Olen ollut jo erinäisiä vuosia mukana Lyhdyn valtuuskunnan toiminnassa. Toissapäiväinen kokous oli uuden kaksivuotisen kauden ensimmäinen. Lyhty ei vaivaa meitä liioilla kokouksilla, vain kaksi varsinaista vuodessa, mutta sen lisäksi on tarpeen mukaan päättäjätapaamisia erilaisilla kokoonpanoilla.

Ja mikä tämä Lyhty sitten on? Se on luovan työn tekijöiden ja yrittäjien yhteenliittymä, jonka tehtävä on luovan alan toimintaedellytysten puolustaminen tekijänoikeuden näkökulmasta. Ei siis mikään pikkuinen eikä aivan helppokaan tehtävä.

Uhkaavan näköisestä tehtävästään huolimatta Lyhdyn kokoukset ilahduttavat joka kerta. On varsin terveellistä kuunnella kaikkien eri luovien alojen tekijänoikeus- ja toimeentulohuolia, saada kokonaiskuvaa, sillä yleensähän näkee vain ne omansa.

Tarkoitus ei silti missään nimessä ole istua valittamassa ja yrittämässä lyödä toiset alat omilla vaivoillaan, vaan löytää tapoja kertoa julkisuudessa tai kasvokkain asioistamme niille, jotka työmme tuloksia käyttävät sekä niille, jotka niistä päättävät.

Tekijänoikeusbarometrilla mitataan yleisön käsityksiä tekijänoikeuksien tarpeellisuudesta tekijöille. Niinä vuosina, jotka olen ollut mukana, barometri on liikkunut selvästi myönteiseen suuntaan. Viimeisin on juuri valmistunut ja varmaan kohta julkisuudessa. Lyhdyllä on nettisivut, joista löytyvät mm. annetut lausunnot. Ne ovat juuri nyt uudistumisessa, mutta käykää ihmeessä lukemassa niitä aina välillä.

Yhden ainoan kerran olen tullut tapaamisesta päätäni pyöritellen. Piraattipuolueen edustajien vakaat käsitykset tekijänoikeuksien tarpeettomuudesta eivät hätkähtäneet tippaakaan meidän todisteluistamme. Miten oikeastaan olisivat voineetkaan, koko puoluehan pohjaa tietämättömyydelle. Oli silti valaisevaa käydä sekin keskustelu.

Ja ettei koko tämänkertaiseni olisi pelkkää tiukkaa asiaa, pakko vähän taivastella omasta puolestani. Juuri näinä päivinä tulee täyteen 40 vuotta ensimmäisen kirjani ilmestymisestä. Kalpeat naamat ei ole aiheeltaan hiukkaakaan vanhentunut, ikävä kyllä, sillä se käsittelee kiusaamista, isommat pienten kimpussa. Eikä ole vanhentunut liioin muisto siitä, miltä tuntui hakea ensimmäinen oma kirja ruokatunnilla Otavalta. Ei siinä iltapäivällä työpaikalla oikein pystynyt työhön keskittymään. Siitä tämä alkoi.

Kirsi Kunnaksen iki-ihanat, usein humoristiset ja pippuroidut lastenrunot lienevät useimmille varsin tuttuja.

Tiitiäisen satupuu ilmestyi 1956. Nyt on tämän oivallisen kirjan 60-vuotisjuhla. Kirjaa lukiessani hämmästyn, kuinka hyvin runot ovat kestäneet aikaa. Ne ovat yhä raikkaita, vuoroin nonsense-henkisiä, hulvattoman hulluja ja hauskoja,väliin haikeita ja tunnelmallisen kauniita.

Minulla oli perjantaina ilo olla vieraana Kirjallisessa pihajuhlassa Käpylässä. Kirsi Kunnas esitti siellä runonsa

Kattila ja perunat

Oi olen aivan höyrypäinen,
ihan kiehun ja sihisen
kuin sähikäinen,
sanoi kattila
ja nosti hattua
pshiih

ihan kiehun ja kihisen
ja puhisen, pihisen
syljen, sihisen
sähisen, kähisen
ja kiukusta rähisen,
sanoi kattila
ja nosti hattua
pshiih

Voi tätä hoppua hoppua hoppua
huusivat peunat, voi tätä hoppua
eu tule loppua loppua loppua
polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa
kiireistä aikaa, tulta on kengissä
laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa
ei ole tolkkua millään, ei ole tolkun tolkkua
kolkata täytyy kolkkaa, kolkata kolkkaa
hyvä jos pysymme hengissä, hengissä, hengissä
voi tätä hoppua hoppua hoppua
ei tule loppua.

