Avaajat

Sanotaan, että kirjoittamaan oppii kirjoittamalla ja ennen kaikkea lukemalla. Olen aivan samaa mieltä. Lukemisen merkitys ei ole lainkaan vähentynyt, vaikka kirjoja olen ehtinyt puskea maailmaan kymmenisen kappaletta. Lukeminen on tietenkin myös kirjallisuuden tuntemista, kirjallisen kentän hahmottamista, eri genrejen käsittämistä. Kaikki lukeminen on omalla tavallaan merkittävää oman kirjoittamisen kannalta.

Haluaisin kuitenkin kuulla myös ihan konkreettisia kertomuksia kirjoista, jotka ovat olleet ihan merkittävällä tavalla vaikuttamassa kirjoittamiseenne. Niitä voisi kutsua vaikka ”avaajiksi” eli teoksiksi, jotka ovat jossain mielessä avanneet näkemään kirjoittamistapoja ja -mahdollisuuksia. Avanneet sisäisiä kirjoittamislukkoja. Avanneet ymmärtämään, että näin ette ainakaan missään tapauksessa halua kirjoittaa.

Itselleni avaajia ovat olleet esimerkiksi Roald Dahlin aikuisille suunnatut lyhyet tarinat ja Peter Hoegin Kertomuksia yöstä. Ne ovat avanneet jotain, joka ei ole vielä täysin selvinnyt minullekaan, mutta jonka tiedän avautuneen. Samoin Jan Kjaerstadin Viettelijä aiheutti ajatusmyrskyn, joka liittyi voimakkaasti juuri omaan kirjoittamiseeni. Tove Janssonin novellit johdattivat minut aikoinaan ymmärtämään, että muunkin kuin fantasian kirjoittaminen voi olla mielenkiintoista.

Kari Levolan nuortenromaanit ovat auttaneet löytämään omia ilmaisutapoja ja omien nuortenkirjahahmojen henkisiä sukulaisia. Toisaalta taas vaikkapa Gossip Girl -kirjat ovat antaneet osviittaa siitä, millaisista nuorista ja millaisesta maailmasta ja millä tavalla en ainakaan halua kirjoittaa. Suzanne Collinsin Nälkäpeli viritti omia ajatuksiani uuteen kirjalliseen suuntaan monessakin mielessä.

Onko teillä ollut avaajia?

Mistä pidämme, kun pidämme kirjoista?

Useimmat meistä sanovat pitävänsä korkeatasoisesta kirjallisuudesta. Hyvin harvojen kuulee hakeutuvan huonojen kirjojen pariin.

Korkeatasoinen kirjallisuus on “hyvin kirjoitettua”, toteamme. Se on erinomainen puoltolause kirjalle kuin kirjalle, mutta mitä se oikein tarkoittaa? Me voimme kiittää kirjan tyyliä, omaperäisyyttä, mieleenpainuvuutta, muodon ja sisällön upeaa liittoa. Miksi jotkut toiset tyypit sitten mainitsevat ne samat asiat väärien kirjojen yhdeydessä – sellaisten, jotka ovat meidän mielestämme latteita, kömpelöitä, nuhruisia?

Kuinka monta kertaa olemmekaan innosta väristen tarttuneet toisten tyyppien kehumiin kirjoihin. Toiset tyypit ovat fiksuja ihmisiä; heidän sanaansa ei ole syytä epäillä. Joskus sana onkin pitänyt, mutta lukuisia ovat olleet myös pettymykset. Luultavasti myös toiset tyypit ovat pettyneet meidän suosittelemiimme kirjoihin.

Ei tietenkään ole mikään uutinen, että kirjallisuuskokemus on subjektiivinen asia. Se ei tee kirjakritiikkejä turhiksi tai edes epäilyttäviksi. Kriitikko – ammattilainen tai kuka tahansa lukija – ei väitäkään esittävänsä absoluuttista totuutta. Mutta mistä kirjoissa oikein pidetään? Siis siinä pisteessä, kun kaikki sanahelinä kirjallisista ansioista unohdetaan ja pohditaan, miksi juuri tämä kirja kaikista hyvistä kirjoista on se, joka on minulle tärkeä?

Ehkä pidän kirjasta, koska se hoitaa kipuani. Ehkä pidän kirjasta, koska se loksahtaa yhteen omien palikoitteni kanssa. Ehkä pidän siitä siksi, että se antaa minun levätä huomassaan. Ehkä siinä on jotain tuttua ja rakasta niin kuin maalauksessa, jonka nurmikko näyttää ihan samalta kuin lapsuuteni nurmikko. Ja ehkä tällaisia seikkoja ei juurikaan tiedosteta. Silloinkin kun tiedostetaan, puhutaan ehkä mieluummin kirjailijan poikkeuksellisesta taitavuudesta kuin lukijan omasta elämyksestä.

On hivenen noloa havaita nauttivansa kovasti kirjasta, jossa havaitsee sellaisia asioita, jotka toisen kirjan kohdalla voisi rennon objektiivisesti tuomita vakaviksi rikkeiksi. Esim. “Tässä kirjassa kyllä jaaritellaan enemmän kuin suomalaisena lakonistilukijana soisin, mutta ei se mitään: saanpahan sitten nauttia kirjasta pitempään.” Jostain se tenho kuitenkin rakentuu. Joillakin lihaksilla kirjoittaja on lumonnut lukijansa ja tehnyt orjakseen niin, että pienet lipsumiset tuntuvat yhdentekeviltä.

Asiaa on varmasti tutkittukin, mutta olisi mukava kuulla lisää itsekeskeisiä näkemyksiä. Mikä tekee kirjasta sinulle tärkeän?

Viisi kirjaa?

Kirjavinkkarit (vinkkarit.vuodatus.net) kerää listaa 500 lasten- ja nuortenkirjasta, jotka pitää elämässään lukea. Ehdotuksia saa tehdä 5 kirjan erissä kukin.

Tähänhän piti tietysti osallistua. Listat ovat intohimoni hämärä kohde. 500 kirjaa olisikin kohtuullisen yksinkertaista luetella, mutta 5! Kotimaisia vai ulkomaisia? Uusia vai klassikoita? Tämä oli niin vaikeaa, että heräsin yöllä asiaa pohtimaan, minkä jälkeen päätin, että nyt on omat ehdokkaat laitettava esille, jos aion nukkua yöni levollisesti.

Oletteko jo osallistuneet? Mitä kirjoja haluaisitte listalle? Paljastan, että oman listani ykkösenä olivat Grimmin sadut, sen jälkeen kirjailijoista F.H. Burnett, Anni Swan, Marjatta Kureniemi ja Astrid Lindgren. Listani on selkeästi klassikkolista, mutta olisi tehnyt kyllä mieli kirjoittaa myös nykykirjallisuuslista.