Taitaa olla yksi mukavimmista lapsen suusta kuulluista pyynnöistä.
Eilen Lastenkirjainstituutin järjestämässä tilaisuudessa kirjailija Hannele Huovi kertoi, että jo kohdussa lapsi kuulee, ihollaan.
Luetaan ääneen toisillemme: aikuiset lapsille, lapset aikuisille, lapset lapsille ja aikuiset aikuisille.
Grafomania 
13 kommenttia
Comments feed for this article
23 syyskuun, 2011 klo 12:00 pm
hollolankirjasto
On se aikuisellekin kiva lukea. Ääneen lukemisessa on jotain niin henkilökohtaista, että sille ei oikein mikään vedä vertaa. Ainakin minusta on kiva lukea ääneen sekä lapsille, että aikuisille.
markku-setä
24 syyskuun, 2011 klo 10:50 am
Mila
Mukavimpiin lapsuudenmuistoihini kuuluu se, kuinka joku luki minulle kirjaa: oma äiti tai opettaja.
Nykyään oma 7-vuotiaani tahtoo myös lukea ääneen muille perheenjäsenille. Yhdessä lukemisessa on rauhaa, taikaa ja läheisyyttä.
24 syyskuun, 2011 klo 12:09 pm
Terhi
Ääneen lukeminen on ikärajatonta. Luen Pululleni usein ääneen. Nyt Marketta Hornin ”Neljän dollarin päivä – Ekomatka Aasiaan ja Australiaan”. 654 sivua, joten voi olla, että heilahtaa useampikin syysilta…
24 syyskuun, 2011 klo 3:50 pm
annelitre
Ääneen lukeminen on äärettömän tärkeätä yhteenkuuluvuuden ja yhteisen kokemuksen vuoksi. On aivan ihanaa, kun lapsi ja aikuinen voivat oivaltaa samaan aikaan kirjan tekstin hauskuuden tai alatekstin tms. ja nauraa sille yhdessä, tasa-arvoisina.
Toisekseen lapsi tuntee itsensä arvokkaaksi, kun hän saa aikuisen jakamattoman huomion.
Kuullun ymmärtäminen kehittyy, ja kaiken lisäksi kirjojen tapahtumista syntyy usein tärkeitä keskusteluja, ja lapsi saattaa yllättäen kertoa omasta elämästään tärkeitä juttuja.
Muistan (sydän kipeänä) ikuisesti tilanteen, kun olin ollut vihainen lapselleni ja tämä leuka vapisten kysyi: ”Lueksää mulle illalla?” Eli jos illalla luetaan, kaikki on taas hyvin, maailma on paikoillaan ja huomenna aurinko nousee.
25 syyskuun, 2011 klo 12:25 pm
kirsti k
”Lue hyvällä äänellä!”
Tämän muistutuksen esitti poikani ilta toisensa jälkeen. ”Hyvä ääni” tarkoitti esimerkiksi sitä, että Pikku Myyn repliikit piti lukea kimittäen, Ihaan naristen, rehtori Trunchbullin ilkeän nasaalisti ja Ronjan reippaasti.
No problem, minä tykkään eläytyä – paitsi joskus harmitti, kun ääni oli seuraavana päivänä kadoksissa.
Pojalle luettiin ääneen vielä viitosella ja kuutosella, mm. Susikoira Roita, Muumeja, Evaa ja Adamia ja Kallioniemen Tossavaisia. Ensimmäisen Potterin kanssa kävi niin, että luin sen ääneen puoliväliin saakka, kunnes poika totesi että ”liian hidasta” ja ahmi kirjan loppuun. Vähän hävettää tunnustaa, mutta minulta se jäi lukematta, en koukuttunut.
Poika on nyt 21-vuotias. Opiskelee kirjallisuutta.
25 syyskuun, 2011 klo 1:00 pm
annelitre
Siihen meilläkin ääneen lukeminen loppui, että poika alkoi ahmia Pottereita itse ja sit seurasi hurja tiiliskivifantasiakausi, Salvatorea, Eddingsia, ties mitä. Tyttö taas siirtyi aikanaan mangoihin. Ei siis hedelmiin vaan sarjakuviin, niihin joita luetaan lopusta alkuun päin. En koskaan päässyt niistä jyvälle.
