You are currently browsing the category archive for the ‘Raapustuksia’ category.

Turun kirjamessuilla Nuorisokirjailijoiden osastolla oli viime viikolla esillä kuvia kirjailijoiden sielunmaisemista.

Omat kuvani näyttivät varsin samanlaisilta kuin muidenkin: luonto auttaa kosketuksiin sielun kanssa.

suomitieX

Toki tunnistan sielunpaikkoja ja -seutuja ympäri maailmaa, mutta vaitelias kylätie on arjessani useimmiten läsnä. Se tarjoaa kävelyretken ajan hiljaisuutta, palautumista, ajatusten selkeytymistä ja uusia ideoita. Hiljainen maalaiskylä auttaa havainnoimaan maailmasta voimaa tuovia yksityiskohtia.

lokkilampi

Lokakuinen lampi Orimattilassa.

Taas pimenevät illat auttavat nekin yhteyteen sisimpien ajatusten ja tunteiden kanssa.

Myös kirja on kylätien kaltainen hiljaisuuden paikka ärsykkeitä tulvivassa maailmassa. Sen kanssa voi keskustella. Parhaimmillaan lukiessaan löytää itsestään ja maailmasta jotakin uutta. Sivuilla, kirjan rivien välissä on tilaa omaehtoiseen ajatteluun, keskittymiseen ja asioiden yhdistelyyn.

Missä on sinun sielunmaisemasi?

 

Mila

Mainokset

Grafomanian Mila tuoreen kuvakirjansa Kettu ja värit kanssa Kariston osastolla. Taustalla kirjan herkullisen kuvituksen taiteillut Karoliina Pertamo vihreässä kaulahuivissaan.

*

 

Raili kertoi Kallas-lavalla historiallisesta romaanistaan Hilja – Yksi maailman ensimmäisistä. Teos valottaa kiinnostavasti mm. naisen aseman kehitystä Suomessa. Haastattelijana Robustoksen Heikki Savola.

*

Meikätyttö ja Pönttö Turun seudun äidinkielenopettajien osastolla. Ysiluokkalaisten Siirin ja Lotan huomiot kirjasta olivat oivaltavia. Kiitos hyvistä kysymyksistä ja koskettavasta keskustelutuokiosta! Kuva: Hannu Peltonen.

Ansu Kivekäs ja hurmaava Totoro-viuhka!

*

”Montako kirjaa olet kirjoittanut?” Lukukeskuksen järjestämässä ohjelmassa Tuula Kallioniemi vastaili tyttöjen kiperiin kysymyksiin. ”Noin sata, veikkaan”, Tuula arveli ja lupasi selvittää asian.

*

Leena Lehtolainen innostui muistelemaan, miltä tuntuu, kun kaulalla luikertelee boa. Käärme liittyy Leenan uusimpaan romaaniin Viattomuuden loppu.

*

Suomen Nuorisokirjailijoitten osastolla pääsi kurkistamaan kollegojen sielunmaisemiin. Meriä, järviä, metsiä, tuntureita… Luonto virittää.

*

Anne Leinonen, Juha-Pekka Koskinen, Venla Hiidensalo ja Rosa Liksom keskustelivat railakkaasti kustanusalan murroksesta 120-vuotiaan Suomen Kirjailijaliiton järjestämässä ohjelmassa. Tätä lisää, kiitos!

*

Lopuksi haluan nostaa maljan juuri korviini kantautuneelle iloiselle uutiselle: Suomen Kirjailijaliiton jakama Tirlittan-palkinto on myönnetty kirjailija Esko-Pekka Tiitisille! Tuhannesti onnea tinkimättömälle, ihanalle Esko-Pekalle, joka ymmärtää, että aikuisen täytyy nousta lapsen tasolle.

 

Raportoi

Kirsti

Suomi on metsien maa, siksi kokosin teille havuntuoksuisen runosikermän. Tunnelmat vaihtelevat hartaasta traagiseen, iloa ja kiitollisuuttakaan unohtamatta. En analysoi runoja, ne vain vesittyisivät silloin.

Kaksi runoa kokoelmastani Balladi kuultavasta pojasta (ntamo, 2012):

Metsä

Täällä lepäävät
veljensurmaajat,
ihmisrepaleet ja
elämänpuunsa kaatajat,
joita jo lapsina
kuristi kärsimyksen käärme.

Täällä lepäävät
äidit, jotka jättivät
pienokaisensa lumen kehtoon,
paholaisen palvojat
ja miehistä juopuneet miehet.

Täällä lepäävät
kirotuimmat,
tuudittajinaan
tuulilintu ja suon henki.

