Olen allerginen formulalle, jääkiekolle ja mäkihypylle. En tajua, mitä tolkkua on tuijottaa sporttia töllöstä, kun voisi itse samaan aikaan treenata (tai tehdä ihan mitä muuta vain). Kuntopyöräilyä, crossailua tai painojen nostoa tv:n edessä? Ei kiitos! YÄK!
Mutta nyt on olympialaiset.
Ja jotakin tarttis tehdä. Varsinkin, kun ystäväpiirissä on niitä intoilijoita, jotka heräävät aamuyön pimeinä tunteina jännittämään suomalaisten (ja kaikkien muidenkin) puolesta.
Olen jo yrittänyt innostua, lehteillä uutisia sillä silmällä ja etsiä jotakin kiinnostavaa lajia.
Taitoluistelukisakatsomoon olen jo lupautunut, mutta mitä muuta vielä: lumilautailua, curlingia vai maastohiihtoa?
Mikä on sinun suhteesi penkkiurheiluun?
Kärsiikö kirjoittamisesi olympialaisten aikaan liian vähien yöunien vuoksi?
Grafomania 
21 kommenttia
Comments feed for this article
16 helmikuun, 2010 klo 7:44 pm
Salla
Terhi, ihan sama tolkku on katsella urheilua kuin vaikkapa katsella elokuvia, kuunnella musiikkia tai lukea kirjaa sen sijaan, että näyttelisi, soittaisi tai kirjoittaisi itse sen saman ajan.
Suhteeni penkkiurheiluun on maltillinen. Pidän draamasta, nostatuksesta ja jännityksestä. Katson mielelläni, jos suomalaisurheilijalla on jotain mahdollisuuksia mitaleille. Myönnän auliisti, että kiinnostustani määrittää juuri se, onko kisassa suomalainen, joka voisi saada mitalin. Kovin paljon minun ei siis tarvitse yöuniani menettää olympialaisten takia.
16 helmikuun, 2010 klo 7:58 pm
Terhi
Kiinnostavaa, Salla. 🙂 Mutta en vain mitenkään pysty kuvittelemaan sellaista päivää, että esimerkiksi katsoisin mäkihyppyä suosikkielokuvani sijaan, en edes pysty vertaamaan näitä ”elämyksiä” toisiinsa.
Draamaa löytyy taatusti sekä urheilun että elokuvien puolesta, mutta eih… Viettäisinkö lauantai-illan liian tiukkaan pinkkiin trikoopukuun sonnustautuneen vähäpuheisen parikymppisen miehen seurassa vai jännittäen sydän kurkussa jälleen kerran, kuinka Scarlettin ja Rhettin mahtaa käydä tai miten hurmaava Holly Golightly aina vain on?
16 helmikuun, 2010 klo 8:20 pm
Salla
Niin, siis viittasin lähinnä siihen, että katsoo urheilua sen sijaan, että treenaisi sen saman ajan itse (vrt. lukee kirjaa sen sijaan, että kirjoittaisi saman ajan itse).
Mutta miksi ihmeessä pitäisi tehdä vapaa-ajallaan jotain, jos haluaisi mieluummin tehdä jotain muuta? Kyllä niiden intoilijoiden kanssa pärjää, vaikka ei olisi silmät ristissä tapittanut yön tunteina kaikkia mahdollisia lajeja. Jos sinulla on kuitenkin sellainen olo, että jotain olisi pakko katsoa taitoluistelun lisäksi, suosittelen maastohiihtoa. Se a) tulee tolkullisiin aikoihin ja b) on suomalaisittain kuitenkin kiinnostava laji.
16 helmikuun, 2010 klo 8:37 pm
Terhi
Hyvä vinkki! Muksuna tapitin ahkerasti urheilua (monet ikätoverit muistanevat, että kisoja katsottiin isänmaallisesti myös koulussa?), hiihtoa varsinkin.
Viikonloppuna tuumasimme kaveripiirissä, että olisipa metkaa perustaa parodinen mäkihyppykisastudio:
”No niin, ja seuraavana vuoroon tulee… kuka toi kaveri muuten on, kuinka monta suomalaista tässä skabassa on edes mukana? Panittekin jo varmaan merkille, että hänen pukunsa on uutta Ivana Helsingin mallistoa…”
Suunnittelimme myös mäkihyppyromaania. 😀 Ehkä siitä tämä yllättävä innostus. Tunnustettakoon tässä, että ala-asteella seinälläni on ollut Toni Niemisen juliste.
16 helmikuun, 2010 klo 10:55 pm
anuh
Ei missään nimessä pidä väkisin yrittää kiinnostua itselle vastenmielisestä asiasta, vaikka kaverit miten kohkaisivat 🙂 Minä katson yleensä vain MM-lätkää ja nyt olympialaisissa tulee varmaan sitäkin jonkun verran seurattua. Huomenna taitaa itse asiassa tulla seuraava Suomi-matsi. Ihanaa Leijonat! 😀
Taitoluistelua saatan katsoa myös, jos satun sopivasti telkkarin ääreen. Hiihtolajit ei nappaa, eikä enää F1-kisatkaan, vaikka niitä aikanaan seurasin.
