You are currently browsing the monthly archive for helmikuu 2009.
Jotkut kirjailijat tekevät paljon vierailuja, toisten mielestä tärkein työ tapahtuu näyttöpäätteen edessä. Lasten- ja nuortenkirjailijat keikkailevat erityisesti kouluilla. Olisikin kiva herättää aiheesta keskustelua.
Millaisia kokemuksia teillä on?
Onko hyvälle koulukeikalle jokin resepti?
Miten pulmatilanteista selvitään? (levottomia oppilaita, välinpitämätön opettaja, odottamattomia yllätyksiä…)
Millaisia ovat parhaimmat ja pahimmat kokemukset?
Millaisista virheistä oppii?
Huom: tämä keskustelu tulee kollegan aloitteesta, joten toivon runsasta keskustelua. 🙂
Tässä Anneli Kannon näkemyksiä Tampereen kirjamessuista (allekirjoitan monet huomiot kyllä itsekin):
Tampereen kirjamessut olivat hauskemmat kuin viime vuonna. Järjestäjät olivat varmaan ottaneet opikseen ja nyt oli satsattu messujen ulkoasuun. Esiintymislavojen takana oli mukavia fondeja, yhdessä nurkassa lasten puuhapaikka ja muutoinkin tunnelma oli kotoisampi kuin 2008. Finlaysonin alueen fiilinkeihin ei Pirkkahallissa pääse, mutta suunta on oikea. Minua suuresti ilahdutti tämä näkymä: näyttelijä Ahti Jokinen lausuu Aamulehden runokilpailussa menestyneitä runoja päälavalla. Katsomo on aivan täynnä ja ihmisiä seisoo sivuilla ja käytävällä kuuntelemassa tapahtumaa. Runoudessa on voimaa.
Toiveita: lisää esiintyjiä! tapahtumia! sarjakuvan nurkkaa runsaammin! asumisen ja rakentamisen messut eivät luultavimmin ole paras mahdollinen kaveri kirjamessuille…
Kirjamessuja on tänä vuonna melkoisen runsaasti: paitsi perinteiden mukaan Turussa ja Helsingissä, myös Tampereella, Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa ja Vaasassa (toivottavasti en muista Vaasaa väärin). Ensimmäinen ajatus on, että messuja on liikaa. Seuraava ajatus on, että paikallisuus voikin olla messujen voima. Suuret kustantajat eivät lähde joka messuille, mutta paikalliset kirjakaupat, pienkustantamot, yhdistykset ja laitokset varmaankin.
Tämä oli ensimmäinen kirjamessuesiintymiseni nuortenkirjailijan ominaisuudessa. Mukavaa oli. Itse asiassa kaikkein hauskin havainto oli, että katsomossa istuivat a) kaverit vasemmalla rivillä b) nuortenkirjailijat + kirjavinkkari oikealla rivillä. Nuortenkirjailijoiden + ao.kirjavinkarin letka näytti vaeltavan uskollisesti haastattelusta toiseen kuuntelemassa toisiaan. Hienoa solidaarisuutta. Se ilahdutti.
Grafomaanikoista kirjamessuilla lavalle nousee Anneli Kanto sunnuntaina 15.2. klo 12.30 (lastenmaailma Pii Poo) kertomaan Tulikärpäset-kirjastaan. Grafomanian aktiivinen kommenttien kirjoittaja Kirsti Kuronen juttelee samana päivänä klo 14.30 uudesta Vili Voipio -kirjastaan (Viita-lava).
Itse teen lauantaina pari haastattelua ja muuten messuilen varsin vapaasti molempina päivinä. Ketkä muut ovat tulossa?