Vanhan vesirotan, Haitulan, Tunteellisen siilin ja Herra Pii Poon lisäksi pidän erityisesti huimasta runosta, nimeltään

Jansmakko Erikois

Marjan pikku sammakko
hiivapalan söi,
paisui niin kuin taikina
ja päänsä kattoon löi.

Ja puhkas katon huis hais hois
ja hotki pilvet huis hais hois
ja popsi tähdet huis hais hoi
ja kuustakin söi palan pois
ja aamusella auringon,
huh auringon
se vahingossa nielaisi
ja poltti suunsa pahasti.

Marjan pikku sammakko
Jansmakko Erikois
sanoi silloin kvo kvo kvo
kvo vadis vadis kvo kvo kvo
ja noitui noitui: trekators
simsalabim pors vors vors
ja sitten loikki pois.

Runo Piirespaares-maan kuningas eli pitkän nenän tarina jäi mieleeni tänään Tiitiäisen satupuuta lukiessani. Jotenkin minulla tuli mieleen eräs presidentti itänaapuristamme!

Piirespaares-maan kuningas
eli pitkän nenän tarina

Tämä kuuluu nyt jo historiaan
ja siksi se teille kerrotaan:
Ei koskaan enää ketään somista ei
sellainen nenä. Kukaan omista ei
niin pitkää nenää kuin kuningas
kuningas Piirespaares-maan.

Piirespaares-maassa oli kuningas
ja kuningas oli pelokas.
Hän pelkäsi niin että joku toinen vois
kuninkaaksi tulla ja heittäisi pois
hänet kellariin, ihan unohduksiin.
Semmoinen oli kuningas.

Siis kuninkaan käsky kuului niin,
että kaikilta nenänpää leikattiin.
Hän määräsi lain ettei kukaan muu
kuin sellainen vain, jolla ulottuu
nenä taivaisiin, ihan korkeuksiin,
maata hallita saa.

Nenäänsä liimas hän nenänpäät
ja taivaisiin asti nenän nousevan näät.
Vaan kuningaskaan kyennyt ei
sitä kantamaan, se hänet turmioon vei,
sillä nenälleen, ihan kumolleen,
se nenä kaatoi kuninkaan.

Tiitiäisen tarinat (-57) on minulle vieras kirja. Panenpahan sen syksyn lukulistalleni.

Tiitiäisen pippurimyllystä (-91) runosikermää tasapainottamaan poimin seuraavat tekstit:

Leskenlehti

Kun leskenlehti ilmestyy
siihen on hyvä syy:

painotuore lehtinen
kertoo meille uutisen
ja otsikoi sen huolella:
OLLAAN KESÄN PUOLELLA!

Mistä sinä pidät?

Minä pidän
pilkuista
vilkuista
ja tilkuista.
Niitä ei kukaan varasta.
Se niissä on parasta.

Kukapa edes mahtaisi?
Kukapa säkkiinsä ahtaisi
pientä peltotilkkua,
taivaan tähtivilkkua
ja kauneutta,
sen pilkkua!

Tiitiäisen tuluskukkarosta (-00) on runo

Rikas etana

Muistatko rikasta etanaa,
joka söi vain smetanaa,
hummeria haisteli
ja lohenpalaa maisteli.
Piippukin oli merenvahaa
ja taskut täynnä rahaa!
Toki sellainen elellä jaksaa,
jonka ei tarvitse vuokria maksaa!

Tiitiäisen tuluskukkaro sisältää yhteensä 140 (!) runoa A niin kuin Ajatuksesta Ö niin kuin Öhky-Ölppösten sukutarinaan.

Kuinka ollakaan tykästyin N-runoon, nimeltään

Nokikolarit

– Mustaa hikeä ja verikin pikeä,
sanoi nokikolari Olarissa.
– Sama juttu täällä, tämänkin piipun päällä,
sanoi toinen Kolarissa.
– Värillisiä ollaan tässä ammatissa
sanoi kolmas Sammatissa.
– Hampaatkin mustan mustaa plakkia
kuin pelkkää salmiakkia!

