Totean heti tähän kirjoitukseni alkuun, että tämä teksti sisältää lähinnä hajanaisia mietelmiä ja kysymyksiä, ei niinkään vastauksia tai edes punnittuja mielipiteitä. En nimittäin itsekään tiedä, mitä mieltä näistä kaikista kysymyksistä olen. Haluaisin kuitenkin herättää niistä keskustelua ja kuulla teidän näkemyksiänne.

Minua on jo pidemmän aikaa vaivannut nuortenkirjallisuuden käsittely ja arvottaminen pitkälti aiheen kautta. Eli kärjistäen: nuortenkirja on hyvä ja kiinnostava, kun siinä on hyvä ja kiinnostava aihe. Aihe saa olla mielellään ”tärkeä” ja ”ajankohtainen”. Aihetta olisi lisäksi suotavaa käsitellä niin, että se avartaa nuorten maailmankuvaa, lisää suvaitsevaisuutta ja tekee nuoresta lukijasta kaikin puolin paremman ihmisen. Kirja on väline, joka aiheensa ja sen käsittelyn perusteella hoitaa tehtävänsä paremmin tai huonommin.

Nuortenkirjallisuudesta puhuttaessa kuulee toisinaan, että olisi hyvä, jos nuortenkirjallisuudessa käsiteltäisiin tätä ja tätä aihetta ja että siinä esiintyisi näitä ja näitä asioita. Nuortenkirjoihin kaivataan milloin kuoleman milloin maahanmuuton, köyhyyden, poikien harrastusten tai syrjäytymisen käsittelyä. Kirjoihin toivotaan ydinperheitä, sisarussuhteita, uusperheitä, heteroita, homoja, tummaihoisia, suomenruotsalaisia, kuolemansairaita, onnellisia ja tasapainoisia tai onnettomia ja epätasapainoisia. Ei tässä sinänsä mitään vikaa ole, kyllähän toiveita saa esittää. Mutta koska olette viimeksi kuulleet jonkun toivovan nuortenkirjoihin lisää kielellistä irrottelua, rakenteiden vaihtelua, tyylilajeilla leikittelyä, parodiaa, kokeilevuutta? Käydäänkö missään keskustelua siitä, mitä kaikkea muuta nuortenkirjat ovat kuin pelkkä aihe ja sen käsittely? Käydäänkö nuortenkirjallisuudesta aitoa kirjallisuuskeskustelua?

Tästä päästään takaisin tuohon nuortenkirjallisuuden välinearvoon. Kun nuortenkirjoista puhutaan, ei monestikaan puhuta mielestäni varsinaisesti kirjallisuudesta. Puhutaan kirjan kohderyhmästä, mietitään millaisia arvoja kirja välittää, millä lailla se vahvistaa nuoren identiteettiä ja siitä, miten tärkeää on, että ”juuri tästä aiheesta kirjoitetaan”. Jos jokin kirja nousee hitiksi, iloitaan siitä, että se on saanut nuoret lukemaan. Kirja voi siis olla väline lukuharrastuksen kehittämiseen. En sano, että tässäkään olisi sinänsä mitään vikaa. Ehkä vain kaipaan toisinaan vähän erilaista kirjallisuuskeskustelua. Kun sanotaan, että Suomessa kirjoitetaan tällä hetkellä paljon laadukasta nuortenkirjallisuutta, haluaisin kysyä, mikä siitä tekee laadukasta? Mitkä ovat ne seikat? Mitä te sanoisitte?

Tiedän enemmän kuin hyvin, että kaksi ensimmäistä kirjaani ovat olleet monille tärkeitä, merkittäviä ja rakkaita lukukokemuksia juuri aiheensa (kahden tytön välinen rakkaus) takia. Niissä ei ole ehkä kaunokirjallisesti mitään kovin mullistavaa, ne eivät räjäytä tajuntaa kiinnostavalla rakenteella tai kiehtovalla kielellä. Onko aihe siis sittenkin tärkein? Haikailenko ihan turhan päiten teoksia, jotka uudistaisivat nuortenkirjallisuutta muunkin kuin aiheensa perusteella? Onko tämä tekotaiteellista haihattelua, joka ei piittaa nuorista lukijoista ja näiden kiinnostuksenkohteista?

Mainokset