Muokkaan juuri uutta nuortenromaaniani ja lisäsin siihen perjantaina kohtauksen, jossa toinen päähenkilöistä (jo 18 vuotta täyttänyt) juo oluen. Mistään rankasta ryyppäämisestä ei voi puhua. Kohtauksen lisääminen sai minut kuitenkin miettimään, onko olemassa juttuja, joita nuortenkirjassa ”pitää” olla.
Ensimmäisenä mieleen tulee ihastuminen. Kyllähän nyt nuortenkirjan henkilöllä täytyy olla vipinää jonkun kanssa, tai vähintään haaveita vipinästä! En toki kiellä, etteikö nuoruus olisi ihastusten otollisinta aikaa, mutta kumman virkistävältä tuntuu lukea välillä sellaisiakin kirjoja, joissa ihastumiskuvioilla ei ole suurta painoarvoa.
Entä seksiä, alkoholia, biletystä? Näitä ei taida olla ihan niin ”pakko” olla nuortenkirjassa, mutta varsin usein näihin törmää myös. Usein kohtaukset ovat perusteltuja, mutta joskus on päälleliimatun tuntu. Silloin tulee lukiessa mieleen, että jaahas, nyt tähän on pitänyt saada tämmöinen bilekohtaus. Kiroilua? Realistisessa nuortenromaanissa pyritään tietysti realismiin myös dialogeissa, mutta välillä ruma sana tuntuu olevan vain alleviivaamassa sitä, että nää puhujat on nyt hei nuorisoo.
Onko teillä sellainen olo, että tiettyjä asioita ”täytyy” sisällyttää nuortenromaaniin?
p.s. Tarkennan vielä, että en lisännyt oluenjuontikohtausta oluen vuoksi, vaan koska kohtaus sopi tilanteeseen ja auttoi perustelemaan kirjan myöhempiä tapahtumia ja ihmisten välisten ristiriitojen kärjistymistä.
21 kommenttia
Comments feed for this article
9 maaliskuun, 2009 klo 11:37 am
kirsti k
Nuortenkirjassa pitää olla niitä juttuja, joita kulloinenkin tarina vaatii. Samoin kuin aikuistenkirjassa.
Mielestäni tärkeää on, että kirjoittaja on sinut aiheensa kanssa ja osaa käsitellä sitä niin, ettei lukijalle tule nolo olo. Itse en ainakaan vielä osaa kirjoittaa luontevaa seksikohtausta, joten jätän sen homman muille.
Tapahtumien ja dialogin luontevuus lienee A ja O – olkoon aihe mikä hyvänsä. Sisäinen tyylitaju ohjaa kirjoittamista. Luulen, että tyylitajua voi kehittää esim. lukemalla paljon erityylisiä tekstejä.
Ehkä Sallan mainitsemat bilekohtaukset joskus toimivat myös irrallisina, ilman suurempia perusteluja. Nuorten elämä on spontaania ja poukkoilevaa. Biletykseen on varmasti monen lukijan helppo samastua vaikka vertailemalla kirjan bileitä omiin pippaloihin. Kyllä semmoinen ainakin minua kiinnosti nuorena lukijana. Siinä sivussa meni sitten vakavampikin sanoma. Eli voisin kirjoittaa bilekohtauksen ihan vain biletyksen vuoksi, ilman perusteluja. Vai voisinko? Kyllähän juhlissa henkilöt usein paljastavat käyttäytymisellään jotain ominaista itsestään ja ottavat roolinsa, tai toisaalta yllättävät jotenkin. Ehkä biletys onkin henkilökuvien syventämistä. No joo, alan kuitenkin perustella…
9 maaliskuun, 2009 klo 12:26 pm
Terhi
Vierastan vähän kysymyksenasettelua. Mielestäni ei ole mitään must-juttuja, joita nuortenkirjassa pitää olla. Tarinan ehdoilla kuljetaan. Kaikki ne asiat pitää olla, joita tarina ja henkilöt kulloinkin vaativat.
Sallan tavoin minusta on virkistävää lukea kirja, jossa väistellään puhkikuluneita joskin tärkeitä (ihastuminen) aiheita.
Minua ärsyttää (joidenkin kustantajien) holhoava suhtautuminen huumeisiin ja alkoholiin. Tai no. Tämä holhoava suhtautuminen lävistää koko yhteiskunnan.
