Tervetuloa maailmaan, uusi kirja!

Näytä minulle hassu ilme (Karisto) näyttää niin hassun ihanalta, että juutun kestohymyyn. Karoliina Pertamon kuvat hehkuvat täyteläisen herkullisina, tekisi mieli nuolaista jokaista sivua. Tämä kirja on karkki.

Tarinassa seikkaileva Jaakko-poika esittäytyi jo vuosi sitten Kerro minulle kaunis sana -kirjassa. Tällä kertaa Jaakon kotona murjotetaan, ja omatoiminen poika päättää lähteä etsimään hauskempia ilmeitä naapurustosta. Onneksi isältä löytyy pikakamera, jolla Jaakko saa ilmeet talteen.

Ilmeitä löytyy vaikkapa Amadeus-koiralta…

… lammikon sorsalta…

… ja mansikalta!

 

Mansikasta tulikin mieleeni mustikka. Ja se miten paljon ihmettä ja onnea tähän kirjaan kietoutuu.

Mustikka on lapsenlapsi, ensimmäinen laatuaan. Oikeastaan enää hän ei ole Mustikka, mutta sillä nimellä häntä kutsuttiin koko odotusaika, ja vielä silloinkin kun kirja meni painoon. Vasta pari viikkoa sitten Mustikka sai oikean nimen. Matilda. Kyllä, Roald Dahlin kirjan mukaan.

Matilda on nyt kahden kuukauden ikäinen, ja ilmeitä täynnä. Yhdessä pienessä hetkessä tytön katse vaihtelee hämmästyneestä epäileväksi, iloisesta uteliaaksi, innostuneesta pohdiskelevaksi, huolettomasta ankaraksi, kyseenalaistavasta ällistyneeksi, uneliaasta lumoutuneeksi. Mummun suosikki-ilme on filosofinen kulmienkurtistus, silloin Matilda näyttää suurelta ajattelijalta, ja äärimmäisen söpöltä.

Mummun tärkein tehtävä (ilmeiden tarkkailemisen lisäksi) on pitää Matilda sukissa.

Ehkä viidennet.

Huomenna on Matildan ensimmäinen nimipäivä. Hän saa lahjaksi paitsi sukat myös mummun ja Karoliinan kirjan Näytä minulle hassu ilme.

Onnenhalauksia!

Kirsti

 

 

Asioita joita teen etten kirjoittaisi:

täytän kalenterini muilla töillä ja luottamustehtävillä, sitten huokailen ja olen marttyyri

siivoan, pyykkään, järjestelen

sovittelen vaatteita

menen kävelylle

suunnittelen monimutkaisia ruokalajeja

selaan somea

kirjoittelen kavereille

kuljen huoneesta toiseen muka jokin tärkeä ajatus mielessäni

riitelen puolison kanssa ja saan itseni tunnekuohuun joka estää kirjoittamisen.

Tällaisia asioita, muun muassa.

Viime aikoina olen pohtinut elämänvalheita. Niitä totuuksina pitämiämme ajatuksia ja uskomuksia, joita kerromme itsellemme itsestämme ja omasta elämästämme. En tarkoita välttämättä tiedostettuja, elämäntarinaamme liittyviä kohtauksia ja kappaleita, vaan jossain syvällä piileviä muttakun-syitä, jotka estävät meitä tekemästä asioita.

Havahduin omaan elämänvalheeseeni viime kesän kynnyksellä, kun pakkasin muuttokuormaa. Lapseni huoneen kaapin perältä löysin pahvilaatikon, jonne olin säilönyt kymmenen vuoden takaisia kurssimateriaaleja kirjallisuuden opinnoistani. Suoritin tuolloin 5 opintopisteen kirjallisuusterapia-kurssia. Teoriamuistiinpanojen seasta, ruutupaperin alanurkasta löysin seuraavan tekstin:

Rakastan kirjoittamista, mutta minulla ei ole sille koskaan tarpeeksi aikaa.

