Kesän kirjallisia harrasteita

Kesäloma on jo takana, mutta töiden aloittaminen on sujunut hieman nihkeästi. Järjellä tietää, että kiireistä syksyä olisi hyvä helpottaa jo nyt, mutta vireeseen on vaikea päästä.

Kesän kirjalliset harrasteet ovat sisältäneet ainakin näitä: Tove Janssonin novelleja, Kurt Vonnegutin Teurastamo 5:n, uusia kotimaisia dekkareita ja Mika Waltaria. Teurastamo 5 on teos, jota en onneksi ollut lukenut tätä ennen. Onneksi se takia, että uskon saaneeni siitä paljon enemmän irti nyt kuin nuorempana, etenkin rakenteeseen liittyvistä ratkaisuista. On toki olemassa paljon kirjoja, joista saa eri asioita irti eri ikäkausina, mutta joskus on hyvä lukea jokin teos myös ilman edellisen lukukerran ”painolastia”. Toisinaan käy niin, että jos luen kirjan, jonka olen lukenut aiemmin vaikkapa lukiossa, lukukokemusta häiritsevät kaikki lukioaikaan liittyvät muistot, joita kirja herättää. Voi myös tulla nolouden tunteita (Miten minä en ymmärtänyt tätäkään asiaa tästä teoksesta silloin? Miten minä olin niin innostunut näistä kirjan hölmöistä piirteistä?) tai jotkut oivallukset saavat liian suuren painoarvon, kun ne perustuvat edellisen lukukerran väärinymmärrysten käsittämiseen.

Seitsemää veljestä en ole vielä ottanut uudelle lukukierrokselle. Siinä teoksessa on juuri tuota painolastia mukana, mutta uskoisin kestäväni sen.

Omien kirjojen rintamalla on tapahtunut tätä:

http://www.tammi.fi/kirjat/ISBN/9789513150112/alue/906,907,912,956,911/navi/Uutuudet/navi2/9025/

Eli minun ja Karon yhteinen nuorille suunnattu lyhytproosakokoelma on ilmestynyt. Elokuussa pitäisi ilmestyä myös Tapio ja Moona -sarjan neljäs osa Meno-paluu.

Mitä teidän muiden kesän kirjallisiin harrasteisiin on kuulunut/kuuluu?

Töiden välttelyä eli blogipostaus

Minulla on huomenna erään tekstin deadline, joten ”aivan yllättäen” tänään löytyi aikaa myös kirjoittaa Grafomaniaan…

Mitä itse kunkin kesäiseen työhuoneeseen kuuluu?

Tiedän, että grafomaanikot ovat nimensä mukaisia. Vuodenajasta huolimatta näppäimistöt ovat laulaneet. Pidän eniten rauhallisista sadepäivistä, sillä silloin työhuoneeni on parhaimmillaan. Vietän vasta kuherruskuukautta uudessa, ITSE remppaamassani työhuoneessa, joka on ollut pitkäaikainen unelmani.

Viime viikon vietin Kreikassa kirjoittaen ainoastaan päiväkirjaa, kirjeitä ja postikortteja. Olen säästänyt lomaa onneksi vielä elokuulle. Sitten alankin jo odottaa syyskuista Nuorisokirjailijat ry:n yhteistä Köpiksen matkaa.

Mutta äh, ei kai tässä auta muu kuin avata tuttu tiedosto ja käydä töihin käsiksi. Onneksi ostin Samokselta vuoristoteetä ja paikallista hunajaa vauhdittamaan kirjoittamista.

Entäpä Sinä? Kerro kesäkuulumisiasi.

Kymmenen kirjaa rakkaudesta

Liimauduin eilen sohvan pohjalle, kun ohjaaja Mika Myllyaho, näyttelijä Milka Ahlroth ja näytelmäkirjailija Juha Jokela keskustelivat Milan Kunderan Olemisen sietämättömästä keveydestä Kymmenen kirjaa rakkaudesta -ohjelmassa.

Elävää jutustelua oli mukava seurata, sillä Kunderan romaani oli lukioaikojeni suosikki. Yksityiskohdat olen tietysti jo unohtanut,  mutta ohjelman seurauksena ajattelin lukea kirjan uudestaan. Jäin erityisesti miettimään keskustelijoiden pohdintaa kutsumuksesta. Onko (taiteilija)kutsumus aina positiivinen asia, vai voiko se olla myös taakka?

Kirjallisuusaiheisia tv-ohjelmia ei meillä tunnetusti ole liikaa, ja niiden tekeminen on vaikeaa. Puhuva pää harvoin saa levottoman nykykatsojan pysymään aloillaan varsinkin silloin, kun käsiteltävä kaunokirjallinen teos ei ole tuttu.

Mikä on sinun suhteesi kirjallisuutta käsitteleviin tv-ohjelmiin? Millaiseen voisit jäädä koukkuun?

Ylen areenalla voi katsoa Kymmenen kirjaa rakkaudesta -sarjan jaksoja.