*

Eksynyt esikoinen

Esikoinen astuu eksytysheinän päälle,
painuu ympyränmuotoiseen ojaan.
Outo taika salpaa suun ja korvat,
isä huhuilee turhaan
kirkonkellojen soidessa.
Metsänhaltija ilmestyy punaisen paaden takaa,
tarjoaa pojalle mustia marjoja.
Maailma kääntyy nurin.
Esikoinen parahtaa, alkaa laulaa.

*

Itkevä lintu

Metsän keskellä on koivu kihara,
koivun latvassa lintu piiskuttaa,
piiskulintunen haarapyrstöinen.
Kun se laulaa, se itkee samalla:
”Tsik-tsirik-tsirik”, laulu valittaa.
Kun se livertää, lehti puhkeaa,
ja kun se itkee, lehti kuihtuu taas.

”Pesän tekisin metsään avaraan –
saisin pelätä saaliin hakijaa,
saalin hakijaa, metsän kaatajaa,
pyssyn pauketta, kalketta kirveen.

Pesän tekisin niittyyn vihreään –
saisin pelätä ruohon niittäjää,
ruohon niittäjää, heinän korjaajaa,
heinän korjaajaa, haravan hampaita.

Pesän tekisin väliin sarkojen –
saisin pelätä saran kitkijää,
saran kitkijää, elon leikkaajaa,
elon leikkaajaa, sirpin suihketta.”

Miksi lintunen itkee ja valittaa
vailla näkijää, vailla kuulijaa?
Ainoa kuulija on köyhä poikanen,
köyhä poikanen, metsän kulkija.

Hän laulun lintusen painoi mieleensä,
painoi mieleensä, syvään sydämeen.
Ei ole myöskään pojalla kotia,
ei omaa kotia, lämmintä paikkaa,
ei ole vaimoa, ei huolenpitäjää.

Runo on mordvalaista kansanrunoutta sisältävästä kokoelmasta Omenakasvoinen morsian (valikoinut ja suomentanut Raija Bartens).

*

Samasta kirjasta vielä runo

Humalien ja pähkinöiden
poimijan rukous

Metsän Pavas, Ruokkija!
Metsän haltia, Emonen!

Tänä päivänä hyvänä
aamuisessa ruskossa
tulen Sinun vieraaksesi,
tulen Sinua tapaamaan.

Metsän Pavas, Ruokkija!
Tunnet kaikki metsän puut,
tutkit niiden joka lehden.
Kuljet kaikki polut, tiet.
Hyvää tietä johdata!
Kaunista polkua kuljeta!

Anna hyvä ymmärrys,
tarkka näkö silmille,
tarkka kuulo korville,
jotta kuulen metsän korvin,
jotta näen kedon silmin.

Metsän Pavas, Ruokkija!
Kulkijoita varjele,
pahansuovlta piilota,
yli lentävät kuullakseni,
ali kulkevat nähdäkseni!

Anna kasoittain humalaa,
pensaikoittain pähkinää!
Älä kätke pähkinöitä,
anna täydet kantamukset!

Anna voimat, anna sanat
käydä korpi karhun voimin,
keto käydä mettisenä!

Hyvä palkka on hyvälle:
annan lahjan, valkosilkin,
syömiseksi valkohanhen.

*

Sirkka Seljan kokoelmasta Puut herättävät muistini ( WSOY, 2000) on runo

Miksi sienet naamioituvat

Sienet naamioituvat
kntarellien parvi
kuin sikermä keltaisia varisseita koivunlehtiä.
Haaparousku etäällä
sinipunervan limaisen haavanlehden
identtinen kaksoissisar.
Mustarouskut pukeutuvat
mullan ja maatuvien kuusenneulasten väriin.
Miksi tämä samastuminen tämä vaiva?
Eläintenkö takia? Mitä piittaavat hirvi tai kettu
kitkerästä maidostanne
ja pienet eläimet, madot,
löytävät teidät yhtä kaikki.
Vai ihmisten takia? Mihin soluihin kätkeytyy
tämä salainen äly,
te kiinteytyneet alkulimamöykyt,
te jotka putkahdatte niin nopeasti,
ette ehdi rakentaa
aisteja aivoja silmiä
tai edes siementen hidasta aikataulukkoa?
Ja silti luotte värejä kuin taidetta
piiloudutte ovelasti
ja solmitte ystävyyssuhteita puihin ja maahan.

*

Kolmas runo kokoelmasta Omenakasvoinen morsian.

Sienen laulu

Niin kuin synnyin, niin myös kasvoin:
metsään valkokoivuksi,
koivun alle sieneksi,
kaunis hattu päässäni.

Ei näkijää minua näkemään,
ei poimijaa minua poimimaan.

Kulkee tietä nuori mies,
tuohikontti selässään.

