Piltti on kahden kuukauden vanha ja kävimme hakemassa hänelle kirjastokortin. Ensimmäiset kirjatkin lainattiin, Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu ja Hanhi-emon iloinen lipas. Niistä on sitten rallateltu loruja. Sadut tuntuvat toistaiseksi liian pitkiltä, ehkä kaikenlainen lörpöttäminen on tässä vaiheessa hyväksi.
On toki kirjoja, jotka kiinnostavat poikaa visuaalisesti jo nyt. Vauvojen ensikirjat, ne kankaiset kuvakirjat, joissa on yksinkertaisia kuvia. Lehmä-aiheinen kirja tuntuu aiheuttavan aina yhtä innostuneen hihkaisun. Tosin kirja on jo vähän sinne päin, sillä tällä kirjan lehmällä ei ole utareita. Mutta lieneekö se tässä vaiheessa niin nugaata, viedään poika katsomaan oikeita lehmiä naapurustoon!
Voiko vauvalle siirtää intohimon lukemiseen? Tiedon ja elämysten janon? Toivottavasti. Lukeminen ainakin tulee tutuksi, kun kotona luetaan. Mutta lukeneisuuskaan kotona ei ole mikään pakollinen juttu: minäkin löysin kirjat vaikka niitä ei kotona ollut, ja ensimmäinenm fiktiivinen elämykseni kirjallisuuden puolelta oli Aku Ankka. Joka erinomainen tarinoiden lähde ja kulttuurintuntemuksen helmi olikin.
Niin se kirjastokortti. Se on kätevä siksikin, että kun sillä lainailee, ei tule sakkomaksujakaan myöhästyneistä kirjoista. Ei ainakaan meidän kotikirjaston tädiltä. Tosin meillä on nyt aikaa käydä kirjastossa useinkin, ja olen ottamassa tavakseni käydä siellä vähintään kerran viikossa, oikein ajan kanssa.
Kunnaksen loruista mieleenpainuvin taitaa olla Kattila ja perunat: Voi tätä hoppua, hoppua, hoppua / huusivat perunat, voi tätä hoppua/ ei tule loppua loippua loppua / polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa…
4 kommenttia
Comments feed for this article
27 elokuun, 2008 klo 10:40 am
Tero
Höh, meidän lähikirjastosta ei saanut korttia ennen kuin täytti viisi.
Kyllä itse ainakin uskon, että jos kuulee satuja luettavan säännöllisesti ennen kuin välttämättä edes ymmärtää niistä mitään, syntyy todennäköisemmin kiinnostus tarinoihin ja sitä kautta lukemiseenkin. Ainut tekijä tämä ei varmasti ole.
28 elokuun, 2008 klo 7:14 am
Emppu
Enpä tiedä, voiko vauvalle siirtää, mutta äidistä ja meistä lapsista tiedän, että lapsilleen voi…
1 syyskuun, 2008 klo 10:09 pm
Mila
Tuntuu, että olemme saaneet siirretyä pikkutytöillemme rakkauden kirjoihin.
Kirjojen kuunteleminen on pian nelivuotiaan esikoisen lempiharrastuksia – hän ei käy sen enempää yö- kuin päiväunillekaan ilman että hänelle ensin luetaan. Kirjastossa hän viihtyy yhtä hyvin kuin äitinsäkin.
Myös vuoden vanha pikkusisko kiikuttaa usein kirjan sohvan nurkkaan istuville vanhemmilleen. Istuu syliin ja tomerasti toistaa kirjan sanoja. (Vauvakirjoja on runsaasti tarjolla hänen tasollaan kirjahyllyssä.)
Hyvä lorukirja on muuten ”Meidän vauvan lorut”. Ja levy ”Vauvan vaaka”, jossa on paljon Hannele Huovin ihania vauvarunoja.
3 syyskuun, 2008 klo 12:19 pm
Mila
Tarkennan vielä, että kirjan nimi oli Peukaloputti – Meidän vauvan lorut. 🙂