Viime päivinä on kahvipöytäkeskusteluissa ja lehtien palstoilla keskusteltu paljon nuorista, heidän ajatuksistaan ja tämän hetken hyvin/pahoinvoinnistaan. Itse olen kiinnittänyt eniten huomiota ehkä siihen, miten yksioikoisia parannusreseptejä ja selityksiä ihmiset rakentavat asioille. Asiat johtuvat milloin vanhempien kyvyttömyydestä olla vanhempia, milloin taas mediasta tai suuresta pahasta nimeltä moderni yhteiskunta. Tuttuja nuoria jututtamalla taas tuntuu siltä, että asiat ovat monella ihan hyvin, ei kaikilla suinkaan ole paha olo. Ehkä erot hyvinvoivien ja huonosti voivien välillä ovat lisääntyneet samalla lailla kuin kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa, ja se paha olo on nyt näyttävämpi kuin ennen.

On puhuttu myös sensuurista. Siitä, pitäisikö filosofian oppitunneilla käsitellä tiettyjä filosofeja ollenkaan, ja millainen vaikutus musiikilla, peleillä, ja kas – kirjallisuudella mahtaakaan olla nuorten kehittyvään mieleen. Sattumoisin sopivasti Hesarissa oli juttu kirjastojen hiljaisesta sensuurista, siitä että jätetään kirjastoihin hankkimatta kirjoja, joissa on jotakin arveluttavaa, kuten nyt vaikkapa kirjat joissa ajatellaan olevan pornografisia aineksia tai satanismiin liittyviä juttuja. Ymmärrän sen, että kun määrärahat ovat tiukilla, niin valintoja tehdään, ja niitä tehdään myös arvottaen. Mutta aina tällaisia valintoja tehtäessä ollaan lähellä sensuuria, joka ei ole hyvä asia. Tiedän esimerkiksi koulun, jossa vakaumuksellisesti kristityn rehtorin käskystä ei Harry Pottereilla ollut mitään asiaa koulun kirjastoon: Harry Potter kun joidenkin mielestä houkuttelee nuoria noituuteen ja saatananpalvontaan. Ja ei liene mahdotonta Suomessakaan, etteikö jossakin kohta ”sillai sopivasti” ohitettaisi Darwinin käsittelyä biologian tunnilla, tai ainakin kyseenalaistettaisi Darwinia uskontoon vedoten (jos Darwinia kyseenalaistaa tieteen puitteissa, niin se on tieteen hengen mukaista).

On olemassa joitakin teoksia, joiden sisältö on harhainen, rasistinen, pahoihin asioihin yllyttävä. Onneksi kustannusmaailma karsii moiset käsikirjoitukset ainakin kustantamoiden omista julkaisuohjelmista pois. Joidenkin pienten toimijoiden levittämiä lehtisiä tai kirjasia mikään sensuuri ei koskaan edes pysty poistamaan, voi vain toivoa etteivät ne joudu kovin pienten lapsien käsiin.

Lasten- ja nuortenkirjojen suhteen pätee näkymättömiä lakeja, joita kirjailijatkaan eivät aina tunne, ainakaan eivät ennen kuin törmäävät sellaiseen lakiin. Lastenkirjat loppuvat onnellisesti tai ainakin lohtua antaen, ja nuortenkirjoissakaan ei maailmankuva saisi jäädä toivottomaksi umpikujaksi. Toki nuortenkirjoissa voidaan käsitellä rajujakin asioita, mutta semmoista elämäkin joskus on, ja kirja antaa mahdollisuuden tutustua rankkoihin asioihin välimatkan päästä. Päähenkilön kuolema lienee yksi sellainen tabu, mitä nuortenkirjallisuudessa harvemmin rikotaan. Veljeni Leijonamieli on nyt oikeastaan lähin mieleeni tuleva tarina, jossa kuolema on vahvasti mukana alusta saakka, mutta siinä fantasia toimii etäännyttävänä asiana ja lieventää kuoleman käsittelyä niin ettei nyt ihan hirvittävästi kuitenkaan ahdista. Varmasti muitakin teoksia on, mutta niitä lienee vähemmistö julkaistuista kirjoista.

Oletteko törmänneet kirjoihin, joiden kohdalla olette ajatelleet, että kirja olisi saanut jäädä julkaisematta, nimen omaan kirjan epäilyttävän tai liian lohduttoman sisällön vuoksi?

Mainokset