Minut näki, poimikin!
Pani tuohikonttiinsa,
kantoi siinä kotiinsa,
huuhtoi lähdevedellä,
niinivakkaan asetti.

Viimein minut suolasi,
kiven pani painoksi.

*

Kolme runoa Helvi Juvoselta.

Nautinto

Metsässä siili nautti eniten,
kun lakastuneen ruohon karvaisena
se vaappui pienenä
ja mustin jaloin,
puhisten itseksensä,
hyvää löytäin.
Ritisten naurahteli neulaset,
kahisi lehdet kieppuvat, kun tuuli
supatti niille loruansa tyhmää,
jotakin syötäväksi kelvotonta.

*

Satu

Satu kiertää metsää:
Menninkäislapsi käy päässänsä vihreä huivi,
ja kissankello soi kuin hopeatiuku.
Missä käsin hän koskee, ruoho virkistyy,
käy kätköön kannon taakse peikkojen kansa.

Satu kiertää metsää hahmossa menninkäisen,
on kasteinen karhunsammal ja tuoksuu heinä,
kimalaiselle mettä ja kultapölyä kyllin
valkea apilas antaa.
Mesileipää menninkäinen syö ja ilonsa jakaa
kimalaisen kanssa.

*

Pikarijäkälä
(Luuk. 17:21)

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan,
ja sade täytti sen, ja pisarassa
kimalsi taivas tuulta pidättäen.

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:
Nyt malja elämämme rikkaudelle.

*

Vuorossa on Ryokanin upea tanka:

Sammalen alla
virtaa ääneti puro.
Kuuntelen sitä.
Kohta minusta tulee
läpikuultava, tyyni.

*

Georg Trakl kirjoitti runon

Iltaan sydämeni

Illalla kuullaan lepakoitten huuto,
niityllä käyvät mustat hevoset,
kohisee punavaahtera.
Vaeltaja löytää tien vieren kapakkaan.
Ihanaa pähkinät ja nuori viini,
ihanaa: hoiperrella hämärtyvään metsään.
Soi mustiin oksistoihin tuskalliset kellot,
kasvoille kaste jää.

Päätän metsäisen sikermän Aleksis Kiven runoon

Oravan laulu

Makeasti oravainen
Makaa sammalhuoneessansa;
Sinnepä ei Hallin hammas
Eikä metsämiehen ansa
Ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta
Katselee hän maailman piirii,
Taisteloa allans´monta;
Havu-oksan rauhan-viiri
Päällänsä liepoittaa.

Mikä elo onnellinen
Keinuvassa kehtolinnas!
Siellä kiikkuu oravainen
Armaan kuusen äitirinnas:
Metsolan kantele soi!

Siellä torkkuu heiluhäntä
Akkunalla pienoisella,
Linnut laulain taivaan alla
Saattaa hänet iltasella
Unien Kultalaan.

*

Kahisevin terveisin
Heikki

Mila kirjoitti aiheesta, joka on ja pysyy ja toistuu aina yhtä ärsyttävänä. Lasten- ja nuortenkirjallisuus määritellään johonkin kehnompaan luokkaan kuin aikuisille suunnatut kirjat. Sinne vain vasikka-aitaukseen, hus! Olen joskus miettinyt, eivätkö määrittelijät ole lapsena lukeneet lainkaan. Eivätkö he muista, miten riemukasta oli lukea, oikein kunnolla uppoutua ja eläytyä lukemaansa, unohtaa koko muu maailma? Eivätkö he muista lapsia olleensakaan? Ainakaan he eivät ole koskaan kirjoittaneet lapsille ja nuorille.

Tietenkin jokaisessa kirjallisuuden lajissa on hyviä ja huonoja, vieläpä niin, että kirja voi olla toisen mielestä hyvä ja toisen huono. Mutta milloin olet nähnyt jonkun sanovan tuosta vain ohimennen koko aikuisille suunnatun kirjallisuuden olevan vaikkapa mustavalkoista, tai mistä kaikesta lasten- ja nuotenkirjallisuutta milloinkin syytetäänkään? Aika ikävältä näytti myös vastikään julkaistu uutinen kirjallisuutemme kääntämisestä muille kielille. Eniten käännettyjä nuortekirjoja ei edes mainittu. Grrr!

Sama ilmiö on nähtävissä selkokirjallisuudessa. Sitä ei alkuun pidetty oikein kirjallisuutenakaan, eikä varmaan aina vieläkään. Tietenkin sen ongelmana on, ettei se saa olla vaikeaselkoista, mutta osaava voi silti kirjoittaa aivan elävää kirjallisuutta. Se vasta taitoa vaatiikin. Kauniita, tunnelmallisia runojakin sillä on jo ilmestynyt.

