Lasten- ja nuortenkirjojen yleinen niputtaminen yhteen on tuttu pulma alalla työskenteleville. Monesti minulle sanotaan, että ”sähän olet kirjoittanut niitä lastenkirjoja” tai ”sinulta ilmestyy kuulemma keväällä lastenkirja”. En tästä hätkähdä tai loukkaannu, mutta vastauksessani käytän yleensä aina jossain muodossa sanaa ”nuortenkirja”. Yritän silti olla painottamatta ”nuorten”-osaa, koska tiedän ja ymmärrän, että alaa vähän seuraaville eron tekemisellä ei ole merkitystä. Minulle sillä toki on.

Viime aikoina olen pohtinut sitä, kuinka laajan lukijoiden ikäskaalan myös jo pelkkä ”nuortenkirjallisuus” käsittää terminä. 11-12-vuotiaille suunnatut kirjat ovat nuortenkirjallisuutta siinä missä 16-17-vuotiaillekin. 11-vuotiaan ja 17-vuotiaan maailma, kokemuspiiri, käsityskyky ja usein myös kirjallinen maku eroavat kuitenkin toisistaan hurjasti. Toisinaan, kun keskustellaan jonkin nuortenkirjan muodon tai sisällön sopivuudesta lukijoille ja mietitään, onko se sittenkin aikuistenkirjallisuutta, vedotaan siihen, että eihän tämä sovi vaikkapa 12-vuotiaalle. Ehkä ei sovikaan, mutta mitä sitten? Eikö 16-vuotiaalle tarkoitettu kirja ole yhtä lailla nuortenkirjallisuutta? Minusta olisi todella sääli, jos kaikki sanotaan nyt vaikkapa 15-18-vuotiaille suunnatut kirjat pitäisi jo luokitella aikuistenkirjallisuudeksi.

Eikä nyt sitten juututa noihin mainitsemiini ikiin, sillä ne ovat vain esimerkkejä ja tiedän enemmän kuin hyvin, että kaikki lukijat ovat yksilöllisiä. Muistan kuitenkin, kuinka olin kieltämättä lievästi hämmästynyt kuullessani, että esikoiskirjaani Kun enkelit katsovat muualle oli luetettu eräällä kuudesluokkalaisten ryhmällä. Ei siksi, ettäkö kirjassa olisi minusta mitään sopimatonta 12-vuotiaille. Se kertoo kuitenkin lukiolaistytöstä ja kuvaa lukiomaailmaa ja sen ikäisten ajatuksia. Voisin kuvitella, että ainakaan kaikkia 12-vuotiaita ei vielä lukiolaiselämä kiinnosta. Etenkin, kun olisi tarjolla mainioita kirjoja juuri 12-vuotiaiden elämästä.

Kun kirjoitan nuortenkirjoja, haluan voida kirjoittaa niitä lukijoille, joiden ajattelen olevan suunnilleen 15-19-vuotiaita. En tahdo muokata niiden sisältöä, muotoa, kerrontaa, kieltä tai henkilöhahmoja sen mukaan, että voisin hyvillä mielin tyrkätä ne kenen tahansa 12-vuotiaan käteen. Ja ei, en tahdo tehdä kirjoistani aikuistenkirjoja, koska haluan kirjoittaa nuorten elämästä nuorille.

Tässä postauksessa on kuvituksena sellaisten nuortenkirjojen kansia, jotka on minusta (syystä tai toisesta) tarkoitettu vähän vanhemmille nuortenkirjojen lukijoille. Esimerkiksi Maria Gripen Varjo-sarjan viimeistä osaa Varjojen kätköä yritin lukea muistaakseni 11-vuotiaana (kun olin rakastanut sarjan aiempia osia), mutta se osoittautui silloin rakenteeltaan liian vaikeaksi. Luin sen sitten myöhemmin – ja rakastin sitäkin.