Piltti on kahden kuukauden vanha ja kävimme hakemassa hänelle kirjastokortin. Ensimmäiset kirjatkin lainattiin, Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu ja Hanhi-emon iloinen lipas. Niistä on sitten rallateltu loruja. Sadut tuntuvat toistaiseksi liian pitkiltä, ehkä kaikenlainen lörpöttäminen on tässä vaiheessa hyväksi.

On toki kirjoja, jotka kiinnostavat poikaa visuaalisesti jo nyt. Vauvojen ensikirjat, ne kankaiset kuvakirjat, joissa on yksinkertaisia kuvia. Lehmä-aiheinen kirja tuntuu aiheuttavan aina yhtä innostuneen hihkaisun. Tosin kirja on jo vähän sinne päin, sillä tällä kirjan lehmällä ei ole utareita. Mutta lieneekö se tässä vaiheessa niin nugaata, viedään poika katsomaan oikeita lehmiä naapurustoon!

Voiko vauvalle siirtää intohimon lukemiseen? Tiedon ja elämysten janon? Toivottavasti. Lukeminen ainakin tulee tutuksi, kun kotona luetaan. Mutta lukeneisuuskaan kotona ei ole mikään pakollinen juttu: minäkin  löysin kirjat vaikka niitä ei kotona ollut, ja ensimmäinenm fiktiivinen elämykseni kirjallisuuden puolelta oli Aku Ankka. Joka erinomainen tarinoiden lähde ja kulttuurintuntemuksen helmi olikin.

Niin se kirjastokortti. Se on kätevä siksikin, että kun sillä lainailee, ei tule sakkomaksujakaan myöhästyneistä kirjoista. Ei ainakaan meidän kotikirjaston tädiltä. Tosin meillä on nyt aikaa käydä kirjastossa useinkin, ja olen ottamassa tavakseni käydä siellä vähintään kerran viikossa, oikein ajan kanssa.

Kunnaksen loruista mieleenpainuvin taitaa olla Kattila ja perunat: Voi tätä hoppua, hoppua, hoppua / huusivat perunat, voi tätä hoppua/ ei tule loppua loippua loppua / polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa…

Advertisement