Jokainen selkokirjan kirjoittanut tai edes sitä yrittänyt tietää kaiken lisäksi, että sitä ei tosiaankaan ole helppoa kirjoittaa. Tarvitsijoiden määrä on vain kasvanut vuosi vuodelta. Jokaisella täytyy olla oikeus lukemiseen ja esimerkiksi kotouttamisessa sillä on tärkeä osuutensa.

Kuvaamataiteiden eri lajeissa on jo kauan hyväksytty kaikki sen eri muodot. Ehkä jonain päivänä kirjallisuudessakin.

Raili

Lehdessä kriitikko moitti aikuistenkirjaa vertaamalla sitä nuortenkirjaan: ”muistuttaa mustavalkoisuudessaan nuortenkirjaa”.

Minusta niillä, jotka heittelevät tällaista kirja-arvosteluihin, tulisi olla parempi tuntemus kirjallisuuden eri lajeista. Miten kannustamme lapsia ja nuoria lukemaan, jos kuitenkin pidämme heille suunnattuja teoksia jotenkin aikuisten kirjoja yksioikoisempina tai vähempiarvoisina?

Tasaisesti kuulen (hyväntahtoisia) kyselyjä siitä, miksi kirjoitan sekä lapsille, nuorille että aikuisille.

Minulle se on rikkaus ja etuoikeus. Koen, että olen nimenomaan saanut kirjoittaa eri-ikäisille.

Minua kiinnostaa koko ihminen, kaikissa ikävaiheissa. En tahdo liikaa lokeroida lukijoita. Kuvakirjat, lastenromaanit ja nuortenkirjat sopivat hyvin aikuislukijoillekin. Aikuisten kirjat sen sijaan saattavat olla lapsille himpun verran liian pitkäpiimäisiä tai muuten sopimattomia.

Joskus ihmisten rivien välistä paistaa käsitys, että aikuistenkirjaa on varmasti lastenkirjaa haastavampi tehdä.

Mutta koettakaapa kirjoittaa koukuttava, lapsia ja nuoria innostava kirja, jossa on ihmeen tuntua. Sellainen, joka saisi lapset hetkeksi sysäämään syrjään virtuaalipelit.

Ei ole ihan helppo homma.

Mikä saa sitten yrittämään? Ehkä se on se ihmeellinen kirjojen valo, joka väritti lapsuuttani.

Se taikapiiri, jonka sisällä oli turvallista olla niin kuin tai leikissä.

Seikkailujen ja ajatusten sävyt. Ne, joissa ei ole mitään mustavalkoista.

 

Mila

Vielä ehdit osallistua runoyhdistys Nihil Interitin järjestämään kirjoituskilpailuun. Kilpailuun voivat osallistua kaikki kahdeksasluokkalaiset, myös keväällä kahdeksannella olleet. Kilpailuaika päättyy 10. lokakuuta. Ideana on kirjoittaa runo Suomesta. Aiheeksi voi valita joko Suomi nyt tai Suomi tulevaisuudessa. Osallistua voi joko yksin, parin kanssa tai ryhmänä. Tarkemmat säännöt löydät täältä.

Kilpailu on osa RUNOUTTA!-hanketta ja Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Voittajat valitsee raati, johon kuuluvat äidinkielenopettaja Suvi Kaipainen sekä runoilijat Janette Hannukainen, Mirkka Mattheiszen ja Juha Rautio. Palkintoina jaetaan kolmelle parhaan runon kirjoittajalle kirjakaupan lahjakortteja.

Näin Janette Hannukainen kutsuu kilpailuun You Tubessa:

 

Suomen Nuorisokirjailijat teki jälleen jäsenmatkan, tänä syksynä valloituksen kohteeksi valikoitui Oslo. Heti ensimmäisenä iltana pääsimme sikäläisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden vieraaksi.

Kirjailijatalo sijaitsee Rådhusgatalla ja on Oslon vanhimpia rakennuksia, vuodelta 1620. Rakennus on aiemmin toiminut muun  muassa kaupungintalona, vankilana ja poliisiasemana. Nyt viehättävässä talossa majailevat Norjan kaikki valtakunnalliset kirjailijayhdistykset.

Pulinaa piisasi ja ajatukset lentelivät kollegoiden kesken. Norske Barne- og Ungdomsbokforfattere -yhdistyksessä on noin 350 jäsentä. Vireä yhdistys täyttää 70 vuotta tässä kuussa. Onnea!

Norjalaiskirjailijoiden tuotantoa oli mukavasti esillä illan aikana. Tässä Bjørn Ouslandin (yläkuvassa vasemmalla) kirjoittamia ja kuvittamia teoksia. Hän on perehtynyt paitsi tutkimusmatkailijoihin myös noitiin, jotka kokkaavat keittoa pikkulapsista. Eikä siinä vielä kaikki: Bjørn paljasti piirtäneensä 80-luvulla Myrkky-lehteen juomaveikoista kertovaa sarjakuvaa Kokonainen ja puolikas.