Rakastan kirjoittamista, mutta minulle ei ole sille koskaan tarpeeksi aikaa. Ja tämän olin kirjoittanut kymmenen vuotta sitten opiskelijana, sanataiteen tuntiopettajana, koiran omistajana, yksinasuvana nuorena naisena, joka haaveili kirjailijuudesta.
Nyt olin 35-vuotias lähes täysipäiväisesti työssäkäyvä perheenäiti, esikoiskirjailija ja valmistunut maisteri. Eikä minulla edelleenkään ollut tarpeeksi aikaa kirjoittamiselle, asialle jota edelleen rakastin ja jota olisin kaikista mieluiten halunnut tehdä.

Siinä hetkessä jokin liikahti paikoiltaan, tai ehkä sittenkin paikoilleen. Oma elämänvalheeni paljastui. Ymmärsin, että olin koko ajan syyttänyt ulkoisia olosuhteita, vaikka olin itse tehnyt joka ikisen valintani. On kovin helppoa ajatella, että en voi, koska. Ja vaalia sitä itselleen rakasta asiaa jossain kaiken sen muun tekemisen alla. Ajatella sitten kun. En ajattele, että olin kulkenut väärään suuntaan, olinhan innostunut vaihtelevista työtehtävistäni ja opiskellut itselleni omalta tuntuvan tutkinnon ja saanut kehittyä sanataiteen ohjaajana, kirjoittajana ja ennen kaikkea ihmisenä noiden vuosien aikana. Ajattelen, että teemme kussakin hetkessä siihen kohtaan oikeat, tai ainakin riittävän oikeat valinnat. Mutta miksi ihmeessä en ollut valinnut kirjoittamista ennen muita asioita, jos kerran se oli minulle niin tärkeää? Mitkä omat totuuteni kaipasivat nyt vaihtamista?

Ymmärsin, että minua pelotti. Olin aina uskonut olevani rohkea heittäytyjä ja reippaasti kokeileva tyyppi. Olin kokenut elämässäni asioita laidasta laitaan ja tunsin että turhat pelot eivät enää hallinneet elämääni tai valintojani millään tavalla. Mutta olin väärässä. Pelkäsin ihan hirvittävästi. Pelkäsin mitä tapahtuu, jos valitsenkin kirjoittamisen. Mitä tapahtuu jos minulla olisikin aikaa? Jos vain kirjoitan ja alan uskoa siihen että minusta on tähän.
Ehkä huomaan, etten sittenkään osaa.
Ehkä sanat eivät enää tulekaan.
Ehkä tekstejäni ei haluta julkaista.
Mitä oikein kuvittelen, että minullako olisi oikeus elää sitä elämää, jota ihan oikeasti haluan?

Tällaisia ajatuksia huomasin ajatelleeni, ja ajattelen vieläkin. Mutta nyt minä kuuntelin niitä ja päätin valita toisin. Jos en kokeile, en koskaan saa tietää. Mikä määrä ulkoista validointia riittää kirjoittajalle? Positiivinen palaute, onnistumisen kokemukset? Tarpeeksi julkaisuja? Kirjailijaliiton jäsenyys tai muu virallinen yhteisö? Apuraha? Kun ajattelin asioita, joita minulla jo oli, ymmärsin että ainoa estäjä tielläni olin minä itse.

Kirjoittamisen hidastajat ovat yhä olemassa. Pyykkikone laulaa, lumettoman tammikuun heikko valo houkuttelee kävelylle. Kirjoitan nyt blogitekstiä enkä romaanikäsikirjoitusta, menen siihen sitten lenkin jälkeen. Mutta kirjoitan yhtä kaikki ja rakastan tätä arkea. Minä olen valinnut tämän elämän ja nämä asiat.

Tämä on minun.

t. Minna

Uunituoreesta Jano-lehdestä löytyy mietteitäni säeromaanin kirjoittamisesta. Säeromaani on runon ja proosan lapsi.