Syksyn satoa odotellessa, napakka runo

Huono omenasato

Asuntopula,
sanoi omenamato.

Hanhiemon iloinen lipas sisältää 100 pikku runoa, jotka Kirsi Kunnas on riimitellyt vanhojen englantilaisten lastenlorujen aiheista.
Itse olen välillä aika tohelo, ehkäpä siksi pidän erityisesti runosta:

Timperin Taavi

”Kaivossa vettä on niukasti,
ja sekin on siellä tiukasti!”

tuumi Timperin Taavi,
kun kaatui saavi,
ja kuperiskeikkaa meni Anni ja Taavi.

”Pää meni varmasti poikki”,
tuumi Taavi ja kotiinsa loikki.

Hän otsaansa sitoi kääreen
ja hieroi rohtoa sääreen
ja sanoi seuraavan määreen:

”Jos ei laastari auta
ja linimentti ja rauta,
niin sitten kaivetaan hauta.”

Monen monta Kirsi Kunnaksen kirjaa on minulta lukematta. Niin sanotuista lastenkirjoista esim. Kani Koipeliinin kuperkeikat, sekä Puupuu ja käpypoika.

”Aikuisten” tuotanto (lähes 10 runokokoelmaa) on jäänyt minulta melkein unohduksiin, alkaen esikoisteoksesta Villiomenapuu (-47).

Lukematta on myös Leena Kirstinän kirja Kirsi Kunnas- sateessa ja tuulessa (-14).Tuo elämäkerta on varmasti huikea.

Ajattelen positiivisesti, itseäni tuomitsematta: mukavaa, kun oivallista luettavaa on vielä paljon, niin Kunnakselta kuin monilta muiltakin.

Mitkä Kunnaksen runoista (aikuisten tai lasten) ovat teille rakkaimmat?

kyselee
Heikki

Levynjulkistamisen yhteydessä Telakan lavalle nousi 50 runoilijaa. Tai lopulta 58. Hurmaavankirjavassa kavalkadissa oli mukana paitsi konkareita myös sanataideharrastajia, pöytälaatikkorunoilijoita ja muutama prosaistikin. Yksi luki kirjasta, toinen oli kirjoittanut runon tapahtumaa varten, kolmas palasi teinivuosiin, neljäs räppäsi… Vain kahden kriteerin tuli täyttyä: itse kirjoitettu ja minuutin aikaraja.

Näin ilta eteni:

Päivi Alasalmi. Elina Lätti, Jori Willandt, Sari Harsu ja Siiri Enoranta.

Päivi Alasalmi, Elina Lätti, Jori Willandt, Sari Harsu ja Siiri Enoranta.

Kirsi Kunnas, Seija Ahomaki, Kristiina Wallin, Jukka-Pekka Palviainen ja J.S. Meresmaa.

Kirsi Kunnas, Seija Ahomäki, Kristiina Wallin, Jukka-Pekka Palviainen ja J.S. Meresmaa.

Rauni Anita Martikainen, Johanna Hulkko, Sinikka Laitinen, Seija Gauffin ja Erkki Kiviniemi.

Rauni Anita Martikainen, Johanna Hulkko, Sinikka Laitinen, Seija Gauffin ja Erkki Kiviniemi.

Pertti Laine, Emily Hallfast, Reetta Saine, J.K. Ihalainen ja Anna Elina Isoaro.

Pertti Laine, Emily Hallfast, Reetta Saine, J.K. Ihalainen ja Anna Elina Isoaro.

Vilja-Tuulia Huotarinen (Kirsti Kurosen hahmossa), Antje Sariola, Jyrki Vainonen, Sari Peltoniemi ja Risto Ahti.

Vilja-Tuulia Huotarinen (Kirsti Kurosen hahmossa), Antje Sariola, Jyrki Vainonen, Sari Peltoniemi ja Risto Ahti.

Vesa Etelämäki, Jukka Laajarinne, Päivi Wallin, Simo Ollila ja Heikki Niska.

Vesa Etelämäki, Jukka Laajarinne, Päivi Wallin, Simo Ollila ja Heikki Niska.

Terhi Vedenkivi, Heidi Willandt-Shipway, Aino Suonio, Pekka Kytömäki ja Juha Rautio.