Urheilun hyväksi pitää sanoa sen verran, että Scarlettin ja Rhettin käy joka kerta samalla tavalla, mutta urheilussa voi joskus tulla yllätyksiäkin 😉
17 helmikuun, 2010 klo 8:12 am
Salla
Eilen tuli muuten katsottua vähän puolivahingossa curlingia – ja muistin taas, että sehän on mielenkiintoista ja jännittävää! Innostuin curlingista silloin Suomen menestyksen aikoihin, mutta sen jälkeen en ole ihmeemmin katsellut. Tuskin nytkään tulee varta vasten vahdattua. Jos kuitenkin television avattuani huomaan, että tulee curlingia, taidanpa juuttua katsomaan.
17 helmikuun, 2010 klo 10:10 am
Terhi
Curling on hauskaa. Hyvä, kun muistutit. Voisi mennä pelaamaan pöytäcurlingia pitkästä aikaa, erittäin metka laji!
17 helmikuun, 2010 klo 10:10 am
kirsti k
Isäni oli fanaattinen ja monipuolinen penkki- ja harrastajaurheilija. Kotona ei saanut hiiskua, kun isä katsoi maastohiihtoa, formulaa tms. Hiihtokisoissa hänellä oli aina kädessä oma sekuntikello, jolla saattoi mitata väliaikoja (nehän tulivat ruutuun miten sattuu ja myöhässä). Sain tartunnan isältäni. Nuorena katsoin intomiellisesti jännittäen mm. hiihtoa, mäkihyppyä, tennistä ja yleisurheilua, jossa pikamatkat olivat suosikkini. Vatsassa kihersi, tärisytti, itketti ja nauratti.
Luulen, että vieläkin pääsisin helposti vastaaviin tunnelmiin. Jos olisi televisio. Radiosta kuuntelimme viikonloppuna mäkihyppyä, mutta oli se aneemista. Urheilusuorituksiin eläytyminen vaatinee visuaalisen ärsykkeen.
Televisiota meillä ei ole, koska haluamme säästää aikaa muihin harrastuksiin. Vuokraelokuvia kyllä katsotaan 1-2 per viikko.
17 helmikuun, 2010 klo 10:21 am
Mila
Televisiota katson minäkin todella vähän. Urheilua ei tule seurattua lainkaan.
Taitoluistelu on tietysti upeaa ja sitä voisi katsoa, jos joskus muistaisi. Silloin tällöin katson jotain keskusteluohjelmia ja dokumentteja. Ja myönnettäköön, että olen jäänyt vähän koukkuun tähän viimeisimpään Maajussille morsian -ohjelmaan. Jotenkin se on niin herttainen. 🙂
17 helmikuun, 2010 klo 10:28 am
kirsti k
Ehkä tajusitte muutenkin, selvennän silti: televisio-laite meillä on, digiboksia ei.
17 helmikuun, 2010 klo 10:46 am
Terhi
”Isäni oli fanaattinen ja monipuolinen penkki- ja harrastajaurheilija. Kotona ei saanut hiiskua, kun isä katsoi maastohiihtoa, formulaa tms. Hiihtokisoissa hänellä oli aina kädessä oma sekuntikello, jolla saattoi mitata väliaikoja (nehän tulivat ruutuun miten sattuu ja myöhässä).”
-> kiitos, Kirsti, päivän riemut! Käytäthän tuota vielä jossakin?
18 helmikuun, 2010 klo 9:35 am
Terhi
Olisi pitänyt hoksata katsoa lumilautailua. Eläköön Peetu Piiroinen! 🙂
18 helmikuun, 2010 klo 10:59 am
Sari
Minusta on mukavaa, kun ihminen on innostunut jostakin oikein kovasti. (Siis toki jostakin muunlaisesta kuin esim. ryöstely tai eläinrääkkäys). Sitä on usein kiehtovaa seurata sivusta, vaikkei itse olisikaan kovin innostunut. On hienoa, kun ihmisessä palaa edes joskus jonkinmoinen liekki niin, että hän on valmis perehtymään, paneutumaan ja ehkä hieman kiihtymäänkin.
Tietysti ymmärrän, ettei se aina niin hienolta tunnu, jos vaikkapa puolisonsa menettää yhä uudestaan jääkiekolle tms. Sitten taas toisaalta on lumoavaa, kun vaisuna pidetty henkilö nousee sohvasta, hihkuu ja heiluttaa ja tärisee, kun Suomen curling-joukkue tekee maalin. (Tai mitä ne nyt tekevätkin, pisteen?)
Ja toki on niinkin, että reippaan innostuksen ja tuskaisen fanaattisuuden raja on usein aika häilyvä.