25 syyskuun, 2011 klo 1:02 pm
annelitre
Ai niin, yksi nostalgia vielä: siihen aikaan kun luin noille yhtä aikaa, iltaisin oli aina äärimmäisen tärkeää, kuka sai olla keskellä. Jostain syystä se ei käynyt, että minä, lukija, olisin ollut keskellä. Meillä oli sitten vuorot.
25 syyskuun, 2011 klo 1:35 pm
Anna Amnell
Eräs suuria elämyksiä perheessämme oli, kun mieheni lausui ulkoa Tove Janssonin Nyyti-kirjaa Kyproksella autiossa amfiteatterissa Välimeren rannalla. Lapset olivat silloin 6-11 -vuotiaita. Nyytiä oli luettu niin moneen kertaan ääneen, että se osattiin ulkoa niin kuin monet muutkin lastenkirjat.
Lisää tästä lempiaiheestani eli ääneen lukemisesta linkissä
Anna Amnell
25 syyskuun, 2011 klo 2:56 pm
Leena
Harrastamme ääneenlukemista edelleen purjehdusreissuilla, jos keli on niin helppo, ettei juuri tarvitse ohjata tai luovia.
Siinä on vaaransakin: potkurin propelli putopsi kerran Kihtiin ja me vain luimme Tusinoittain halvemmalla emmekä huomanneet mitään.
25 syyskuun, 2011 klo 4:46 pm
Salla
Melko liittymätön välihuomio: Tusinoittain halvemmalla on ihana! Myös monet mangat ovat ihania (eräs kestosuosikkini on Maison Ikkoku). Eddings oli ihana teininä.
26 syyskuun, 2011 klo 5:41 am
anuh
Olen huono ja itsekäs lukija… Ruåtsin kieltä parannellessamme luettiin kyllä miehekkeen kanssa toisillemme ääneen Viisikkoa på svenska, mutta jos haluan oikeasti nauttia tarinasta, mun täytyy saada uppoutua siihen ihan itsekseni rauhassa ja hiljaisuudessa 🙂 Jotain hulvattoman hauskoja kohtia luen kyllä miehekkeelle ääneen, halusi tai ei 😉
En ole päässyt äänikirjoistakaan kärryille, mutta ehkä se on asia jonka vois vaikka opetella. Kyllä mulle luettiin paljonkin kun olin lapsi, mutta kun nelivuotiaana opin lukemaan, halusin heti alkaa lukemaan itsekseni.
26 syyskuun, 2011 klo 9:32 am
hollolankirjasto
Eilen kavereiden kanssa ajellessa puhe kääntyi lottovoittoon ja siihen mitä tekisimme, jos voittaisimme. Ja yhtäkkiä huomasin sanovani spontaanisti, että minä ainakin palkkaisin itselleni kuukaudeksi iltasadun lukijan. Maksaisin reilusti ja kaksin käsin, vain jotta joku lukisi minulle yhden tarinan kuukauden jokainen ilta, sanoisi hyvää yötä ja sammuttaisi poistuessaan valot. Enkä yön yli miettimälläkään keksinyt suurempaa luksusta elämääni.
markku-setä
27 syyskuun, 2011 klo 12:57 pm
kirsti k
Hehheh, markku-setä, taisivat kavereiden suut loksahtaa auki.
Kun nolojen paljastusten tielle on lähdetty, tunnustan olleeni kamala äiti: olen uhannut jättää lapsen ilman iltasatua, jos tämä ei tottele tai lopeta kränäämistä. Kiristystä siis. Mutta aina se tehosi. Voiko olla hirvittävämpää rangaistusta kuin jäädä ilman iltasatua? Olen muuten melko varma, etten olisi ikinä pystynyt toteuttamaan uhkaustani, vaikka lapsi ei olisikaan totellut. En olisi itse saanut unta ilman yhteistä lukuhetkeä, nukkumaan ei voi mennä kurjin mielin.