Terhi Vedenkivi, Heidi Willandt-Shipway, Aino Suonio, Pekka Kytömäki ja Juha Rautio.

Satu Lepistö, Anneli Kanto, Terhi Rannela, Tuija Välipakka ja Juho Hakkarainen.

Satu Lepistö, Anneli Kanto, Terhi Rannela, Tuija Välipakka ja Juho Hakkarainen.

Tiina Poutanen, Archie Ahola, Leena Lehtolainen, Raisa Jäntti ja Kari Aronpuro.

Tiina Poutanen, Archie Ahola, Leena Lehtolainen, Raisa Jäntti ja Kari Aronpuro.

Alan Shipway, Mikko Mankinen, Linda Huhtinen, Juha Siro ja Mikko Lensu.

Alan Shipway, Mikko Mankinen, Linda Huhtinen, Juha Siro ja Mikko Lensu.

Pirkko Soininen, Solina Riekkola, Aleksandra Salmela, Silvana Berki ja Maria Syvälä.

Pirkko Soininen, Solina Riekkola, Alexandra Salmela, Silvana Berki ja Maria Syvälä.

Janette Hannukainen, Mari Laaksonen ja Kirsti Kuornen.

Janette Hannukainen, Mari Laaksonen ja Kirsti Kuronen. (Kaikki kuvat: Jyrki Toivonen)

*

Oho, vasta nyt kuvia lataillessa äkkäsin homman koko komeuden, hui. Suurkiitos jokaiselle kavalkadiin osallistuneelle ja kaikille teille, jotka saavuitte Telakalle saamaan voimaa runoista! Idean saa vapaasti varastaa. Monipuolinen kattaus ja lyhyet maistiaiset uppoavat helposti myös ei-runon-ystäville. Kuten rakas veljeni totesi: ”Ei ollutkaan niin kamalan tylsää, mitä kuvittelin. Oikeastaan ihan kivaa.”

 

Kirsti

 

 

 

 

 

 

 

 

Yli viikko ollut aikaa sulatella tätä. Yhä ihmetyksestä mykkä.

Kaikki sanat tuntuvat liian pieniltä levyn äärellä. En edes yritä.

Tai yritän vähän: Sävelten myötä runot ovat heränneet pakahduttavalla tavalla eloon – avartuneet ja nousseet korkealle. Levy on vieras ja tuttu yhtä aikaa. Tunnistan toki runot, mutta toisen tulkitsemana ne ovat oudosti enemmän totta. Raapaisevat syvemmältä. Karkaavat henkilökohtaisesta yhteiseksi sykkeeksi, helpommin jaettaviksi ja ystävällisiksi.

Runobändi Telakalla levynjulkkareissa 28.7.

Hurmaava Runobändi Telakalla levynjulkkareissa 28.7. (Kuva: Jyrki Toivonen)

*

Minä rakastan lauluasi, Tanja Järvinen! (Kuva: Henrietta Soininen)

Minä rakastan lauluasi, Tanja! (Kuva: Henrietta Soininen)

*

"Yhtä hiljaa kuin kotkansiipi rullaa lehtensä auki, saari makaa meressä ja kettu heinikossa, yhtä hiljaa..."

”Yhtä hiljaa kuin kotkansiipi rullaa lehtensä auki, saari makaa meressä ja kettu heinikossa, yhtä hiljaa toivon löytäväni…” (Kuva: Henrietta Soininen)

*

Äiti-poika -toimintaa antoisimmillaan. Kiitos raksas Oskari!

Äiti-poikatoimintaa antoisimmillaan. Kiitos, rakas Oskari! (Kuva: Henrietta Soininen)

*

Oskari valitsi kirjasta sävellettäväksi kuusi runoa sen perusteella , mitkä puhuttelivat häntä eniten, ja pureskeli niitä viisi vuotta. Kyllä kannatti! (Kuva: Jyrki Toivonen)

Oskari valitsi kirjasta sävellettäväksi ne kuusi runoa, jotka puhuttelivat häntä eniten, ja pureskeli niitä viisi vuotta. Kyllä kannatti! (Kuva: Jyrki Toivonen)

*

Me onnelliset (ja tärähtänyt Anneli, sori). (Kuva: Sirja Kunelius)

Me onnelliset (ja tärähtänyt Anneli, sori). (Kuva: Sirja Kunelius)

*

Häikäistyneen kiitollisena,

Kirsti

 

 

Olen ajatellut, suunnitellut ja haaveillut kirjoittavani hieman nykyistä interaktiivisempia kirjoja, sellaisia, joissa lukija pääsisi mukaan tekemään valintoja ja päätöksiä, jotka vaikuttaisivat lopputulokseen.