 

Lisää Suomi-kytköksiä: kääntäjä Tor Tveite luki meille näytteitä norjalaisesta kaunokirjallisuudesta, suomeksi! Ja miten hienosti luki, äänsi miltei kauniimmin kuin natiivi. Tor on opiskellut Helsingin yliopistossa ja kääntänyt norjaksi muun muassa Timo Parvelan ja Kari Hotakaisen kirjoja.

Sitten aikamatkalle 1900-luvun alkuun: Henrik Ibesenin museoon. Museon yläkerrasta löytyy entisöity 300 neliön lukaali, jossa Ibsen asui elämänsä viimeiset 11 vuotta vaimonsa kanssa. Kirjailijan työhuoneesta aukeaa suora näkymä kuninkaanlinnaan, ja olan takana väijyy arkkivihollinen August Strindberg. Kenenköhän kuvan sitä itse ripustaisi seinälle piiskaamaan vauhtia työhön?

Vigelandin patsaspuisto veti sanattomaksi. 320 hehtaarin alueella yli 200 veistosryhmää, yhteensä 758 alastonta hahmoa. Kaikenikäisiä, -kokoisia, -näköisiä, koko elomme kaari.

Välihuomio: muista teroittaa kynä!

Oslossa on monta upeaa satama-aluetta. Tässä ollaan Bygdøyn niemellä. Kun tarkasti tihrustat, maston vasemmalla puolella siintää Holmenkollen.

Tässä hieman edellistä vanhempi alus, Kon-Tiki, jolla Thor Heyerdahl purjehti miehistöineen Tyynellämerellä 1940-luvulla. Yllätys oli balsalautan suuri koko, kirjan perusteella olin kuvitellut sen pienemmäksi. Kon-Tiki-museon kellarissa on esillä myös lukuisia mielikuvitusta kutittavia patsaita, joita Heyerdahl löysi kaivauksissaan Pääsiäissaarten luolista.

Ja tässä alusten alus. 800-luvun alussa rakennettu viikinkilaiva Oseberg löydettiin Oslonvuonon rannalta 1904. Viikinkilaivamuseossa on esillä Osebergin lisäksi kaksi muutakin laivaa ja niistä löytyneitä esineitä.

Huh, mikä arkkitehtuurin helmi! Oslon oopperatalon kaltevilla kattotasanteilla voisi seikkailla kevyesti päivän. Lasiseinäinen rakennus jatkuu suoraan mereen, ilman kaiteita tai muita esteitä. Onkohan talvella liukasta? Täällä komistus kokokuvassa.

Huuto kiinnosti monia. Nasjonalgallerietissa on kokonainen huoneellinen Edvard Munchin töitä. Suosikkini on Madonna.

Eloisa Grünerløkkan alue veti puoleensa. Tämä värikäs katu on Brenneriveien. Tarjolla katutaidetta, rokkiklubeja, kirppareita, taidepajoja, hippitunnelmaa…

 

Kerrostalon korkuisen työn nimi on Crocodile, taiteilijan nimi Phelm.

 

Olipa virittävä matka. Kaunis kiitos antoisalle matkaseuralle, teille ihanat kollegat ja avecit. Ja bonuskiitos tietenkin matkanjohtaja Tuija Lehtiselle ja tyttärelleen Jadelle. Nyt ei voi kuin todeta:

 

Terveisin,

Kirsti

Kädessäni on kirja Västäräkki vääräsääri (Karisto, 2004). Lukuisien lastenkirjallisuutta käsittelevien tietoteosten kirjoittaja, FM Mervi Koski on koonnut opukseen yli 650 suomalaista kansanlorua, pääosin vanhaa suullista runoperinnettä, mutta myös uudempia, vakiintuneita lasten hokemia. Mukana on leikinaloitusloruja ja viihdytysloruja sekä monenlaisia suusta suuhun kulkeneita hauskoja ”rallatuksia”. Västäräkki vääräsääri on joka kodin perusteos, josta löytyy loputtomasti luettavaa lapselle ja mukavia muistoja vanhemmille. Kirjan lopussa on ensisäkeiden mukaan aakkostettu hakemisto. Mervi Koski on lajitellut lorut aihepiireittäin.

Kirjan alussa on hänen katsauksensa lastenlorujen perintöön.
Koko kaunokirjallinen perintömme juontaa juurensa suullisesta runonlausunnasta. Lapsille sopivien kansanrunojen, lorujen ja hokemien aarteisto ei ole määrältään huikea, mutta saman runon monet eri versiot osoittavat, että ne ovat varsin käytettyjä ja laajalti tunnettuja. Kansanperinteemme on suurelta osin kansainvälistä alkuperää. Samat tarinoiden ja runojen aihelmat ovat kiertäneet aikojen kuluessa hieman eri muodoissa maasta toiseen, Koski kirjoittaa.

