You are currently browsing the monthly archive for maaliskuu 2010.

Terhi Rannelan mainio Kirjoita nuorille on ilmestynyt!

Sain sievän pienen  ja keväänvihreän kirjan postissa eilen enkä tietenkään malttanut mieltäni, vaan iltapäivän ja illan kuluessa ahmaisin kannesta kanteen. Luin jopa listat, listoissa aina jotain syntisen koukuttavaa.

Terhin kirja on valtavan inspiroivaa luettavaa, vaikka se onkin tarkoitettu heille, jotka vasta suunnittelevat nuortenkirjan kirjoittamista. Oli mielenkiintoista lukea, mitä kirjoittamisesta ajattelevat Kirsti Kuronen, Esko-Pekka Tiitinen, Salla Simukka, Mila Teräs, Markku Karpio tai Marja-Leena Tiainen tai ne lukuisat muut kollegat, joita Terhi on kirjaansa haastatellut. Monet heistä keskustelevat tässäkin blogissa, mutta oli hauska tavata myös painetun kirjan sivuilla.

Aihe, romaanihenkilö, kieli, tabut, sukupuoli, ajankohtaisuus – 140-sivuisessa kirjassa käsitellään iso kirjo teemoja, napakasti ja teoretisoimatta.  Jokaisen osion viimeisenä on tehtäviä.

Antoisa ja hauska on myös luku, jossa nuoret lukijat saavat kertoa, millainen on hyvä nuortenkirja ja millainen huono.  Juha, 15-v, kertoo, mitä hyvässä nuortenkirjassa pitää olla: ”Käsitellään kiinnostavia asioita, kuten urheilua ja mopoilua.”

Tekijä ei pahastune, jos tähän loppuun lainaan Terhin laatiman nuortenkirjailijan huoneentaulun – siis lukijoiden ohjeiden mukaan laaditun: 1) Kirjoita nuoresta päähenkilöstä. 2) Tylsyys on rikos! 3) Ilmiselvä lapsellisuus eli lukijoiden aliarvioiminen on rikos! 4) Vetoa tunteisiin, mutta älä laskelmoi. 5) Käsittele kiinnostavia, ajankohtaisia ongelmia. 6) Keskity vetävään juoneen. 7) Varaa takataskuusi yllätyksiä. 8) Herkuttele kielellä. 9) Älä yksinkertaista asioita. 10) Anna ajateltavaa.

Mitä mieltä olet?

Tässä linkki BTJ:n sivuille:  http://www.btj.fi/?file=729

Minkä vuoksi uusi kirjoitustyö pitää aloittaa ähkinnällä? Eikö tätä viheliäistä vaihetta voisi hypätä yli ja ruveta suoraan tekemään töitä?

Onko joku keksinyt kikka vitosen millä tämän välttäisi?

Ähkintä merkitsee seuraavaa:

– Tuijotan ruutua eikä mitään tapahdu, ei päässäni eikä ruudulla. Rivit ruudulla tai nerous päässäni eivät osoita sisäsiittoista lisääntymistrendiä.

– Hyppelen FB:ssä, blogeissa, horoskoopeissa, pasiansseissa, sähköpostissa, mutta kun palaan tekstiin, ei mitään ole tällä välin tapahtunut eikä tapahdu. Enää koskaan.

– Itse asiassa tekisi mieli kirjoittaa jotain ihan muuta. Pari loistokasta ideaa pulpahti mieleen.

– On tuskainen ja turvottava olo kuin mahataudissa.

– Mistä tulikin mieleeni, että makeanhimo on pahana, tekee mieli suklaata, jäätelöä, marmeladikarkkeja ja kun mitään ei ole enkä uskalla koskea teinin pyhään jäätelöpakettiin, syön edes hilloa leivän päällä. Säälittävää!

– Piirtelen kaavioita, etsin juonta. Ei löydy.

– Laitan pyykkiä kuivumaan, soitan puheluja, tiliöin kuitteja, tarkistin pesukoneen nukkasihdin!

Luultavasti tämä vaihe on sama kuin tietokoneella ”loading files”, mutta tietsikalla edes näkee, miten palkit edistyvät. Päästä ei näe mitään. Ehkä pienet vihreät palkit eivät edes kasva.

Arrggh!

Vietin lauantain Suomen Nuorisokirjalijoitten mainiossa seminaarissa, jossa käsiteltiin hyvin mielenkiintoisia aiheita: kirjojen kansia ja kirjailijan asemaa sosiaalisessa mediassa. Varsinkin viime mainittua jäin miettimään vielä tykönäni. Erityisesti Facebook pohditutti.

Monet olettavat, että Facebook (jatkossa FB) on hirvittävä aikarosvo. Jos sinne sortuu, työt kärsivät, harrastukset hiipuvat ja  ulkoilmasta tulee vieras elementti. Aivan varmasti FB syökin monen käyttäjänsä aikaa ja energiaa kohtuuttomasti. Toisaalta on monia ihmisiä – näihin lukeutuu suurin osa FB-tutuistani – jotka käyttävät Naamakirjaa siten ja silloin, kuin heille sopii. Yleensä on kyse lyhyistä tuokioista työn lomassa. Heille FB ei ole salaperäinen demoni, joka kaappaa kitaansa ikiajoiksi, vaan mukava ja kätevä väline, jonka käytöstä päätetään ihan itse järkevästi eikä merkillisen FB-huurun vallassa.