Jotkut alaikäiset juovat. Piste. On hurskastelua olla kirjoittamatta teinien rajustakin alkoholinkäytöstä. Olen mm. käynyt erittäin kiinnostavaa meilikeskustelua teinitytön kanssa alkoholista. Minä kun kirjoitin Korkealle ja kovaa -kirjaani viinistä ja närkästynyt tyttö kirjoitti, että enkö minä tajua, että kaljaahan me nuoret juodaan. 😀 Siis haloo!
Hyvä nuortenromaani heijastaa aikaa. Siksi alkoholia ja bilettämistä täytyy voida luontevasti kuvata.
Tuntuu lukijoiden aliarvioimiselta, jos ajatellaan, että juomisen, huumeiden tai tupakanpolton kuvaaminen yllyttäisi ”viattomia teinejä paheiden teille”. Kyllä ne ovat siellä jo ennestään.
Ihan ilman meitä nuortenkirjailijoitakin. 🙂
9 maaliskuun, 2009 klo 2:04 pm
Salla
On totta että jotkut alaikäiset juovat. On totta, että siitä täytyy voida kirjoittaa ihan rehellisesti. Yhtä totta on myös se, että jotkut alaikäiset eivät juo, ja siitäkin voi kirjoittaa.
Oikeastaan taidan ajaa mietinnöilläni takaa lähinnä sitä, onko olemassa jotain nuoruuteen liittyviä juttuja (kuten ihastumiset, suhde seksuaalisuuteen ja alkoholiin), jotka ovat niin merkittäviä, että niitä täytyy tavalla tai toisella sivuta romaanissa, vaikka kirja käsittelisi oikeastaan jotain ihan muuta. Jääkö kuva nuoresta vieraaksi ja ulkokohtaiseksi, jos ei mainita hänen silmäilevän vieressä istuvaa söpöä tyttöä/poikaa? Voiko ajatella, että romaanihenkilön elämään kuuluu paljon sellaisia asioita, joita ei mainita kirjan sivuilla? Jääkö kuva henkilöstä silloin ohueksi, eikö hänestä tule täyteläinen?
En siis missään nimessä pelkää, että houkuttelisimme viattomia nuoria yhtään mihinkään. Mietiskelen vain, mitä kaikkia asioita on syytä kertoa, että henkilöhahmosta tulee uskottava. Onko kerrottava ”kaikki”? Jos henkilö ei seurustele, pitääkö käsitellä seurustelemattomuutta? Jos henkilö seurustelee, tarvitseeko välttämättä seurustelusuhteenkaan näkyä sen kummemmin sivuilla?
9 maaliskuun, 2009 klo 2:22 pm
Jukka
Mikään ei tietenkään ole pakko, ja valintaa ja temaattisia rajauksia on tehtävä.
Mutta jos ajatellaan kokonaista romaania nuoren ihmisen elämästä… Kyllä mulle nuorena(kin) se vastakkainen sukupuoli ja seksuaalisuus oli niin keskeinen juttu, että jos se ei millään tavalla näkyisi tekstissä, rupeaisin luultavasti ihmettelemään, että mistä ihmeestä oikein on kysymys. Se olisi vähän niin kuin sairaalasarja, josta puuttuisivat lääkärit ja potilaat kokonaan.
Paitsi että oikeastihan sen rajauksen pystyy kyllä tekemään niin, ettei kukaan huomaa. Voihan se sairaalasarjakin sijoittua kokonaan siihen tilaan, missä niitä potilaitten vaatteita pestään.
9 maaliskuun, 2009 klo 2:26 pm
Sari
Kylläpäs onkin vaikea ainakaan kovin topakasti esittää mitään, mitä nuortenkirjassa pitäisi olla. On tietysti monia asioita, joita nuortenkirjoissa usein on ja joista monet nuoret lukijat pitävät ja ehkä nuortenkirjalta odottavatkin. Ei se silti estä laittamasta nuortenkirjaan ihan jotain muuta, jos siltä sattuu tuntumaan.
Sellaisesta teoreettisesta kysymyksestä aina silloin tällöin tulee keskustelua, että onko nuortenkirjassa pakko olla nuori päähenkilö. Minun mielestäni pitää (samastumissyistä), mutta olen valmis harkitsemaan kantaani uudestaan, jos joku esittää hyviä perusteluja. Lastenkirjassahan päähenkilö voi aivan hyvin olla vaikka mummo tai eläin.