Mielikuvissani tällainen interaktiivinen kirja toimii äärimmäisen hyvin sekä lastenkirjoissa että dekkareissa. Molempiin olisi helppo tehdä kohtia, joissa pitäisi valita kahden asian välillä. Jo viisi lukijan tekemää valintaa johtaisi siihen, että vaihtoehtoisia loppuja olisi 32 kappaletta. (Ja niin sen pitäisi ehdottomasti olla, ei mitään mutkien kautta kiertelyä, joka päättyisi aina samaan lopputulokseen, vaan aidosti valinnoista riippuvaisia juonikuvioita.)

Olisihan se pirun työlästä. Mutta miten mahtavaa! Kirjaan (käytännössä sähkökirjaan) sisältyisi monenlaisia tarinoita. Aina voisi aloittaa alusta, tehdä erilaisia valintoja ja päätyä aina uusien vaiheiden jälkeen ihan erilaiseen loppuun. Ei olisi mikään kertakäyttökirja sellainen.

Joitain vuosia sitten ihan tosissani ehdoton tällaista kustantajalle, mutta idea ei oikein ottanut tuulta purjeisiin. Liian työlästä ja teknisesti vaikea toteuttaa mukamas. Pöh. En usko.

Vielä jonain päivänä…

Lämpöiset synttärionnittelut ja -halaukset Kirstille!

http://www.aamulehti.fi/kulttuuri/kirjailija-kirsti-kuronen-elaa-ilman-kannykkaa-tvta-ja-facebookia-some-olisi-minulle-hauta/

Kirstin rakkaus pisteeseen viehätti. Tolkun välimerkkihän se onkin, antaa lukijalle luvan hengittää syvään. Pilkku lupaa vain pikku hengähdyksen.

Olen saattanut kirjoittaa tästä aiemminkin, mutta kukapa vanhoja muistaa, ei kukaan ainakaan toisen ihmisen vanhoja juttuja. Kun itse en näköjään kokemuksestani toivu, puhun siitä taas.

Äänitarkkailijakurssilla Yleisradiossa kuuntelimme Aldous Huxleyn Uljaasta uudesta maailmasta tehdyn kuunnelman. Puheesta oli poistettu kaikki pisteet ja pilkut, siis leikattu pois hengitykset ja hengähdykset. Se oli jollain tavalla jopa pelottavaa ja ainakin hyvin väsyttävää kuunneltavaa. Silloin huomasin toista kuunnellessani hengittäväni samaan tahtiin. Kun kuunnelman henkilöt eivät hengittäneet ollenkaan, olin moneen kertaan tukehtumaisillani. Ainakin melkein.

Huxleyn dystopia on toki itsessäänkin pelottava. Sen yhteiskunnassa jokaiselle määrätään paikkansa jo munasoluina, ja kasvatetaan sen mukaisesti. Ihmiset ovat onnellisia, vaikkakin likipitäen robotteja. Onnellisuus taataan jokapäiväisellä Soma-annoksella. Kirjasta otettiin muutama vuosi sitten ties miten mones uusintapainos, joten saatavilla on, jos et ole sitä jo lukenut. 1930-luvulla kirjoitettu Uljas uusi maailma on antanut paljon vielä nykyiselle dystopia-aallollekin.

En koskaan ole kaivannut pisteetöntä enkä pilkutonta maailmaa, mutta joskus vaikeimpina hetkinä ehkä Somaa. Toistaiseksi olen sentään selvinnyt ilman rauhoittavia. Ehkä mukana siinä on ollut myös pelko. Jos lääkkeet laimentavat tunteita, ne laimentavat elämää. Kyky tuntea on ihmisen suurimpia rikkauksia.

Eikä se kyky ole vain ihmisten oikeus, vaikka pitkään on haluttu niin uskoa. Mitä paremmiksi tutkimusmenetelmät ja -laitteet ovat tulleet, sitä useammalle eläimelle, jopa onkimadolle, on löytynyt kyky tuntea, vaikka mato ja kala eivät huutamaan kykenekään.