Kotimaassa lorut ovat suusta suuhun kiertäessään muuttaneet muotoaan murteesta riippuen. Sanat ovat vaihtaneet keskenään paikkaa ja asua.

Kansan suussa syntyneistä loruista löytyy sekä uutta että vanhaa perinnettä. Osa säkeistä on aikuisten, osa lasten itsensä sepittämiä. Monet vanhat runot liittyvät niihin työtehtäviin, joita lapset saivat suorittaakseen. Esim. paimenessa ollessaan he sepittivät ikävissään valitusrunoja. Kotona isommat lapset joutuivat tuudittamaan pienempiään.

Koski jatkaa: Myös leikki on lapsen työtä. Kotoisten leikkien kautta lapsi harjoittelee hallitsemaan erilaisia elämäntilanteita, mikä näkyy myös heidän omissa loruissaan, jotka heijastavat lasten elämänpiiriä ja sen muuttumista.

Myös hippa- eli lukuloruja on paljon. Piilosta leikkiessä yksi täytyi arpoa etsijäksi eli kuuruttajaksi (hieno sana!).

Kirjassa on pilkkarunojakin, joita lapset ovat muinoin hokeneet pihoilla toisilleen.

Aikuisilta lapselle suunnatusta perinteestä käytetään nimitystä viihdytyslorut. Vanhemmat ovat sepittäneet niitä lapsilleen viihdyttääkseen ja opettaakseen heitä.Lapset ovat saaneet niistä tietoa helposti omaksuttavalla tavalla lähiympäristöstä, sen tavoista sekä tapahtumista. Kehtolaulut ja äänneleikit, joiden avulla lasta harjaannutettiin puhumaan, ovat monesti vauvojen ensimmäinen luonteva kosketus kaunokirjallisuuteen, Koski kirjoittaa.

Suuri määrä kehtolauluja on syntynyt vauvan itkun taltuttamiseksi. Kuulluimpia niistä ovat Tuu tuu tupakkarulla sekä Nuku, nuku nurmilintu.Lorut alkavat rauhoittavalla äänneyhdistelmällä kuten Aa aa allin lasta/ pientä linnun poikaa. Laulut ovat sisältäneet luontoon liittyviä lepertelysanoja kuten Mansikka, Nukeroinen tai Linnukkainen.

Runot opastavat myös sellaisten käytännön asioiden tuntemukseen kuin viikonpäivät, kuukaudet, numerot ja kirjaimet sekä äänteet.

Äännelorujen valikoimassa erityisen huomion kohteena ovat sellaiset vaikeat kirjaimet kuten r, s, y ja ö.

Eläinrunoja on tarjolla runsaasti. Kotieläimistä lehmät, kukot ja kanat ovat valloittaneet keskeiset kotieläinten roolit. Metsäneläimistä hiiret, jänöt ja ketut ovat hyvin edustettuina. Eri lintulajit ovat synnyttäneet runsaasti säkeitä niin kansanrunoudessa kuin taiderunoudessakin.

Arkisten asioiden vastapainoksi on suosittuna runojen tapahtumapaikkana ollut pappila, jossa toisinaan on tapahtunut mitä merkillisimpiä asioita.

Koski jatkaa: Kansa ei loruissaan yleensä asioita kaunistele eikä kuvailevia sanoja säästele. Niiden tarjoama huumori on toisinaan aika hurttia.Osa vanhoista loruista on säilyttänyt elinvoimaisuutensa juuri koomisuuden ansiosta.

Västäräkki vääräsääri-kirjasta kokosin näytteeksi laajan sikermän.

Minä laulan lapselleni
ja kellenkäs minä muille.
En minä laula metsille
enkä lahonneille puille.

Laulaahan ne lintusetkin,
pienille pojillensa,
vaikka joskus ne laulaa iloissaan
myös metsän pitkille puille.

*

Kukko puuron keittää,
kana maidon lämmittää,
varis lattiaa lakaisee,
pääskynen lusikat pesee,
västäräkki voin suolaa.
Kotkat lensit kutsumaan
kahdeksan kaupungin lävitse,
yhdeksän meren ylitse.

*

Höperö ja Hömppä
Kävelivät kerran,
Höperö ja Hömppä
riukusiltaa pitkin
rupesivat riitelemään
putosivat jokkeen.
Hiis haas huhhah hei!

*

Ulle dulle dof
kinkke laade kof
koffe laade
kinkke laade
ulle dulle dof.

