulava omenapuu, josta tuli kolmeksi vuodeksi halventava synonyymi mielikuvitusaineelle, asiatekstin vastakohtana. ”Onks tää taas tätä laulava omenapuu -osastoo?” Lukiossa väsäsin myös kaverini kanssa jatkotarinaa, jossa kaksi tyttöä lähtee liftaamaan Ruisrockiin ja päätyy poikakaksikon kyytiin. Sieltä itu, 30 vuoden takaa.
Yliopistossa 1995 kirjoitin harjoitustyönä kolmiosaisen nuorten tv-sarjan Omenapuu laulaa, joka alkaa näin: ”1. VEERAN HUONE. INT. AAMU. Alkukesä. Veera makaa sängyssä. Aurinko paistaa ikkunasta ja silittelee selkää. ÄITI(off): Voisit siivota tänään akvaarion, taitaa olla sun vuoros.” Samasta tilanteesta starttaa romaani. Veera on muuttunut Katriksi ja runopoika Oskari Eliakseksi, mutta juoni kulkee samaa uomaa. Enkä ole edes uskonut harjoitustyöni tarkastajaa, joka kommentoi: ”Runous autossa? Ei kovin uskottavaa nuorten miesten elämää. Biisien sanoja ehkä?” Pääkkö mikä pääkkö.
Omenapuu laulaa kertoo haaveista ja heittäytymisestä. Onko mitään tärkeämpää kuin unelmat? Kertokaa, jos keksitte.
Täällä kustantajan esittely kirjasta: Omenapuu laulaa
Lumoavan kannen on taiteillut Laura Valojärvi.
”Vad ska jag skriva för att du ska bli berörd
hur högt ska jag skrika
varje gång jag vill bli hörd
du vill att jag ska falla
mot något som du har gjort till ditt
men ska jag falla
då ska det finnas tid att falla fritt”
Melissa Horn – Falla fritt
Varmaan lähes jokainen nuortenkirjailija on saanut ainakin kerran vastata kysymykseen ”Miksi kirjoitat juuri nuorille?”. Ja varmaan lähes jokainen on joskus ärtynyt tuosta kysymyksestä. Miksi näin kysytään vain lasten- ja nuortenkirjailijoilta? Kysytäänkö muka koskaan, miksi joku kirjoittaa aikuisille? Kysymykseen tekee mieli vastata jotain nokkelaa ja vähän pisteliästä, näpäyttää kysyjää. Päätin kuitenkin tällä kertaa pohtia kysymystä ihan vakavissani, rehellisesti ja ilman oletuksia kysymykseen mahdollisesti liittyvistä ennakkoasenteista tai arvostuksista.
Tämän postauksen alussa on musiikkivideo ruotsalaisen Melissa Hornin kappaleeseen Falla fritt. Laulussa on kauniit sanat, mutta ennen kaikkea pidän videosta, jossa esiintyvät nuoret ovat koskettavia juuri siksi, että he näyttävät siltä kuin eivät esiintyisi. He katsovat aidosti kohti. Heidän kasvoiltaan voi lukea tuhatmäärin tunteita ja ajatuksia. Noiden tunteiden ja ajatusten takia kirjoitan nuorista, nuorille.
Minusta tuli nuortenkirjailija oikeastaan sattumalta. Osallistuin WSOY:n nuortenkirjakilpailuun, kun olin 18-vuotias, ja kilpailun seurauksena esikoisteokseni Kun enkelit katsovat muualle ilmestyi kolme vuotta sen jälkeen. En tiedä, olisinko ilman kilpailua tullut koskaan kirjoittaneeksi nuortenromaanikäsikirjoitusta. Voi olla, että esikoisteokseni olisikin ollut esimerkiksi aikuisten novellikokoelma 25-vuotiaana. Tai sitten minusta ei olisi vielä tähän päivään mennessä tullut kirjailijaa. 18-vuotiaana oli luontevaa kirjoittaa siitä maailmasta, jonka tunsin, joten kirjoitin lukiolaisista. Esikoiselle alettiin kysellä jatkoa, joten kirjoitin samoista henkilöistä toisen kirjan. Siitäkin tuli nuortenromaani. Kolmannen kirjan aihe (lukioikäisten tyttöjen paineet päästä neitsyydestä eroon ja ystävysten kasvaminen erilleen toisistaan) muotoutui luontevasti nuortenkirjaksi. Sitten aloinkin kirjoittaa Tapio ja Moona -sarjaa, jonka henkilöt ovat niin ikään yläkoulu- ja lukioikäisiä. Niin minusta oli tullut nuortenkirjailija.
En ole koskaan pyrkinyt ohjaamaan ideoitani juuri nuortenkirjojen suuntaan. Kirjoiksi saakka päätyneet ideat vain ovat ainakin tähän mennessä olleet sellaisia, että niistä on luontevasti tullut nuortenkirjallisuutta. Yksi syy on varmasti se, että ikävuodet 13-20 ovat minusta erittäin kiehtovia. Silloin tapahtuu pään sisällä niin paljon, vaikka ulkoisesti elämä voisi näyttää tylsältä. Ne ovat vuosia, jolloin ajatukset ja tunteet ovat usein uusia ja suuria. Silloin viikko on liian pitkä aika ja vuosi liian lyhyt. Valinnat ovat vielä edessä, ja ne ovat yhtä aikaa innostavia ja ahdistavia. Muistan hyvin, miltä tuntui olla 15-vuotias. Minun tarvitsee vain raottaa ohutta verhoa pääni sisällä, ja olen keskellä niitä aikoja. Nuoruudessa on niin paljon iloa, surua, yksinäisyyttä, onnea ja epätoivoa, että en kyllästy kirjoittamaan siitä luultavasti koskaan.