Näin outoja teitä olen päässyt kesäiseen lempilauseeseeni: Onkiminen on eläinrääkkäystä! M.O.T.

 

Piste on rehellinen, selkeä ja asiallinen välimerkki. Olen aina fanittanut sitä.

Kunnes 20.6. Aamulehdessä kerrottiin, että pisteestä on tullut tyly, suorastaan töykeä. Surku kelpoa välimerkkiä.

No juu, nyt taidetaan puhua pikaviestittelystä, johon en omista tarvittavaa laitetta. Olen ymmärtänyt, että juuri lyhytviestinnässä piste tulkitaan epäystävälliseksi; parempi jättää se pois ja keskustelu avoimeksi. Tai keventää emojilla.

Sähköpostia käytän, mutta siinäkin alkaa hiljalleen huomata pisteen alasajon. Monet tolkulliset ja kirjoitustaitoiset kaverit lähettävät täysin (välimerkki)vajaita viestejä. Unohtavat surutta pisteet, samoin isot alkukirjaimet. Tähän kai kuuluisi hymiö, mutta en ole oppinut käyttämään sitä, enkä oikein huutomerkkiäkään. Olisi kannattanut. Tulen enemmän kuin usein väärinymmärretyksi. (Anteeksi kaikki.) Mitähän puolisokin ajatteli tästä ynseästä lapusta, jonka jätin eilen keittiön pöydälle?

*

Aion vastakin jatkaa rakkaussuhdettani pisteeseen. Ainoastaan kuoleman perään en pistettä pane, siihen kuuluu pilkku tai kaksoispiste

 

Kirsti

 

 

 

Kirsti Kurosen Likkojen lipas-levyjulkkareiden lähestyessä mieleeni tuli jälleen kerran lähestyä säveltäjiä omine runoineni, koska osassa niistä on selviä kuulaita, laulullisia elementtejä.

Pari kolmekin intuitiolla valittua säveltäjäehdokasta minulla on jo mielessä, mutta arkuus jarruttaa yhteyden ottoa heihin. Vinkkejä saa tietysti myös kollegoilta, joiden tuotantoa on jo sävelletty. Eräs muusikko kertoi, että levy-yhtiöihinkin voi ottaa yhteyttä ja kertoa olevansa kirjailija. Mene ja tiedä tuosta? On myös Elvis ry, Mikseri.net, Muusikoiden.net vilkaisin nopeasti tänään, netistä löytyy myös Säveltäjä etsii sanoittajaa, syvennyn siihenkin tarkemmin. Ja tämäkin on vasta alkua.

Kaikenlaista ikävää tapahtuu tälläkin alalla. Eräs luotettava kollega oli tarjonnut runojaan eräälle musiikintekijälle. Kappale päätyi yllättäen Syksyn sävel-kilpailuun hieman muunnelluin sanoin.

Muutamia omia runojani on sävelletty ja esitetty konserteissa pyytämättä minulta lupaa teosteni säveltämiseen. Koko projektin olisi pitänyt alkaa niin, että sinulta pyydetään lupa teostesi säveltämiseen, kirjoitti Suomen Kirjailijaliiton silloinen lakimies Sonia Meltti pari vuotta sitten. Hän jatkoi: Tästä luvasta ei yleensä makseta mitään, mutta se pitää hankkia ennen kuin teoksia sävelletään. Kun teos valmistuu ja jos sitä on tarkoitus jossain esittää, se yleensä ilmoitetaan Teostoon, kertoi Sonia Meltti

Jo nelisen vuotta sitten lähestyin Suomen Kirjailijaliiton silloista lakimiestä Annaliina Rintalaa yleisissä sanoitusasioissa. Hän kirjoitti, että sanoittaminen tai laululyriikan kirjoittaminen on kirjailijalle hyvä oksa leipäpuuhun. Teostoon kannattaa liittyä, koska se maksaa laulujen tekstin tekijöille Teosto-korvausta musiikin esittämisestä. Kun olet yhteydessä artisteihin, laulajiin ja musiikin säveltäjiin, pitää ottaa aina puheeksi Teosto-ilmoituksen tekeminen. Sävelletyistä kappaleista tehdään Teostolle kirjallinen ilmoitus, josta näkyvät kaikkien tekijöiden tiedot: säveltäjän, sanoittajan ja esittäjän. Näiden ilmoitusten perusteella Teosto-korvaus kanavoituu oikeille ihmisille.