 

 

Kirsti

 

 

 

Vuoden 2019 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon sai tamperelaiskirjailija Marisha Rasi-Koskinen nuortenromaanillaan Auringon pimeä puoli (WSOY 2019).

 

Finlandia-palkinnon diktaattorina toimi muusikko, näyttelijä Olavi Uusivirta. Hän päätyi valitsemaan voimakkaimmin mieleen kummittelemaan jääneen kirjan. Uusivirta kertoi lukukokemuksen olleen kuin pitkä ja psykedeelinen uni. ”Kirjailija heittäytyy paikoin hullunrohkeankin kehyskertomuksen heikoille jäille notkeaan ja mutkattomaan kieleen sekä psykologisesti tarkkapiirteisiin henkilöhahmoihinsa luottaen.  Lopputuloksena on otteessaan pitävä ja aivoja stimuloiva dystooppinen fantasia, joka kuitenkin jättää viimeiseksi jälkikuvaksi verkkokalvoille toivon kipinän.”

Palkintojuhlassa Marisha Rasi-Koskinen piti oivallisen kiitospuheen, jossa hän myönsi olevansa huolissaan nuorten vähäisestä lukuharrastuksesta, mutta muistutti miten tärkeää on huolipuheen ohella muistaa, että ”emme kirjoita, eikä meidän pidä kirjoittaa vain siksi, että nuoret eivät lue, vaan siksi, että nuoret lukevat. (…) Kirjoitan nuorille jotka lukevat, jotka rakastavat lukemista, jotka eivät voi elää ilman kirjoja”. Rasi-Koskinen kirjoittaa nuorille samalla tavalla kuin aikuisille: taide edellä ja kirjan itsensä vuoksi. ”Rakkaudesta sanoihin, lauseisiin, tarinoihin, kokeileviin rakenteisiin, kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen. Taideteos on olemassa siksi että se on, se on itse syy itseeensä.”

Kuva: WSOY/ Laura Malmivaara

Grafomania onnittelee sydämellisesti Marishaa!

Kirsti

 

Kirsti Kurosen kirjoittama ja Karoliina Pertamon kuvittama Kerro minulle kaunis sana -kuvakirja (Karisto) on valittu Runeberg Junior -ehdokkaaksi.

Raati luonnehtii teosta näin: Kerro minulle kaunis sana on monitahoinen ja monitasoinen kertomus, siitä miten sanat voivat pelastaa. Kirsti Kurosen kirjan lapsi pakenee kodin ikäviä sanoja löytääkseen uusia, kauniimpia. Karoliina Pertamon kuvituksessa kirjaimet leijuvat kuin lumihiutaleet. Nekin innostavat lukijaa keksimään omia sanoja.”

Muut ehdokkaat ovat:
Henrika Andersson & Christel Rönns: Nagu-nalle och kastasdjuren (Förlaget)
Tove Appelgren & Salla Savolainen: Vesta-Linnéa och vännerna (Förlaget)
Tapani Bagge & Carlos da Cruz: Katoava muumio (Karisto)
Lena Frölander-Ulf: Nelson Tigertass / Nelson Tiikeritassu (Förlaget)
Malin Klingenberg & Sanna Mander: Fisens liv / Pierun elämää (S&S)
Hannele Lampela & Ninka Reittu: Prinsessa pikkiriikki ja huutava vääryys (Otava)
Jukka-Pekka Palviainen & Christel Rönns: Allu ja outo Uolevi (WSOY)
Veera Salmi & Matti Pikkujämsä: Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet (Otava)
Annika Sandelin & Karoliina Pertamo: Om jag fötts till groda (Förlaget)

Runberg Junior -palkinto myönnetään lastenkirjalle, jonka kohderyhmänä ovat 6–9-vuotiaat lukijat. Esiraati valitsi 10 ehdokasta. Voittajan saavat valita porvoolaiset lapset. Runeberg Junior -palkinto on Porvoon kaupungin ja KSF Media / Sanomalehti Östnylandin yhteinen 10 000 euron suuruinen lastenkirjallisuuspalkinto.

