You are currently browsing the monthly archive for huhtikuu 2012.

Kevätsiivouksen keskeltä päivää!

Kotitoimistoni nurkassa lojuu kaksi paperikassillista täynnä lehtileikkeitä ja lehtiä, joista en ole jaksanut leikata juttuja irti. Mietin, mitä minun pitäisi pusseille tehdä. Käydä vihdoin läpi vai jättää keräämään lisää pölyä?

Ensimmäisten kirjojeni ilmestyttyä pidin ihanan tunnollisesti leikekirjaa. Liimasin haastattelut, kritiikit, kolumnit ja ties mitkä kirjamainokset varta vasten perustettuun leikekirjaan. Vaikka askartelemisen into hiipuikin aika nopeasti, tänä 24/7 online -aikana leikekirjaa on silloin tällöin suloisen nostalgista selailla.

Mietinkin:

Pidätkö Sinä leikekirjaa? Vai onko se yhtä vanhanaikaista kuin kirjoittaa kirjeitä tai pitää paperista päiväkirjaa? (jotka molemmat ovat minulle edelleen tärkeitä kirjoittamisen väyliä). Vai nakkaatko haastattelut / kritiikit paperinkeräykseen ne silmäiltyäsi?

Paperipinot ovat onneksi madaltuneet nettikritiikkien ja PDF-tiedostojen myötä. G-mailini arkistoi pölyttömästi viime vuosina ilmestyneet arvostelut.

Jätän paperikassit toistaiseksi nurkkaan odottamaan. Niissä on muistoja. En ainakaan raaski heittää niitä kokonaan pois…

Mainokset

 

Lempäälän Runomaratonilla 21. huhtikuuta sain esittää Likkojen lippaan runoja viittomakielen tulkki Pirjo Nurmisen kanssa. Lumouduin täysin siitä, miten vangitsevasti runokieli taipui viittomiksi ja miten Nurminen eläytyi tulkintaan koko kehollaan. Tämä ei jää tähän, täytyy kehitellä…

 

 

Haukoin henkeäni viime perjantaina Seinäjoen Kirjakorissa, kun seminaarivieraille esiteltiin Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden suunnittelemia lastenkirjoja. Mitä innovatiivisuutta!

Kirjat ovat graafisen muotoilun ja kirjasto- ja tietopalvelun opiskelijoiden suunnittelemia ja toteuttamia. Projektin aluksi opiskelijat tutustuivat lastenkirjallisuuden lajeihin ja historiaan. Ideoinnissa korostettiin kokeellisuutta ja kirjojen sopivuutta kirjastokäyttöön.

Lopputulos on kerrassaan ainutlaatuinen! Seitsemän toinen toistaan toimivampaa teosta. Sanna Tarkkasen kuvittaman ja Henna Heinämäen taittaman Kalma-Alma ja ihana Iivari -kirjan ideana on helpottaa satutuntien pitämistä. Kirja on suurikokoinen ja suunniteltu niin, että teksti on sadunlukijaan päin ja aukeman toinen sivu on käännetty lasten suuntaan, jotta kertomusta on helppo seurata. Kirjan tarina on kirjailija Mervi Heikkilän käsialaa.

Mukana on myös nettiin suunniteltu interaktiivinen varhaisnuorten satumukaelma Hilkka Punainen & Susi, runokirja Voi hirvitys!, jonka sivuilla olevien aukkojen kuvat voi taskulampun avulla heijastaa seinälle ja monta muuta kiehtovaa teosta. Kuulemma kustantajien kanssa käydään jo neuvotteluita…

Tässä Layers-lastenkirjojen tekemisestä kertova video:

Aika ajoin koen polttavaa halua blogata:

Juuri nyt kirjoitan romaania, jossa… Luin tausta-aineistoksi, kirjan, jossa kerrottiin, että… uskomatonta! Miksei kukaan ole koskaan kertonut minulle, että… Kirjoitusprosessin aikana olen oivaltanut, että… Olen menettänyt monet yöunet, koska…

Mutta en uskalla. En uskalla kertoa keskeneräisestä tekstistä, koska pelkään, että onnistun särkemään sen. Pilaan tarinan magian. Jos kerron etukäteen liikaa, romaania ei kannata edes kirjoittaa.

Joku muu nappaa aiheeni ja käsittelee sitä paljon kiinnostavammin (salaliittoteoreetikko täällä päivää) kuin minä. Suojelen kaikkea keskeneräiseen käsikirjoitukseen liittyvää. En edes hiiskahda lukemastani taustakirjallisuudesta.

Salailemiseen liittyy myös epäonnistumisen pelko. Entä jos en onnistukaan? Entä jos kustantajalta napsahtaakin hylsy ja olen tehnyt kiusallisen suuren numeron kirjan kirjoittamisesta? Nyt ajattelen: mitä sitten? Oikeastaan olisi vain lohduttavaa, jos kirjailijat kertoisivat enemmän epäonnistumisistaan.

Mikä on Sinun suhteesi keskeneräisyyteen?

Vaikenetko kuin muuri vai saatko lisää kirjoitusintoa siitä, että jaat keskeneräisyyden vaikkapa kollegasi kanssa?

Pitkästä aikaa! Valitetaan fyysisistä vaivoistamme -postaus, olkaa hyvä!

Luin Hesarista uutisen, joka koskee meitä kaikkia tietokoneella nököttäjiä. Päivästään suuren osan istuvat voivat kuolla muita nuorempina, kertoo australialainen tutkimus. Riski kuolla nuorempana on suurempi, vaikka harrastaisi liikuntaakin. Koko uutisen löydät täältä.

Minä kärsin jo kolmatta vuotta selkäkivuista. Mieheni herää herätyskelloon, minä selkäkipuun. Diagnooseista ja lääkäreiden ohjeista ei ole ollut juuri hyötyä. Olen käynyt yksityisellä ja yleisellä, olen käynyt kalevalaisella jäsenkorjaajalla. Olen käynyt röntgenissä ja magneetissa. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen.

Olen taas samassa pisteessä kuin vuosi sitten, kun aloitin lääkärirumban. Liikunta auttaa, sanoi lääkäri. Mutta minähän olen aina harrastanut liikuntaa.

Pitkäkestoisen flunssan jälkeen käynnistelin kehoani hitaasti. Parin tunnin kävelylenkin jälkeen selkään särki niin paljon, että teki mieli ottaa kipulääke. En ottanut. Ajattelin, että tämä on sitä hyvää kipua, lihakset kiittävät liikunnasta. Mutta mistä minä tiedän?

Joinakin päivinä mietin, että mitä jos kroppani ei kestäkään tätä ammattia, niin, eihän se kestäkään. Täytän 32 kuukauden päästä… Kenenkään ei pitäisi istua niin paljon kuin me joudumme istumaan.

Miksi kirjoitin tämän? Ehkäpä hakeakseni vertaistukea.

Millaisia kirjoittamiseen liittyviä vaivoja Sinulla on?

 

 

Kirjailija kouluvierailulla: ”Mitä luulette, että kirjailija hommailee päivisin?”

 

Ekaluokkalainen tyttö: ”Ainakin laittaa ruokaa.”

 

 

Mämmikästä ja munakasta pääsiäistä kaikille Grafomanian lukijoille!

 

 

 

Uusimmat kommentit

kirsti k artikkeliin Sielunmaisemia
annelitre artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
milateras artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
Raili artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
kirsti k artikkeliin Syysmetsässä

Arkistot