Ja nyt muistankin Hannu Hirvosen loistavan nuortenkirjan Karvat ja kaikki, jonka päähenkilö on koira.
9 maaliskuun, 2009 klo 2:56 pm
Terhi
Tämä keskustelu on tärkeä ja hedelmällinen. Käytän sitä materiaalina tulevalla nuortenromaanikurssillani, kiitos siis! Sarin pointti on hyvä. Millainen nuortenkirja olisi 70-vuotiaan mummun näkökulmasta kerrottu? Takautuva, ainakin.
9 maaliskuun, 2009 klo 3:27 pm
Karo Hämäläinen
Kummeksun kovin Jukan (ensimmäistä) ajatusta siitä, että ”kokonaisessa” romaanissa olisi jotenkin suotavaa olla ”kokonaiskuva nuoren elämästä”. Minulle romaani on ikkuna, ei kartta. Romaani rajaa ja valitsee eikä pyri kaikenkattavuuteen. Ei romaaneissani vietetä kolmannesta sivuista nukkuen.
Voisinpa äityä jopa väittämään että nuortenkirjoissa sivumääräisesti ihastumiset ja bileet ovat ylipainossa. Oletetaan, että päähenkilöllämme on bileet kerran viikossa. Ne alkavat kuudelta ja päättyvät kahdeltatoista, siis kestävät kuusi tuntia. Koulun lukujärjestyksessä hänellä on 28 tuntia, joista hän lintsaa neljä. Koulussa ollaan nelinkertaisesti bileiden kestoaika.
Ehkäpä tämä on vain puolustelua. Silmäilin omaa tekijänkappaleriviäni ja muistelin, että Tapani Baggen kanssa kirjoittamissani viidessä nuortenromaanissani päähenkilöni juo alkoholia kerran, ja silloinkin vaihto-oppilasperheen samanikäisen tytön houkuttelemana. Noiden lisäksi kirjoittamassani nuortenromaanissa päähenkilötyttö ei juo alkoholia, vaikka tyttö onkin. Poika taitaa nauttia sivistyneesti viiniä ja konjakkia illallisen päätteeksi, mutta hän onkin parikymppinen (niin kuin tyttökin).
Tupakkaa ei ole polttanut vielä kai kukaan henkilöni. Kuka voisikaan?
9 maaliskuun, 2009 klo 5:01 pm
Terhi
Olen poistanut kirjastani pilvenpolttokohtauksen, joskin myöhemmin katsoin peiliin ja tajusin, ettei se olisi kuljettanut juonta varsinaisesti minnekään, vaan olisi ollut päälleliimattua ja tietoisen provosoivaa. Hyvänä uutisena pidettäköön, että huumeidenkäyttö on vähentynyt suomalaisten nuorten keskuudessa.
Kirjoitushaaste: lisää bileitä (boolilla ja ilman) kaikkiin nuortenkirjoihin, jotka ovat juuri nyt kesken!
Kun lukee omaa päiväkirjaa vuosilta 95-96, huomaa, että tuleva perjantai on ollut puheenaiheena ja suunnittelun kohteena maanantaiaamun ensimmäisestä tunnista saakka – niin hyvässä kuin pahassakin…
9 maaliskuun, 2009 klo 5:13 pm
Karo Hämäläinen
Terhi: Kun lukee omaa päiväkirjaa vuosilta 95-96, huomaa, että tuleva perjantai on ollut puheenaiheena ja suunnittelun kohteena maanantaiaamun ensimmäisestä tunnista saakka – niin hyvässä kuin pahassakin…
Ei muuten huomaa! Lue vaikka (tai no, ehkäpä et sittenkään saa lukea)!
Ai niin, kyllähän mulla yksi päähenkilö pilveä polttaa. Mutta alkoholia ei muistaakseni juo, tai jos juo, sitten raakaa viinaa. Mutta hän onkin tyttö.
9 maaliskuun, 2009 klo 6:22 pm
Jukka
Karo: ei tarvitse olla kokonaiskuvaa.
Kuten sanoinkin, rajata saa ja pitää.
Itse olen näitä vanhan koulun romantikkoja, joille on olemassa tasan kaksi romaanin kokoista aihetta: rakkaus ja kuolema. En kuitenkaan yleistä, joten te muut saatte toki kirjoittaa jostain vähäpätöisemmistäkin jutuista:)
Terhi: Meillä olivat aina edellisen viikon bileet puheenaiheena tiistai-iltapäivään asti, ja seuraavan viikonlopun kemut siitä eteenpäin.