(Runo on saanut alkunsa jo keskiajalla Saksassa, kun lapset ovat matkineet latinankielisiä laskusanoja.)

*

Elva tolva luppakorva,
iso varvas, kantapää.
Piste
pilkku,
huutomerkki,
Siihen loppuu loru tää!

*

Hämähäkin häät

Hämähäkki häihin kutsui,
kutsui kurjen ja kutsui kärjen,
tarkoin tarhapöllönkin.
Kurki hyppi, kärki tanssi,
tarhapöllö pyörähteli.
Tiainen teki olutta,
västäräkki vettä kantoi,
täi lakaisi lattiaa,
kirppu keikkui kiukaalla.

*

Rautalammin rotan ryökäleet
repivät rovastinruustinnan
rakkaat rukkaset.

*

Ken söi kesävoin? -Kissa söi kesävoin.
Missä kissa? – Aitan alla.
Missä aitta? – Maahan kaatui.
Missä maa? -Vetehen vieri.
Missä vesi? -Härkä särpi.
Missä härkä? -Niityllä.
Missä niitty? -Viikate vilahti.
Missä viikate? -Kannon päässä.
Missä kanto? -Toukka kaivoi.
Missä toukka? -Kukko nokki.
Missä kukko? -Kuusosessa.
Missä kuusi? -Kirves kaatoi.
Missä kirves? -Seinän alla.
Millä sieltä saatanehe?
Haapaisilla halkoisilla,
Korennoilla koivuisilla.

*

Lampaat

Kun lampaat ovat koko päivän olleet laitumella,
sanoo karitsa näin:
Mää tahdon kotiin, kotiin, mää.
Silloin sanoo uuhi:
MÄÄ kans, MÄÄ kans, MÄÄ.
Mutta pässi vastaa:
Mää syön ensin, mää syön ensin, MÄÄ-ÄÄ.

*

Mitä tehtäis?
Sika pestäis.

Mikä sika?
Maasika.

Mikä maa?
Isänmaa.

Mikä isä?
Taivaanisä.

Mikä taivas?
Enkelitaivas.

Mikä enkeli?
Musta enkeli.

Mikä musta?
Pikimusta.

Mikä piki?
Suutarin piki.

Mikä suutari?
Kenkäsuutari.

Mikä kenkä?
Puolikenkä.

Mikä puoli?
Takapuoli.

*

Hus sika metsään!
Mitä sika metsässä?
Tule jouluna kotiin,
tuo lapselle marjoja
punaisessa pussissa,
sinisessä silkissä,
koreassa kontissa,
vaskisessa vakkasessa,
kultaisessa kuppisessa
maalatussa maljasessa
– leuan alle lekkerissä,
säkissä saparon alla!

*

Apina kapina kiipesi puuhun,
putosi
sieltä
poliisin
suuhun,
Poliisi luuli sitä makkaraksi
Ja puraisi palan pois.

*

Harakka huttua keittää,
hännällänsä hämmentää,
käyttää sulkakämmentään
ja suolat joukkoon heittää.
Hyppää kivelle,
hyppää kannolle,
lentää suuriin puihin.
Hups vaan, kupperiskeikkaa
ja puurot toisten suihin!

*

Körö körö kirkkoon,
papin muorin penkkiin,
ruskealla ruunalla,
valkealla varsalla,
kolipäällä koiralla,
pikipäällä pässillä,
laukkipäällä lampaalla-
peltojen ylitse,
aitojen alitse,
kilikello kaulassa,
punaisessa nauhassa
pom pom, pom pom, POMM!

*

PEUKALO kuin pieni muori,
joka perunoita kuori.

ETUSORMI vauvan suussa
on kuin nuppu ruusupuussa.

KESKISORMI keskimmäinen,
pitkä, pieni jättiläinen.

NIMETÖN kuin sisko soma,
jolla sormus aivan soma.

PIKKUSORMI viidentenä,
seisoo rivin viimeisenä.

*

Kitkat, katkat, pitkät matkat,
sinä ja minä ja Hentun Liisa,
Juortanan Jussi ja Puntun Paavo,
Kapakka-Lassi ja Myllärin Matti.
Ympäri tuvan minua etsittiin;
ei minua löydettykään-
minä vain pankolla makasin.

*

Joka toista haukkuu,
sen napa pyörii ja paukkuu!

Heti luuli kumihuuli!
Heti luuli punahuuli!

Älä luule luuta lihaks!
Kissan häntää makkaraks!

Noita-akka puuterinokka!
Sadan vuoden vanha!

Tant tant tasapää,
älä kasva enempää!

Läl läl läl läl lieru!
Sinulta pääsi pieru,
keskellä kirkonpenkkiä!

