redViimeistään nyt Lumikki-trilogian myötä olen huomannut yhä selvemmin olevani visuaalinen kirjoittaja. Koko trilogiahan sai alkunsa saksalaisessa kirjakaupassa, jossa sain vision jännityskirjasta nimeltä ”Rot wie Blut”. Kirja siis ikään kuin ilmestyi silmieni eteen aivan konkreettisena esineenä. Tiesin, että minun on kirjoitettava se. Nimi toki suomentui mielessäni saman tien: Punainen kuin veri. (Välihuomio: En osaa vielä edes kuvitella, miltä tuntuu sitten aikanaan, kun näen saksannoksen…)

Kun ensimmäisen kirjan tarina alkoi hahmottua mielessäni, sekin sai alkunsa kuvasta: Viidensadan euron seteleitä roikkumassa narulla kuivumassa. Päänsisäistä kuvaa katsoessani tiesin, että setelit oli pesty verestä. Kuva oli niin voimakas, että minun täytyi rakentaa juonta siten, että päätyisin tuohon kuvaan. Myöhemmin oivalsin, että olin alitajuisesti varastanut tilanteen Bound-elokuvasta, mutta sillä ei ollut väliä. Näinhän me kirjailijat toimimme eli keräämme päämme lipastonlaatikoihin erilaisia kuvia, hetkiä, sanoja, tunnelmia, jotka pulpahtavat tekstiin, kun on niiden aika. Sitä paitsi Bound on loistava elokuva. Jos voin tehdä sille pienen kumarruksen Punaisessa, se on minulle vain ilo ja kunnia.

Visuaalisuus kirjoittajana tarkoittaa minulle juuri sitä, että vahvat kuvat, värit ja sävyt ohjaavat kirjoittamistani. En ole ylenpalttinen tai järin yksityiskohtainen kuvailija. Luotan mieluummin siihen, että visuaalisesti virittynyt lukija voi maalata eteensä itse haluamansa kuvat sanojeni pohjalta. Uskon että yksi vahvasti kuvaileva lause on enemmän kuin kymmenen kevyempää.

Klassisten satujen käyttäminen viittauksina ja assosiaatioina kiehtoo minua osin juuri siksi, että ne kantavat sisällään voimakasta ja runsasta kuvastoa. Yksi nimi (”Ruusunen”, ”Saapasjalkakissa”, ”Pieni merenneito”) laukaisee yleensä mielikuvien vyöryn. Minusta on kiinnostavaa olla osaltani mukana vuosisataisessa, jopa vuosituhantisessa tarinaperinteessä, joka piirtää eteen linnoja ja ruusuja ja veripisaroita ja lasiarkkuja ja veitsenteriä ja merenalaisia maailmoja.

Käytän visuaalisuutta ja kuvia myös tietoisesti inspiraatiomielessä. Netin tarjoama mahdollisuus päästä näkemään niin uutta kuin vanhaakin kuva- ja valokuvataidetta on huikea. Kuvat vaikuttavat minuun. Ne sysäävät ajatukset eteenpäin, näyttävät uusia kulmia ja mahdollisuuksia. Ne virittävät tunnelmia.

Kun katson elämääni taaksepäin, näen, että kuvat ja teksti ovat aina kulkeneet minulla rinnakkain. Lapsena olin tarinoita kehittelevä visualisti. Ainoan lapsen suosikkileikkeihini kuului mielikuvittelu, jota harrastin piirtäessäni. Tein kuvan ja samalla kerroin itselleni mielessäni tarinaa siitä. Jossain vaiheessa aloin kirjoittaa tarinoitani paperillekin. Nykyään ehdin yhä harvemmin piirtää itse, joten nautin muiden tekemistä kuvista ja saan niistä iloa ja voimaa.

Mitä visuaalisuus merkitsee teille kirjoittajina tai lukijoina?

Salla