2274569

Myös Raili Mikkasen tuore Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää (Tammi) on myös herättänyt raadeissa ihastusta; se on valittu ehdolle Savonia-kirjallisuuspalkinnolle.

Raati perustelee valintaa näin: ”Mikkanen tarjoaa aivan uudenlaisen, virkistävän näkökulman kansalliskirjailijamme Minna Canthin elämään. Minnan toiseksi vanhin tytär Elli valottaa, minkälaista oli elää koko yhteiskuntaa ravisuttavan kirjailijan lapsena. Canthin lapset saivat kokea äitinsä radikaalien mielipiteiden aiheuttaman tyrmistyksen ja vihapuheet myös itseään kohtaan. Toisaalta taas kodin edistysmielinen ilmapiiri loi elämälle innoittavan kasvualustan.”

Yhteensä kuusi kaunokirjallista teosta on ehdolla Kuopion kaupungin jakaman Savonia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Ehdokkaana on toinenkin 175-vuotisjuhlavuottaan viettävää Minna Canthia käsittelevä teos, Tatu Kokon Kävelevien patsaiden kaupunki (Icasos). Ilahduttavasti mukana on Raili Mikkasen teoksen lisäksi toinenkin lasten- ja nuortenkirjallisuuteen lukeutuva teos, Jukka Itkosen Koira nimeltä Mutsi (Lasten Keskus), jonka on kuvittanut Virpi Penna.

Palkinnon saaja julkistetaan 9. joulukuuta.

Muutama päivä sitten Kuvittajat ry aiheellisesti huomautti, että palkintoehdokkuuksia uutisoidessa tulisi ehdottamasti mainita myös kirjan kuvittajan nimi.

Lämpimät onnitteluhalaukset sekä Kirstille että Railille!

Mila

IMG_20191003_165122

 

 

 

 

Hep! Tänään on julkistettu lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokaskirjojen lista. Samalla kun ehdokaslistat antavat tunnustusta kirjojen tekijöille, ne toimivat vinkkeinä lukijoille ja kirjojen ostajille. Eikun valitsemaan upealta listalta, jolta löytyy luettavaa kaikenikäisille ja moneen makuun.

Tomi Kontio & Elina Warsta: Koira nimeltään Kissa tapaa kissan, Teos 2019

”Lempeä ja viisas kirja hetkessä olemisesta, ystävyydestä, itsenäisyydestä ja turvasta. (…) Kokonaisuudessaan teos tarjoaa elämyksiä monenikäisille lukijoille.”

*

Maria Laakso: Taltuta klassikko! Kuvitus Johanna Rojola, Tammi 2019

”Riemastuttavan hauska ja asiantunteva opas, joka taatusti karistaa ennakkoluuloisimmankin lukijan ajatukset klassikkojen tylsyydestä. (…) Viihdyttävä teos tarjoaa uusia näkökulmia myös aikuislukijalle.”

*

Kaija Pannula Netta Lehtola: Kettujuttuja – Kolme hännäkästä tarinaa, WSOY 2019

”Kasvamista, surun käsittelyä ja ystävyyttä lempeästi käsittelevät tarinat nivoutuvat yhtenäiseksi kertomukseksi, joka tuo esiin elämän haurauden, mutta myös sen rikkauden ja ilon.”

*

Anniina Mikama:  Huijarin oppipoika, WSOY 2019

”Mukaansatempaava tarina, jossa eri aikakaudet sekoittuvat kiehtovasti keskenään. (…) Seikkailullisen juonen ohella teemoiksi nousevat muun muassa oman polun etsiminen, teknologian mahdollisuudet ja vaarat sekä ystävyyden voima.”

