You are currently browsing the monthly archive for helmikuu 2015.
Tässäpä teille Lasten LukuVarkaus -kirjallisuuspalkinnon mainio ehdokaslista, jolta kelpaa poimia lukuvinkkejä:
Marja Aho: Hii-o-hoi! Aarre näkyvissä! (Myllylahti)
Mervi Heikkilä ja Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä (Haamu)
Satu Heimonen: Suokaislan suloinen Cecilia (Mäkelä)
Hannu Hirvonen: Tohtori Kalikali (Karisto)
Jaana Lehtiö ja Helena Miettinen: Taika Valo ja Pelukylän pokaali (Myllylahti)
Marja-Leena Mikkola: Helmenkantaja (Otava)
Timo Parvela: Ella ja kaverit karkaavat koulusta (Tammi)
Ehdokaskirjat on valinnut aikuisista koostuva esiraati, mutta palkinnonsaajan päättää lapsiraati eli kuusi varkautelaista koululaista. Upeaa!
Palkinto jaetaan Vekara-Varkaus-festivaaliviikolla kesäkuussa, ja se on suuruudeltaan 3 500 euroa. Vuosittain myönnettävän palkinnon ovat perustaneet metsäyhtiö Stora Enso ja Varkauden kaupunki vuonna 2001.
Grafomania onnittelee lämpimästi ehdokkaita ja pitää kaikille peukkuja!
Kesä – ihana. Syksy – ihana. Talvi – ihana. Kevät – kokopaska.
Nyt on helmikuu ja pitäisi näyttää esimerkiksi tältä:
*
Ei näytä, sataa vettä. Hiihtele siinä sitten. Hankikanto, etäisesti tuttu sana, ehkä joku ruokalaji.
Jos kevät alkaa keskellä talvea, muutan Grönlantiin. Vihaan kevättä, aina vihannut. Ei, en liioittele. Kevät on julma, raaka, ruma, kirkas ja armoton. Kevät ei tee muuta kuin kirkuu. Keväällä kaikki alkaa kasvaa, herätä ja vihertää niin nopeasti että sattuu, kuka siihen ehtii mukaan.
Olen keväisin paitsi umpiväsynyt myös alavireen riivaama. En kestä kevään räikeää valoa. Kesävalo on pehmeä, talvella puhdas ja viaton, syksyllä hyssyttelevä. Pidän pimeän tiheästä, silloin voi rakentaa hoitavia pesiä, möllötellä, piilotella. Kevätaurinko tunkeilee ja vaatii liikaa.
No sitten, vuodenkierto ja kalenteri. Elän edelleen koulun lukuvuotta: vuoteni päättyy kevätjuhlaan eli uudenvuodenaatto on 31. toukokuuta. Siitä herää uusi, alkaa loma. Syksyllä taas tuore mieli ja verekset ideat, malttamattomina. Parhaat kirjoittamiskuut ovat loka-marras.
Entäpä te, mihin vuodenaikaan työ luistaa ja pää tulvii?
(Otan myös vastaan neuvoja perkeleellisestä keväästä selviämiseen.)
Kanssanne,
Kirsti
Nyt on tullut aika pitää taukoa. Olen mukana kirjastoapurahalautakunnassa, joten pidän soveliaana jättäytyä kaikista vähänkään mahdollisesti epäilyksiä herättävistä sidonnaisuuksista toistaiseksi.
Iloisia postauksa Grafoon!
Tuula
Näin ihanaa postia minä sain tänään.
Hauskinta oli ehkä se, että kaksi minuuttia laatikon avaamisen jälkeen sain puhelinkeskustelussa kutkuttavan idean seitsemänteen Geoetsivät-kirjaan. Kuka tietää, mitä siitä tulee! (Ja tuleeko mitään, sanoo realisti, ja iloitsee jo tehdystä.)
Johanna
Vietin sunnuntaista Lukurauha-päivää hieman epäortodoksisesti. Matkasin nimittäin Helsinkiin katsomaan Apassionata-hevosesitystä lapseni, hänen ystävänsä ja puolisoni kanssa.
Upeita eläimiä katsellessani muistin, että minähän olen hevostyttö. Kaivoin kotiin tultuani esiin vanhan päiväkirjani ja siellä se oli, todistuskappale. 12.5.1981 kirjoitin: ”Minusta on tullut horsecrazy!” Tuona päivänä kävin elämäni ensimmäisen kerran ratsastamassa.
Päiväkirjani lukija kiinnittää kenties huomiota siihen, että hevosia ei mainita enää koskaan. Hulluuteni näyttäytyy oudon pidättyvänä.
Minulle tuo maininta kertoo hevosia enemmän siitä, miten yritin selvitä vakavasta kiusaamisesta pyrkimällä sellaiseksi kuin muutkin. Ajattelin, että hevoshulluna minut hyväksyttäisiin paremmin. Niin osin kävikin.
Kun jo ensimmäisellä tallikerralla ymmärsin pelkääväni hevosia, aloin lukea maanisesti heppakirjoja. Luin, jotta sain tietoa ja jotta voisin keskustella toisten heppatyttöjen kanssa ja jotta olisin niin kuin toiset. Innostuin lukemastani. Opin termit, aloin ymmärtää hevosia ja etenkin heppahulluja. Polkupyörästäni tuli uljas ratsu, jonka kanssa kokemistani seikkailuista kerroin tarinoita muille hevoscrazyille.
Tallille en enää koskaan palannut.