Runoja voi ja saa tarjota sävellettäviksi ilman kustantajan lupaa. Se on toiseen teoslajiin muuttamista ja tekijänoikeus on sinun. Voit muokata tekstejäsi vapaasti.

Kysyin myös tekstin varastamisesta, koska aivan kaikilla suurillakaan nimillä ei ole aina aivan puhtaita jauhoja pusseissaan. Annaliina kirjoitti, että säilyttämällä itselläsi kappaleen joka tekstistä voit osoittaa olevasi alkuperäinen tekijä.

Annaleena opasti edelleen: Suosittelen käyttämään omaa fiksua harkintaa, kenelle annat tekstejäsi. Eli tunnustele etukäteen keskustellen, onko lauluntekijällä toteutumiskelpoiselta kuulostavia aikeita. Aina on hyvä myös se, että jää jotakin mustaa valkoiselle. Esim. että laitat sähköpostitse viestin, että olet laittanut henkilökke tietyt, nimeltämainitut tekstit säveltämistä varten.

Tekstejä voi tarjota yhtä aikaa usealle.

Lopuksi P. Mustapään runo, jonka on levyttänyt Anneli Saaristo.

Laulu

Tein lasinkuultavan laulun.
Älä luule, että voit
sen alta paeta. Siihen jäät
ja siinä aina soit.
Ja laulu, jonka laadin,
oli aivan sanaton:
Olet kaunein, mitä tiedän,
olet kaunein, mitä on.

Tein lasinkuultavan laulun.
Joko huomaat, tajuat:
se vaimentaen vahvistaa
suven äänet ihanat,
veden solinan, airojen kohahtelun
ja suhinan kaislikon.
Olet kaunein, mitä tiedän,
olet kaunein, mitä on.

Kertokaa kokemuksistanne, kun olette lähestyneet musiikintekijöitä, kiitos.
T. Heikki

Kirjailijan ammatti vaatii tunnetusti kykyä olla yksin. Itse viihdyn hyvin yksikseni, olen aina viihtynyt. Ja yksinäisyys on oikeastaan kovin suhteellista, työpäiväthän kuluvat mitä erilaisimpien tyyppien kanssa – jotka tosin ovat vaan itse keksittyjä.

En liiemmin kaipaa työyhteisöä; kustannustoimittajan ja kenties kuvittajankin ajoittaiset yhteydenotot riittävät. Lapsillani on vielä melko lyhyet koulupäivät, ja osan työpäivästäni hoidan koululaisten elämän keskellä, joskus mukana on lasten kavereitakin. Saatan siis työn ohessa arkena tarkistaa läksyjä ja kaivaa kaapista välipalaa.

Toisinaan ”erakkokin” kaipaa seuraa. Työstä palauttavat hyvin perheen lisäksi harrastukset ja ystävät. Muutakin elämää on!

Myös kollegoiden seura ilahduttaa ja antaa voimia. Sen vuoksi toimin paikallisen kirjailijayhdistyksen johtokunnassa ja pyrin osallistumaan joihinkin Nuorisokirjailijoiden, kustantajien ja liiton järjestämiin tapahtumiin ja retkiin.

Somessakin on ryhmiä, joista kirjantekijä saa henkistä tukea. Myös tämä blogi on yksi keino olla yhteydessä muihin. Oma lukunsa ovat esiintymiset, joissa tapaa ihmisiä ja on oltava hyvinkin sosiaalinen.

Kirjailijan ammatin yksinäisyyttä on mahdollista vähentää monilla keinoilla. Millaista yhteyttä toisiin sinä kaipaat? Tarvitsetko virtuaalitukea vai tapaatko ihmisiä mieluummin?

Mila

Uusimmat kommentit

Raili artikkeliin Tuikahduksia
annelitre artikkeliin Tuikahduksia
Raili artikkeliin Tuikahduksia
annelitre artikkeliin Tuikahduksia
annelitre artikkeliin Kiitos, Kirsi Kunnas!

Arkistot

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 57 muun seuraajan joukkoon