Anteeks, luulin vanteeks,
mutta olikin pappilan
vanha pässi!

Irvihammas, taivaan lammas,
piikkipäinen pässin pää!

*

Heikki, hee hepataa,
hepalikko
helliskokka
hepsassaa!

*

Heikki helleri,
kupu kelleri,
laski laukulla mäkiä,
tuli kontilla kotia.

(Kirjasta löytyy myös loruja mm. Ellistä, Antista ja Jussista.)

*

Hattulan pappilan,
apupapin papupata,
pankolla kiehuu ja kuohuu,
tuoreita kuoreita,
merikalan rasvaa.

*

Kanna korppi huoliani, musta lintu murhettani,
kanna kaivohon syvähän,
lampehen kalattomahan,
aivan ahvenettomahan!
Jos kannat kalallisehen,
kalat kaikki huolestuvat,
ahvenet alas menevät.

*

Nuku nuku nukeroinen,
pane maata mansikkainen.
Lintu tuopi liinaharjan
kosken lintu korvatyynyn
pääsky päivänpä lämpimän
käkipä suven sanoman.

*

Terveisin Heikki

On se vaan suuri. Sain nauttia tekemisen iloa, tosin välillä hampaat vähän irvessä, kuukausia yhteen menoon. Silloin en juuri lue muuta kuin asiaan liittyviä tekstejä. Muiden romaanit saavat jäädä, vaikka miten tekisi mieli edes vähän kurkistaa. En niinkään pelkää saavani tyylitartuntaa, mutta ajattelemisen aihettahan kirjat aina antavat, joskus niinkin paljon, että oma kirjoittaminen häiriintyy pahasti. Kun sattui vielä olemaan kiire, en uskaltanut ottaa riskiä.

Nyt olenkin sitten likipitäen rellestänyt kaiken rästiin jääneen parissa: sienestänyt, marjastanut, kuivattannut, hillonnut ja lukenut. Lukenut joka päivä pitkän tovin. Ja nauttinut. Hyvää on tehnyt.

Onhan tuota jatkunut jo kolmisen viikkoa, mutta nyt alkaa tuntua vahvasti siltä, että voisin varovasti alkaa kurkistella töiden suuntaan. Ei kuitenkaan niin vahvasti, etteikö lukea vielä voisi. Ja vähän sienestää. Tänään on jo pakko ajella mökille tarkastamaan sienitilanne. Nousevatko niemellemme tänä vuonna männyn tuoksuvalmuskat eli japanilaisten suuresti himoitsemat matsutaket. Ne ovat vähän oikullisia, mutta niin hyviä, että niillä on varaa oikutteluun. Odotteluhan vain lisää riemua, kun niitä aina välillä on enemmänkin.

On täällä ennenkin keskusteltu aiheesta luetko muiden kirjoja silloin, kun kirjoitat omaasi, mutta olisi kiva kuulla taas toisten kokemuksia. Eivätkös nämä kirjoihin ja lukemiseen liittyvät keskustelut ole aika samanlaisia vuodesta toiseen, niin kuin ovat musiikkiin, kuvaamataiteisiin, teatteriin ja vaikka lastenkasvatukseenkin liittyvät.

Miten voi säilytttää  Niin kuin muuten tämäkin aihe:

Kirjassa on monia kiinnostavia ohjeita, joita tekisi mieli kokeilla. Esimerkiksi sitä, missä jokaista naista kehotetaan ottamaan kerran viikossa joutopäivä, jolloin vain maataan sängyssä tai lojutaan sohvalla verhot himmentämässä liikaa valoa. Palvelija (puoliso?) tuokoon kevyttä ruokaa ja hedelmiä muutaman kerran päivän mittaan. Mieto viini on sallittua. Kaunistaa, lupaa kirja.

Miten mahtaisi onnistua?

Hohoi pirkanmaalaiset nuoret, nyt räppäämään!

Tampereen kaupungin nuorisopalvelut ja Tampereen kaupunginkirjasto järjestävät #Meidänhuudit-sanoitusskaban, jossa etsitään sanoitusta uuteen rap-biisiin. Kisaan voivat osallistua 13–20-vuotiaat. Voittajateksti sävelletään, äänitetään, ja siitä kuvataan musiikkivideo. Lisäksi parhaiden tekstien pohjalta tehdään taideteoksia, joista kootaan näyttely Tampereen pääkirjasto Metsoon.

Kilpailuun voi osallistua 17.9. saakka. Ohjeet löydät täältä.

Onnea ja lentoa sanojen rytmittelyyn!

Kirsti

Uusimmat kommentit

kirsti k artikkeliin Sielunmaisemia
annelitre artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
milateras artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
Raili artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
kirsti k artikkeliin Syysmetsässä

Arkistot