9 maaliskuun, 2009 klo 7:03 pm
Terhi
Jukka: Ihan totta. Jotakuinkin noin se taisi mennä.
Jos voisin, antaisin 15-vuotiaalle minälleni kunnon selkäsaunan, kuriton, kamala kakara! Äidillekin tätä olen päivitellyt. Tätä nykyä vietämme vanhassa kaveripiirissä herkullisia hetkiä siteeraamalla vuorotellen itse kunkin päiväkirjoja ääneen (*toivoo, ettei kukaan em. lue tätä kommenttia ja päätä siteerata katkelmia täällä*) Oi aikoja, oi tapoja! Oi ihana, turvallinen aikuisuus!
9 maaliskuun, 2009 klo 7:24 pm
Karo Hämäläinen
Joo kyllä se nyt on niin, että minä olen mennyt elämään ihan vääränlaisen nuoruuden. Ei sellaisesta ainakaan nuortenkirjoja paranisi kirjoittaa, koska ne olisivat väistämättä säälittävän epäuskottavia.
9 maaliskuun, 2009 klo 7:46 pm
Salla
Toinen ”elämättömän” teini-iän elänyt ilmoittautuu…
Ei vaan, minusta maailmassa ja omassa elämässäni oli silloin paljon kiinnostavia juttuja, ja olen sitä mieltä vieläkin. Päiväkirjoistani ja muista teini-iän teksteistä löytyy paljon pohdintoja vaikkapa uskonnoista ja yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta. Voisin haastaa kirjoittamaan enemmän uskontopohdintoja nuortenkirjoihin!
Todellisuudessa minua kiinnostaa kuitenkin eniten juuri tuo rajausasia. Aikuistenromaanissa voi hyvin olla henkilö, jolla on perhe ja oletettavasti seksielämä, toisinaan mitä luultavimmin erilaisia juhliakin, joissa nautitaan alkoholia, mutta kaikki nämä asiat voi jättää kertomatta, oletuksen tasolle, ja keskittyä vaikkapa johonkin hyvin kapeaan osa-alueeseen henkilön elämässä. Se ei tee henkilöstä epäuskottavaa. Vai tekeekö?
Tuleeko teille mieleen nuortenkirjoja, joissa on hyvin tiukka rajaus sen suhteen, mitä päähenkilöstä kerrotaan? Tämä kiinnostaa minua ihan tällaisena kirjallis-esteettisenä seikkana. Itsehän kirjoitan parhaillaan realistista nuortenromaanisarjaa, ja totta ihmeessä sarjan päähenkilöt ihastuvat, toki käsittelen heidän perhesuhteitaan, seksuaalisuutta en missään tapauksessa sivuuta jne. Pyrin siis luomaan heistä mahdollisimman monipuoliset ja täyteläiset kuvat. Hyvin tiukan rajauksen romaani saattaisi kuitenkin kiinnostaa jossain vaiheessa.
Kiinnostaisiko se lainkaan lukijoita, onkin sitten ihan toinen juttu.
9 maaliskuun, 2009 klo 8:38 pm
Mila
Hmm, nuoreen minääni vetosivat aikoinaan myös Runotyttö-tyyppiset kirjat (Annat, Salaiset puutarhat yms.) Elävät henkilöhahmot, hyvä juoni ja jotenkin turvallinen ja ennakoitavissa oleva maailmankuva, johon saattoi paeta.
Biletyksistä ja ihastumisista luin etenkin nuortenlehtien novelleista. Kyllä nekin kiinnostivat. Oman teini-ikäni vietin kyllä pitkälle vain haaveillen.
Minusta nuortenkirjojen aiheskaala saisi olla mahdollisimman laaja. Samoin on ilahduttavaa, jos aiheiden käsittelytavassa on rohkeutta, omaperäisyyttä ja eriliaisia ratkaisuja.
Mitä nuortenkirjassa sitten ehdottomasti pitäisi olla?
Mielestäni olisi hienoa, jos siinä olisi jotakin, joka jollakin tavalla koskettaa.
9 maaliskuun, 2009 klo 9:08 pm
Mila
Pakoa todellisuudesta, tunteita, ajatuksia, jotakin, joka koskettaa – toivoisi, että nuori saisi kirjasta sitä, mitä hakeekin.