Usein puhutaan, että harrastusmaailmaan sijoittuvat kirjat ovat niitä varten, jotka itsekin harrastavat kyseistä lajia. Vähintään yhtä suuri osa niiden viehätystä on mielestäni se, että niiden kautta pääsee kurkistamaan maailmaan, jota ei ennestään tunne. Hetken voi kuvitella itsensä laukkaamassa parhaan ystävänsä selässä auringonlaskuun.
Mitkä harrastusten maailmassa liikkuvat kirjat ovat avanneet teille näköaloja uusiin lajeihin?
Johanna
”Jos sinulla ei ole aikaa lukea, sinulla ei ole aikaa eikä työkaluja kirjoittaa”, sanoo Stephen King.
Totta.
Lapset kyselivät taas hiljattain koulukeikalla, mitä ohjeita antaisin sellaiselle, joka haaveilee kirjailijan ammatista. Ei tarvitse kauan miettiä, kun ensimmäiseksi ohjeeksi pulpahtaa: Lue! Lue paljon ja kaikenlaista.
Meitä kirjoittajia on moneen lähtöön. Muistan joskus kuulleeni lausahduksen: Kirjoittaessani en lue mitään, koska pelkään vieraita vaikutteita.
Minulle ajatus on outo. En voisi kuvitella kirjoittavani ellen lukisi samalla vaikka mitä.
Tänään on ollut Lukurauhan päivä. Hyvä niin. Mutta yhtä hyvin kuin päivästä täytyisi löytyä hetki ulkoilulle, täytyisi kyllä löytyä myös hetki lukemiselle. Toisaalta tuntuu jopa vähän surkuhupaisalta, että lukemista varten täytyy erikseen julistaa lukurauha. Mutta näinä aikoina se taitaa olla ihan vakavasti otettava julistus.
Kirjavuosi jatkuu. Jatkukoon myös lukurauha!
Tuula
Ovikello kilisee, postinainen eläinkorvalakissaan, kehun päähinettä, kertoo käyneensä aleostoksilla viikonloppuna, ojentaa paketin, kuittaan, kannan keittiöön.
Kädet tärisevät ja sydän jumpsuu omiaan. Yritän kynsiä pakettia auki, ei onnistu. Manaan teippi-intoilijapakkaajan alimpaan hornaan. Sakset, missä! Saksien paikka unohtunut vaikka ovat olleet samassa laatikossa 15 vuotta. Tihenevä tolkuton tutina leviää käsistä koko kroppaan. Taiteilen, siis hakkaan ja revin, paketin auki:
*
Sanaton.
Siinä se on.
Ei muuta tällä kertaa.
Lähden leijumaan.
Kirsti
Käännöskirjojen myynti on vähentynyt, mihin kääntäjät ovat tarmokkaasti tarttuneet ja meneillään on hyvä rummutus käännöskirjojen puolesta. Ex-tiedottajana ihailen suuresti, miten hyvin asia tosiaan on tuotu julkisuuteen. Itse en osaa sanoa, luenko enemmän kotimaista vai käännettyä, sillä tietenkin luen paljon ja valitsen kirjan milloin mistäkin syystä. Ehkä vähän valitettavankin paljon aikaa tosin aina menee vanhojen, useimmiten tietokirjojen lukemiseen omien töiden taustatiedoiksi.
Käännöskirjoista puhuttaessa ei ole varsinaisesti puhuttu siitä, että kyse on lähinnä käännöskaunosta aikuisille. Innostuin lukemaan Kustannusyhdistyksen myyntitilastoja, joista totesin, ettei tilastoissa lasten- ja nuortenkirjojen kohdalla eritellä kotimaista ja käännettyä. Siis kun riemuitsemme nyt siitä, ettei lastenkirjojen myynti ole laskenut, vaan jopa vähän noussut, emme tiedä, onko kyse kotimaisen vai käännöskirjallisuuden kasvusta, vai ehkä molemmista. Bestsellereissä ainakin on monta kotimaista.
Jos kuitenkin katsoo uutuuskappaleiden määrää vuodelta 2013, joka on viimeisin löytämäni, niistä on kotimaisia 251 ja käännöksiä 675, eli kotimaisia on rutkasti vähemmän. Luulisi sen myynnissäkin näkyvän.
Jossain vaiheessa puhuimme kovasti siitä, miten tärkeää lastenkirjassa on tuttu koti- ja kulttuuriympäristö, jolloin lapsen on helpompi samaistua lukemaansa. Mutta toisaalta, onhan tässä kansainvälisessä maailmassa tärkeää samaistua vähän toisenlaiseenkin kulttuurin, kun ne kuitenkin tapaavat ja ikävän usein törmäävätkin.
En yritä tässä pilata kenenkään iloa lastenkirjan menestyksestä, se on ehdottomasti ilahduttavaa, olipa kyse aivan mistä kirjallisuuden lajista tahansa. Kunhan vain lapsille luetaan ja lapset oppivat sen myötä itsekin lukemaan. Uskon jopa, että tämänhetkiset vanhemmat ovat juuri niitä, joille lapsena on luettu. Mutta olisi silti kiva tietää, miten lasten- ja nuortenkirjojen kohdalla myynti jakautuu. Jos jollakulla on tietoa, kertokaa. Ja keskustelua tästä aiheesta olisi kiva kuulla muutenkin.
Onko mielestäsi kirjan alkuperällä merkitystä, ja jos, niin minkälaista?
Raili
Grafomania 
Uusimmat kommentit