Yksi syy nuorille kirjoittamiseen on myös palaute. Sitä ei tule kovin paljon, mutta olen saanut hätkähdyttävän avoimia viestejä siitä, miten kirjani ovat olleet joillekin lukijoille erittäin tärkeitä. Jotkut ovat kertoneet niiden jopa pelastaneen heidän elämänsä. Toiset ilmoittavat rakastavansa jotain kirjaani ja lukeneensa sen miljoona kertaa. En tiedä, onko missään muussa elämänvaiheessa mahdollisuutta tehdä kirjalla niin suurta vaikutusta kuin nuoruudessa. Muistan itsekin, kuinka pulssini kiihtyi saadessani nuorena viimein käsiini kirjan, jota olin odottanut pitkään. Nuorena kirjan maailmaan heittäytyminen on usein paljon voimakkaampaa kuin aikuisena. Senkin takia kirjoitan nuorille.
Jäljellä ilmestyy kuukauden kuluttua. Miksi siitä tuli nuortenkirja? Tässäkin tapauksessa alkuidea veti minut kirjoittamaan nuorille. Luin lööppejä nuorista, jotka olivat kadonneet, yleensä karanneet kotoaan. Aloin miettiä, mitä jos kotoaan karannut huomaisi palatessaan, että kaikki muut ovatkin hänen karkumatkansa aikana kadonneet. Vähitellen kirjaan alkoi muodostua yhdeksi aiheeksi myös se, ettei tavallisuus tunnu riittävän enää mihinkään. Jokaisen nuoren pitäisi olla erikoislahjas tähti. Päähenkilöksi putkahti 15-vuotias Emmi Aalto, joka elää lähitulevaisuuden Suomessa. Jäljellä-teoksesta tuli siis taas kirja, joka vain yksinkertaisesti oli kirjoitettava nuorille.
Kustantaja ilmoittaa, että uutta kirjaa on myyty odotettua vähemmän.
(Yllätys yllätys!)
Kirjaa kyllä lainataan kirjastoista kiitettävän paljon, ja arvostelut ovat olleet hyviä, mutta euroja ei näy. Nuortenkirja putoaa lajien väliin: kuinka moni nuori tuhlaa kuukausirahansa kirjakaupassa?
Jälleen kerran – niin kuin joka vuosi – on pakollinen itsetutkiskelun paikka: Mitä kaikkea kirjailija voi itse tehdä edistääkseen kirjansa myyntiä? Miten paljon vastuuta myynnistä voi / pitää sysätä kirjailijan kontolle, miten paljon kustantajan? Pitääkö myyntiä miettiä jo kirjoitusvaiheessa? Olisiko jotakin pitänyt tehdä toisin? Mitä ja miten?
***
Näin minä olen ”yrittänyt edistää kirjojeni myyntiä” vuodesta 2004 (särkee kyllä omaankin korvaan…):
* olen tehnyt satoja kirjailijavierailuja pitkin poikin Suomea ja ulkomaillakin
* minulla on nettisivut, joita pidän aktiivisesti ajan tasalla ja jonka kautta lukijani saavat yhteyden minuun, lisäksi joillakin kirjoillani on omat teemasivunsa
* yritän pitää hyvää huolta lukijoistani ylläpitämällä molemminpuolista kirjeenvaihtoa
* olen osallistunut kirjojen markkinointiin kustantajan tiedottajan kanssa
* olen useimmiten suostunut lehti/radio/tv-haastatteluihin, kun on kysytty
* olen julkaissut joka vuosi
Mitä VIELÄ voisin tehdä? En keksi. Paitsi tietysti sen itsestään selvän: kirjoittaa parempia kirjoja! Älä kitise, vaan kirjoita!
Tai: myöntää tappioni ja vaihtaa lajia, koska kotimainen nuortenkirja on taloudellinen itsemurha, jos ajattelee myyntiä. Viime aikoina kustantamoiden lasten- ja nuortenkirjaosastoilla on puhuttu hyvin hyvin huolestuneeseen sävyyn nuorten lukuharrastuksen näivettymisestä. Tarvitaanko nuortenkirjaa edes? Millaisessa asussa siitä tulisi houkutteleva? Mutta eikö tämä ole kirjailijalle pikemminkin haaste? (= kyllä, olen vanhanaikainen, naiivi humanisti).
***
Vatvon asiaa yhden päivän, huokaan, poden alemmuutta ja ajattelen näin, niin kuin tähänkin saakka:
Menetän mielenterveyteni, jos ryhdyn aktiivisesti ajattelemaan kirjan myyntiä tai myymättömyyttä, kun avaan aamulla koneeni. Aiheita ja lajia valitessani tai kirjoittaessani en myöskään voi uhrata ajatuksiani myyntiluvuille, sillä laskelmoivuus kirjoittaa itsensä rivien väliin – kyllä lukija huomaa. Kirjoitan intohimosta, rakkaudesta, itselleni tärkeistä aiheista ja toivon, että se resonoi.
Kirjailijaliitossa on tällä hetkellä 639 jäsentä. Aika pieni prosentuaalinen osuus meistä onnistuu myymään niin paljon, ettei kustantajan tarvitse huokaista syvään. Kyllähän me toki haluaisimme myydä enemmän, mutta…
***
… mutta: Miten paljon Sinä ajattelet kirjasi myyntiä? Miten yrität edistää sitä? Vai yritätkö? Viittaatko myynnille kintaalla ja keskityt kirjoittamiseen?
Grafomania 
Uusimmat kommentit