Millainen on tavallinen työpäiväsi? Kysymykseen on oikeastaan hyvin vaikeata vastata niin, että se antaisi kattavan kuvan siitä, mitä kaikkea työpäivään voi kuulua. Tässä kuitenkin yritykseni kuvata sellaista tavallista työpäivää (vaikka juuri täsmälleen tällaista päivää minulla ei ehkä ole ollutkaan):
Klo 7 Herääminen ja aamupala
Klo 8-9 Sähköpostien lukemista ja niihin vastaamista, nettilehtien lukua
Klo 9-9.30 Katson läpi edellisenä päivänä kirjoittamani kirja-arvostelun ja editoin sitä tarpeen mukaan. Pyrin yleensä siihen, että nukun yön yli ennen kirja-arvion lähettämistä. Aamulla näkee taas uusin silmin, miltä eri sanamuodot näyttävät.
Klo 9.30-13 Teen suomennosta. Mikäli teen suomennoksen raakaversiota, jätän outoihin kohtiin kysymysmerkkejä, joihin palaan myöhemmin. Mikäli olen editointivaiheessa, aika kuluu lähinnä juuri näiden arkarruttavien kohtien selvittelemiseen.
Klo 13-15 Kaupassakäynti, ruuanlaitto ja syöminen
Klo 15-17.30 Kirjoitan omaa kirjaani. Monesti yritän saada tehtyä kerralla aina jonkin kokonaisuuden, joka voi siis olla pitkä dialogi, henkilön muisto tai jokin juonta eteenpäin kuljettava kohtaus. Kirjoitan kirjojani yleensä sieltä täältä, sillä kokonaishahmotelma on jo olemassa ja esimerkiksi kaikkien lukujen lyhyet sisältösuunnitelmat.
Klo 17.30-19 Ulkoilua
Klo 19-20.30 Kirjoitan vielä jonkin aikaa, mutta saatan eksyä myös yleisesti surffailemaan netissä. Yritän kuitenkin saada vielä jonkin pienen osion valmiiksi.
Työpäivät tietysti vaihtelevat aina tilanteen mukaan. Toisinaan tosiaan lomitan suomentamista ja omaa kirjoittamista, mutta useimmiten teen kyllä vain toista monta päivää putkeen. Yleensä työt vaihtelevat niin, että kun suomennos on kustannustoimittajalla kommentoitavana (tai kun ei ole suomennostyötä juuri sillä hetkellä), kirjoitan omaa kirjaani. Tai jos oman kässärin kanssa on tiukempi aikataulu, teen suomennosta silloin, kun oma kässäri on kustannustoimittajalla kommenttikierroksella.
Kouluvierailuista on Grafomaniassa kirjoitettu ennenkin, mutta edellisen itkupostauksen jälkeen on hyvä taas muistaa tätäkin puolta.
Vietin viime viikolla Seinäjoella kolme päivää. Päivisin tapasin tokaluokkalaisia ja iltaisin saarnasin fantasiasta.
Tällä reissulla tunsin itseni Barack Obamaksi. KAIKKI olivat kiinnostuneita kirjoistani, kotieläimistäni, laukustani ja siitä, mitä suustani kulloinkin tulvahti. Yleisö otti minut vastaan vilpittömällä innolla silmät loistaen ja antoi ymmärtää, että vierailuni oli merkittävä tähtihetki.
Minua kuljetettiin autolla paikasta toiseen, syötettiin herkuilla, yövytettiin hotellissa, haastateltiin televisioon ja vieläpä varustettiin pienillä lahjoilla. Sain puhua niin paljon itsestäni ja tuotteistani, että ego turposi vähintään Grönlannin kokoiseksi. Alkoi tuntua vahvasti siltä, että minulla olisi hyvät mahdollisuudet seuraavaksi presidentiksi. Tai ehkä sittenkin keisarinnaksi.
Ja koska olen fantasian ylipapitar, lastenkirjallisuuden kuningatar ja nuortenkirjojen Abraham Lincoln, saan lähettää terveisiä. Lähetän niitä Seinäjoen tokaluokkalaisille, heidän opettajilleen ja ihanille kirjastolaisille. Jos minulle joskus vielä tulee aliarvostettu olo, kiidän taas luoksenne pariksi päiväksi.
Grafomania 
Uusimmat kommentit