Aiheita riittää. Ja käsittelytapoja.
9 maaliskuun, 2009 klo 9:22 pm
Jukka
Salla: Tiukat rajaukset voivat tosiaankin tuottaa mielenkiintoisia tuloksia. Kaikkea ei tosiaan tarvitse kertoa, mutta eivätkö esimerkiksi tuollaiset rakkaus ja kuolema heijastu ainakin epäsuorasti ihan kaikkeen?
Vieno vinkkaustoive: Nimetkääpä oikeasti kiinnostava ja koskettava romaani, jossa kumpaakaan ei lainkaan käsitellä? Ehkä sellainen on.
10 maaliskuun, 2009 klo 2:27 pm
Salla
Toki rakkaus ja kuolema heijastuvat ainakin epäsuorasti kaikkeen. Jo elämä itsessään on kuolevaisuuden leimaamaa.
Eh, aika hankalan vinkkaustoiveen heitit. Siis että kumpaakaan ei käsiteltäisi lainkaan, mitenkään, edes epäsuorina vaikutuksina? Sellaista ei ehkä löydy (kaikestahan voi löytää, varsinkin halutessaan, viittauksen rakkauteen tai kuolemaan), mutta kai nyt sentään löytyy kiinnostavia ja koskettavia romaaneja, joiden aiheena on jokin muu kuin nämä kaksi mainitsemaasi romaanin kokoista aihetta.
Alastalon salissa? Hotakaisen Klassikko? Tove Janssonin Taikatalvi?
En siis sano, ettei näissä käsiteltäisi millään lailla rakkautta tai kuolemaa. Uskallan kuitenkin väittää, että ainakaan minun tulkissani minkään näistä aiheena ei ole rakkaus tai kuolema.
Yksi sinänsä ihan mielenkiintoinen kysymys muuten onkin, pitääkö romaanin olla koskettava. Olen lukenut paljon hyviä, jopa loistavia romaaneja, jotka ovat kyllä kiinnostavia, mutta eivät järin koskettavia. En ole pitänyt sitä huonona seikkana.
10 maaliskuun, 2009 klo 6:23 pm
Sari
Salla kirjoitti: ”Yksi sinänsä ihan mielenkiintoinen kysymys muuten onkin, pitääkö romaanin olla koskettava. Olen lukenut paljon hyviä, jopa loistavia romaaneja, jotka ovat kyllä kiinnostavia, mutta eivät järin koskettavia. En ole pitänyt sitä huonona seikkana.”
Tuo on tosiaan kiinnostava asia. Minäkin olen lukenut oivallisia kirjoja, jotka eivät ole olleet erityisen koskettavia. Ne ovat varmaankin vedonneet esteettisyyteeni ja älyllisyyteeni (hih), mutta eivät yleensä ole erityisemmin jääneet mieleen. Kun kysytään lempikirjoja, niin vahvat tunnekokemukset muistaa. Miksi tämä tuntuu niin nololta? Täytyyhän kirjoittajan olla taitava, että hän kykenee synnyttämään tunnereaktioita lukijassa. Vai täytyykö?
Joskus olen kirja-arvosteluja lukiessani (kuin piru Raamattua) ollut ymmärtävinäni, että koskettavuutta, tunteisiin vetoavuutta, pidetään vähän halpana ja ikään kuin viihteellisenä. Noin niinkun korkeakirjallisissa piireissä.
11 maaliskuun, 2009 klo 2:39 pm
Jukka
Salla: ”…mutta kai nyt sentään löytyy kiinnostavia ja koskettavia romaaneja, joiden aiheena on jokin muu kuin nämä kaksi mainitsemaasi romaanin kokoista aihetta.”
Njoo. Ehkä tuli taas vähän kärjistettyä. (Mutta kyllä nuo eros ja tanatos yllättävän keskeisillä paikoilla Klassikossa ja Taikatalvessakin ovat, vaikkakaan eivät ehkä aivan fokuksessa kuin muutamilla sivuilla. Alastalon salista en sano mitään, kun en ole lukenut.)
11 maaliskuun, 2009 klo 3:39 pm
Karo Hämäläinen
Harvan dekkarin aihe on kuolema
11 maaliskuun, 2009 klo 5:46 pm
Jukka
Olinkin aina ihmetellyt, että mikä niissä dekkareissa (tai minussa) oikein on vikana, kun ne eivät oikein kiinnosta. 🙂