18 helmikuun, 2010 klo 2:04 pm
Salla
Olen Sarin kanssa ihan samaa mieltä siitä, että on mahtavaa, kun ihminen on innostunut jostain. Siksi esimerkiksi Kirstin kertomus isästään ei minusta ollut huvittava vaan mukava kuulla. Joskus voi olla vaikea käsittää toisten intoilua asiasta, josta ei itse ole tippaakaan kiinnostunut, mutta yritän aina muistaa olla latistamatta toisten intoa. Eivät kaikki lämpene vaikkapa tietyille sarjakuville samalla tavoin kuin minä. Hurahtaa voi niin moneen asiaan. Penkkiurheilu ei ole lainkaan vaarallisimmasta päästä.
18 helmikuun, 2010 klo 2:22 pm
Terhi
En tarkoittanut hekottaa Kirstin isälle lainkaan loukkaavassa mielessä, päinvastoin, minusta on vain erittäin sympaattista ja sydämellistä, että urheilua seurataan sekuntikello kädessä! 🙂
18 helmikuun, 2010 klo 2:54 pm
kirsti k
Isälläni oli myös kynä ja ruutuvihko, johon hän merkitsi väliajat, laski hiihtäjien erot toisiinsa ym.
Salla ja Sari: minusta isän intoilu tosiaan oli mukavaa, kotoisaa.
Terhi: en hetkeäkään ajatellut, että nauroit ilkeästi.
18 helmikuun, 2010 klo 4:22 pm
Salla
Terhi, olisi tosiaan pitänyt katsoa lumilautailua ennemmin kuin hiihdon sprinttejä. Voi pettymysten pettymystä, kun naisten finaalissa ei ollut yhtään suomalaista. No, ehkä hiihtäjät tuovat vielä iloa kotikatsomoihin.
18 helmikuun, 2010 klo 4:44 pm
Terhi
Grafomaanikot pitävät peukkujaan pystyssä! 🙂 (olen tosi ilahtunut tästä eloisasta, urheiluteemaisesta keskusteluketjusta!)
18 helmikuun, 2010 klo 8:58 pm
Markku
Lapsena vietin paljon aikaani isovanhempieni luona. Pappa oli aivan hillittömän kiihkeä penkkiurheilija, hän jännitti niin kovasti suomalaisten hiihtäjien ja juoksijoitten puolesta, että hänen oli pakko pitää jatkuvasti nitropurkkia lähistöllä. Isäni ja äitini alkoivat intoilla urheilusta vasta eläkkeelle jäätyään. Niille kelpaavat kaikki lajit syöksylaskusta ja lumilautailusta lätkään ja formuloihin. Minusta se on pikkaisen rasittavaa. Mä kun menetin kiinnostukseni siinä vaiheessa, kun lopetin oman kilpajuoksijan urani. Törmään tähän pikku ongelmaan toisinaan FC Kynän pelireissuilla. Kerran olimme porukalla urheilumuseon kahvihuoneessa, ja tuijotimme telkusta jotakin merkittävää futisottelua. Kaverit tiesivät pelaajien taustat ja vammat ja vaihtoivat vilkkaasti mielipiteitä keskenään. Onneksi erään kynäläisen vaimo sattui istumaan lähistöllä. Hän kuiskasi minulle: ”Tajuutko sä tosta mitään?” ”En. Mä oon ihan pihalla”, vastasin. Heti helpotti, kun meitä oli kaksi.
20 helmikuun, 2010 klo 12:30 pm
Leena
Täällä yksi todellinen taitoluistelufriikki, jonka sydän on puoliksi Vancouverissa. Työstin käsikirjoitustani hullun lailla että sain sen lustannustoimittajalleni luettavaksi ennen kun kisat alkoivat. Nyt voin vain keskittyä taitoluisteluun, jonka kisat tulevat Suomen aikaa keskellä yötä, keskimäärin 03.00 – 07.00.
Isäni on ollut aina innokas penkiurheilija, ja olimme yhdessä jopa katsomassa Moskovan olympialaisia. Taitoluisteluhulluus on tehnyt minusta lajissa jo puoliasiantuntijan, ja kevään aikana alamme yhdessä työparin kanssa kirjoittaa aihesta tietokirjaa. Joo, ja heilutan kotisohvalla Suomen ja Skotlannin lippuja.
Jos joku sattuu sunnuntain ja maanantain tai maanantain ja tiistain välisinä öinä katsomaan jäätanssia, niin tiedoksi vain, että Terhillämme on siellä kaksoisolento, Italian Anna Cappellini.
Nyt hiihtämään… Pikkupakkasta vaikka onkin.
20 helmikuun, 2010 klo 4:06 pm
Terhi
Leena: kaksoisolento on erittäin hyvä syy valvoa yöllä!!! 🙂 Kiva kuulla tietokirjaprojektista!