Hohhoi, palasin juuri kotiin kahden päivän kirjailijavierailuilta. Matkassa oli kuusi nuorisokirjailijaa, ja puhuimme oppilaille kaksittain, tämä oli minulle uusi ja mielenkiintoinen kokemus. Kahden voimin esiintyessä tilanne on ihan erilainen kuin yksin tai suuremmassa joukossa, kuten paneelissa, jossa joku johtaa keskustelua. Erityisen mukavaa antia oli se, että ikään kuin tutustui kollegoihin paremmin – nimenomaan kirjailijoina. Eilen esiinnyin Tuula Kallioniemen kanssa, tänään Tapani Baggen, ja molempiin verrattuna olen vielä aivan noviisi, joten oli mielenkiintoista kuulla heidän työskentelystään elävästi kerrottuna. Sainkin kotiintuotavaksi muutamia uusia ideoita oman työni piristämiseksi (siis sen työn joka on ”hieman” jumissa… 🙄 )
Tällaiset matkat ovat hyvää vastapainoa kirjoitustyölle. Vaikka toimittajana käyn haastattelemassa ihmisiä, huomattava osa jutunteostakin on suunnittelua ja kirjoitusta, jotka freenä teen lähes kokonaan itsekseni. Kouluvierailuilla on pakko kohdata uusia ihmisiä, puhua yleisölle, olla sosiaalinen. Juuri ennen lähtöä saattaa ajatella että oih ja voih, mihin minä taas menin lupautumaan 😉 mutta kun liikkeelle lähtee, kokemus onkin – matkaväsymyksestä toivuttua – antoisa, virkistävä ja innostava. Se mikä etukäteen kuviteltuna tuntui ”pakolta”, tuntuukin itse tilanteessa mukavalta.
Kotiin palattua oih ja voih on unohtunut kokonaan, ja niiden tilalla on ihan toinen fiilis: Olipa mukavaa, ja kyllä kannatti! 😀
2 kommenttia
Comments feed for this article
8 huhtikuun, 2008 klo 2:59 pm
Anne
Kirjailijavierailut ovat aina palkitsevia, vaikka joskus liikkeelle lähtiessä voikin iskeä se paljon puhuttu paniikki. Ensinnäkin tapaa potentiaalisia lukijoita, toisekseen saa tuuletettua päätään ja parhaimmassa tapauksessa vielä tutustuu mukaviin ihmisiin. Ovat ne myös tärkeä osa kirjailijan leivän siivua: kokonaisvaltainen paketti, olla edes jonkin verran esillä, jotta löytyy ostajia kirjoille, jotta saa taas julkaista seuraavan kirjan… Vaikka sitä ihmisiä tavatessaan harvoin ajattelee sitä raadollista puolta, niin onhan se totta, että tavallisen rivikirjailijan on tehtävä jonkinmoisia kikka kolmosia alati laajenevilla kirjamarkkinoilla noustakseen esille. Teron edellisessä viestikommentissa esille nostama bloggaaminen on yksi hyvä keino saada lukijapalautetta.
8 huhtikuun, 2008 klo 3:20 pm
Terhi
Hei, eikös me oltu ihan vasta esiintymiskoulutuksessa, jossa yritettiin lievittää tuota Annen mainitsemaa paniikkia? Kylläpä se taitaa silti joka kerta iskeä… Hengitysharjoitukset sun muut psyykkaukset nyt vain tehokkaaseen käyttöön! 😉
Minä rakastan keikkailua, ja parasta reissaamisessa on potentiaalisten lukijoiden tapaamisen lisäksi uudet paikkakunnat, joilla ei ole aikaisemmin käynyt. Olen viime kuukausien aikana huomannut, että Suomi on oikeasti uskomaton maa. Yksinäisessä työhuoneessa ei aina tule edes mieleen, missä kaikkialla ihmisiä asustaa.
Tänä vuonna olen käynyt Pohjanmaalla: Kälviällä, Jurvassa, Seinäjoella, Laihialla, Lestijärvellä ja Ilmajoella. Huhtikuussa kutsuu Korpilahti. Toukokuussa ensimmäistä kertaa pohjoiseen, Rovaniemelle ja Savukoskelle ja takaisin Pohjanmaalle, Teuvaan.
Keikkailu lisää hirmuisesti kirjoitusintoa. Monelle lukijalle ns. ”elävä kirjailija” on ihmetyksen aihe, mutta kyllä elävälle kirjailijalle (vielä potkii…)”elävä lukija” on samanlainen ällistys niin kuin Salla tuossa aikaisemmassa postauksessa kirjoittikin.
Mikä parasta, keikoilta saa ideoita. Jurvan yläkoululla vietetty hattupäivä siirtyy suoraan tulevaan kirjaani, kiitosta vaan. 🙂