Ei tosiaan. Aika ryminällä ja varsin aikaisessa vaiheessa alkaa kaupallinen joulu käydä päälle. Väkisin. Kyllä vain! Siitä en pidä.

Joulusta sen sijaan pidän. Siihen liittyy sittenkin, sivuilmiöistä huolimatta, niin paljon hyviä asioita, tärkeimpänä kaikista toisten muistaminen ja ajatteleminen. Ja kyllä vain, kaiken sen kaupallisuuden takaa tulee vähitellen hiipimällä joulumieli ja aattoillasta alkaen myös -rauha.

Meillä kirjoitetaan vielä joulukortteja, koska juuri niissä jouluun hyppäävät mukaan ehkä hyvin harvoin enää tavatut mutta mielen pohjalla yhä asustavat ystävät. Jokaista korttia kirjoittaessani mietin, mitähän vastaanottajalle kuuluu juuri nyt. Ja niiden kohdalla, joita en ole nähnyt, kuinkahan heidän vuotensa on mennyt.

Takaisin tulevasta kortista saatan saada vastauksen, tai ainakin tiedän, että sielläkin vielä muistetaan. Lämmittää se, tuo joulumieltä.

Se, että pidän niin paljon joulusta, on tietysti pitkälti myös kirjojen ansiota. Niin pienestä kuin muistan pukin kontissa oli kirjoja jokaiselle perheen jäsenelle. Taisin jännittää niitä kaikkein eniten. Tuleeko juuri se toivomani kirja, vai toiselle tai kolmannelle sijalle asettamani. Ja voi niitä joulujen kuvauksia varsinkin englantilaisissa kirjoissa! Vatsa täynnä niitä pystyi kuitenkin hyvin lukemaan.

Aattoiltana joululaulujen ja leikkien jälkeen se sitten alkoi: hiljaisuus. Jokainen meistä istui aivan varmasti keskittyneesti lukemassa. Joskus sentään hillitön hihittely saattoi saada muutkin hymyilemään. Joku meistä neljästä sisaruksesta oli ilmeisesti saanut Kiljusen herrasväkeä luettavakseen. Sama hiljaisuus jatkui vielä seuraavaan päivään ja vasta Tapanina täytyi alkaa taas palata normaaliin päiväjärjestykseen.

Kerran joku luokkatoverini jopa tuhahti vähän paheksuvasti, että teillä luetaan aina. Kai se näytti vähän tylsältä. Mutta me kirjojen ystävät tiedämme, että tylsää lukeminen on varsin harvoin, oman toivekirjan lukeminen ei ikinä.

Siispä leppoisaa ja kirjaisaa joulua aivan jokaiselle!

Raili