*

Lena Frölander-Ulf: Nelson Tigertass, Förlaget, Nelson Tiikeritassu, suomentanut Jaana Nikula, Teos 2019

”Viisas ja vaikuttava lastenkirja, jossa on perinteisen seikkailu-ja saturomaanin tuntua. Teos käsittelee koskettavasti nyky-yhteiskunnan epäkohtia, mutta säilyttää silti toiveikkuutensa”

*

Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli, WSOY 2019

”Kunnianhimoinen ja monitasoinen romaani tempaa lukijansa aikamatkalle ja haastaa miettimään, onko lineaarinen aikakäsitys ainoa tapa hahmottaa elämää (…) Teoksessa yhdistyy taitavasti monia eri genrejä: se on aikamatka, kasvutarina, dystopia, jonka takana heijastuu utopia; se on tarina vallasta ja totalitarismista sekä luonnon ja ihmisen vuorovaikutuksesta.”

*

Kirjojen luonnehdinnat ovat otteita palkintolautakunnan perusteluista. Lautakuntaan kuuluivat äidinkielenopettaja Hilkka Lamberg (pj.), kuvataiteilija Anssi Kasitonni ja erikoiskirjastovirkailija Henriika Tulivirta. Palkinnon saajan valitsee muusikko, näyttelijä Olavi Uusivirta.

Lautakunnan puheenjohtaja Hilkka Lamberg puhui painavia ehdokkaiden julkistustilaisuudessa pitämässään puheessa: ”Kotimainen lasten- ja nuortenkirjallisuus voi hyvin. Ainakaan sen tasosta ei voi syyttää nuorten laskevaa lukemisintoa. Mistä sitten johtuu, että hyvät kirjat eivät aina tavoita kohderyhmäänsä? Luulen, että vasta sitten, kun lasten- ja nuortenkirjallisuus nostetaan mediassa tasavertaiseen asemaan muun kirjallisuuden kanssa, sillä on mahdollisuus nousta esille aikuisten keskusteluissa, aikakauslehtien palstoilla, ajankohtaisohjelmissa, blogeissa ja kirjastojen julkistetuissa varauslistoissa.”

Huomenna Tampereella otetaan yksi askel kohti tasavertaisuutta, kun (lasten- ja nuortenkirjallisuuden) Roosalupin vieraiksi saapuvat kirjailijat Magdalena Hai, Jari Mäkipää ja Alexandra Salmela. Tilaisuudessa keskustellaan ilman etuliitteitä kirjailijan työstä, vieraiden tuoreimmista teoksista, kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan.

Lastenkirjat ovat kaikille, aikuistenkirjat vain aikuisille!

Kirsti

Grafomaanikoita tuoreine julkaisuineen voi taas bongailla messuhumussa Helsingissä.

 

Mila Teräs messuilee sunnuntaina 27.10.

klo 11.30-12 Toukola-lava: Hirvivaarin ihmeellinen löytö (Karisto)

klo 13-13.15 kirjailijahaastattelu, Kariston osasto 6c51

*

 

Kirsti Kurosen messupäivä on torstai 24.10.

klo 13.30-13.45 kirjailijahaastattelu, Kariston osasto 6c51

klo 17.30-18 Toukola-lava: Kerro minulle kaunis sana (Karisto)

*

 

 

 

 

 

 

 

*

Raili Mikkasen löytää messuilta perjantaina 25.10.

klo 10.30-11 Toukola-lava: Suomen lasten aarrelaivat (Minerva)

*

Tulkaa nykäisemään hihasta ja juttelemaan. Tapaamisiin, kiva nähdä teitä!

Sattuipa kohdalle pari vallan makoisaa kuvakirjaa.

 

Mila Teräksen tarinoima ja Terese Bastin taiteilema Hirvivaarin ihmeellinen löytö (Karisto 2019) on omistettu kaikille lempeille ja huolehtivaisille. Kirja kertoo hirvestä, joka löytää metsästä oudon möhkäleen, nostaa sen sarviinsa ja lähtee selvittämään möykyn alkuperää. Kukaan vastaantuleva ei tunnista möhkälettä, silti se on hirvelle tärkeä.