Usein nousee esille sekin ajatus, että FB vieraannuttaa todellisista ihmisistä, oikeista kontakteista. Kun tapaa ystäviään Naamakirjassa, ei heitä tarvitse tavata kasvoikkain. Tämä ei ole tuulesta temmattu käsitys, ja itsekin olen nauranut mustaa naurua viestittäessäni ystävälle: “Halaisin sinua, mutta FB:n halaussovellus on jumissa.” Toisaalta sitten tämä ystäväni sattuu asumaan satojen kilometrien päässä, joten en olisi voinut halata häntä oikeasti juuri sillä hetkellä, vaikka kuinka olisin halunnut.

Omalla kohdallani väittäisin, että FB on lisännyt konkreettisia kontaktejani eikä vähentänyt niitä. Kun olen tutustunut vaikkapa muutamaan Pirkkalaiskirjailijoitten jäseneen FB:ssa, on kynnys yhdistyksen kokouksiin ja muihin tapahtumiin madaltunut. (Varsinkin, kun yhdistys toimii myös FB:ssa ja muistuttaa minua toiminnastaan kutsuin ja ilmoituksin.) Selkeästi FB on myös syventänyt joitakin ihmissuhteitani. Tulee pidettyä yhteyttä ihmisiin, joita muuten tapaisin pari kertaa vuodessa. Eikö se ole sosiaalisuutta?

Sanotaan, että FB on täynnä turhaa tietoa ja joutavaa pölinää. Sekin on aivan totta, ja siinähän FB muistuttaa vahvasti oikeaa elämää. On sellaisia päiviä, joina avaan FB:n oven ja huomaan, että tuttavat pelaavat pelejä, tekevät hupsuja testejä ja kertovat juovansa kahvia, eikä itselläni ole senkään vertaa sanottavaa. Silloin laitan oven takaisin kiinni ja teen jotain muuta.

Sitten on sellaisia päiviä, joina joku kaipaa lohdutusta, toinen julkaisee kuvia matkaltaan, kolmas lähettää kutsun keikalleen ja yksi fanittamistani ryhmistä esittelee vanhoja valokuvia Amerikan intiaaneista. Minullakin on pieni juttu kerrottavana. Eniten pidän niistä hetkistä, joina keskustelu lehahtaa erityisen kukkeaksi, kun tuttavien kesken kirjoitellaan. Se on hauskaa, virkistävää ja verbaalista.

En lainkaan kuvittele, etteikö FB:n käyttöön liittyisi paljon riskejä ja ongelmia, mutta en myöskään osaa ajatella, että se olisi länsimaisen vieraantuneisuuden mustin alttari. Toki on mahdollista ja suorastaan helppoa elää ilman FB:tä. Itse taas olen päättänyt elää ilman makkaraa, kynsilakkaa ja iltapäivälehtiä, eikä tee tiukkaakaan.

Joka tapauksessa on mielestäni hupsua väittää, että kirjailijan TÄYTYY olla Facebookissa esim. markkinoinnin tai verkostoitumisen nimissä tai varsinkaan siksi, että siellä ovat kaikki muutkin. Miksi pitäisi, jos ei kiinnosta tai jos FB vain ei tunnu omalta jutulta? Jos taas joku siellä on, niin älköön häntä tutkimatta tuomittako vieraantuneeksi ja laiskanpulskeaksi joukkusieluksi.

(“Telo Ruotsissa” on ehdotus uudeksi, toiminnalliseksi tositv-sarjaksi. Se syntyi eräässä FB-keskustelussa, joka alkoi Talo Ranskassa –sarjasta.)

Nyt lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kiinnostuneille alan ihmisille erinomainen tilaisuus kuunnella klassikkokirjailijoita sekä uudempaa reipasta kirjailijaa:

Suomen Kirjailijaliitto järjestää kirjailijoille ja kirjastoväelle avoimen nuortenkirjallisuusillan Helsingissä Kirjailijatalo Villa Kivessä torstaina 25.3.2010 klo 17.00. Aiheena on perinne ja nykyaika nuortenkirjallisuudessamme. Paikalla ovat nuortenkirjallisuuden klassikot Rauha S. Virtanen ja Hellevi Salminen sekä uutta kirjailijapolvea edustava Terhi Rannela. Haastattelijoina toimivat kirjailijat Tittamari Marttinen ja Annina Holmberg. – Ilmoittautumiset
20.3.mennessä sähköpostitse annaliina.rintala@suomenkirjailijaliitto.fi, tai (09) 445 392.

Uusimmat kommentit

milateras artikkeliin Kirjailija äärilaidoilla – vai…
kirsti k artikkeliin Kirjailija äärilaidoilla – vai…
milateras artikkeliin Linnuista, lennoista
Raili artikkeliin Linnuista, lennoista
annelitre artikkeliin Linnuista, lennoista

Arkistot