Hirvi lausuu möykylle paljon kauniita sanoja: Sinä olet ihana. Minä pidän sinusta. Sinä olet minulle tärkeä. Pian tapahtuu ihme. Möykky ei olekaan enää pelkkä myökky, vaan… Niin, tekisi mieleni littää tähän se kirjan suloisin ja koskettavin kuva, jossa möhkäleen salaisuus paljastuu. Mutta miksi pilata yllätys.

*

Toinen riemastuttava kuvakirjatuttavuuteeni on Johanna Hulkon kertoma ja Marjo Nygårdin kuvittama Hurja Maija (Karisto 2019), tarina tytöistä, joiden oletaaan pukeutuvan prinsessoiksi päiväkodin roolipäivään.

Mutta kuka hullu tahtoo leikkiä prinsessaa, jos voi olla merirosvo! Samuliina on nimittäin seitsemän meren paras miekanheiluttaja. Maijan supertaito on komentaminen.

Nygård herättää herkkuväreillään eloon tarinassa seikkailevat eksoottiset merenelävät ananaskalasta pullukkamerihevoseen, afrikanmurjottajasta tummamurisijaan. Eikä tässä ole kysymys kirjailijan pursuilevasta mielikuvituksesta, vaan kaikki tekstissä mainitut kalat ovat oikeasti olemassa. Kuten möhkäkala (Mola mola), joka elää trooppisilla vesillä, saattaa kasvaa kolmimetriseksi ja on maailman ahkerin mätimunien tuottaja.

Lämpimästi suositellen,

Kirsti

Suomen Kirjailijaliitto jakoi eilisessä kevätkokouksessaan vuotuiset tunnustuspalkintonsa. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden tunnustuspalkinnon sai ihana grafomaanikkomme Raili Mikkanen.

Eikä syyttä: hänen hieno ja monipuolinen tuotantonsa käsittää yli 60 teosta. Palkinnon perusteluissa ilahduttavat erityisesti nämä lauseet: ”Kirjailijakollegana Mikkanen on keskusteleva ja aina valmis auttamaan, hän kysyy tavattaessa, mitä kuuluu, ja haluaa aidosti kuulla vastauksen. Mikkasen läsnäolo on huumorintajuista ja muita kannattelevaa. Hän jakaa kokemuksiaan kirjailijan työstä myös rehellisinä ja viisaan huumorin sävyttäminä blogiteksteinä.”

Kirjailijakollegojen tuki ei ole mikään vähäpätöinen asia, vaan auttaa merkittävästi jaksamaan yksinäisessä ja monella tavalla haastavassa työssä.

Liiton toisen tunnustuspalkinnon sai tänä vuonna Sirkka Turkka.

Raportoi Mila

20190504_173907_resized

Naurua ja liikutuksen kyyneleitä: Suomen Kirjailijaliiton toiminnanjohtaja Suvi Oinonen (vas.) ja puheenjohtaja Sirpa Kähkönen luovuttivat Railille Tirlittanin.

 

2019-05-05 11.27.46_resized

 

 

Sanoissa on voimaa – kuten jo Kirstin ja Karoliina Pertamon tuoreessa Kerro minulle kaunis sana –kirjassa nähdään.

Sattumalta myös minun ja Terese Bastin vasta ilmestyneessä kuvakirjassa Hirvivaarin ihmeellinen löytö (Karisto, 2019) käsitellään sanojen vaikutusta – hieman eri kantilta tosin.

Hirvivaarin tarinan kirjoitin alun perin kouluissa luettavaksi saduksi muutaman vuoden takaiseen Hyvien sanojen viikko -tempaukseen.

Terese Bast tavoitti Hirvivaarin olemuksen hyvin hellänhumoristisella piirustusotteellaan.

Hirvivaarin tarina sijoittuu huhtikuuhun ja heräävään metsään. Terese Bastin iloiset värit toivatkin minulle kevään luonnosta puskevien leskenlehtien ja krookusten kanssa.

Lempeää ja värikästä pääsiäistä sekä kevättä!

Mila 

20190411_124135_1555664546745_resized

Arkistot