Paljastettakoon tässä ja nyt, etten pysty kirjoittamaan kirjaa kovin pitkään ilman, että minulla on sille sellainen nimi, jonka voisin kuvitella päätyvän kanteen saakka. En pärjää työnimien kanssa. Edes sarjaa tehdessäni en voinut ajatella kirjoittavani vaikkapa Tapio ja Moona kolmosta. Sillä piti olla nimi, ihan kunnon nimi. Minun täytyi tietää, että tämä kirjoittamani teos on nimeltään Takatalvi. Itse asiassa Tapio ja Moona -sarjan kaikkien osien nimet olivat olemassa jo hyvissä ajoin, jo ennen ensimmäisen osan ilmestymistä.
Tähän mennessä kaikki kirjani ovat saaneet sen nimen, jonka olen itse niille antanut. Olen vasta nyt ihan viime vuosien aikana ymmärtänyt (kollegoiden puheista), että se on hyvin harvinaista. Tosin näin jälkikäteen ajatellen ei olisi ehkä haitannut, vaikka joku olisi aikoinaan vihjaissut, ettei Kun enkelit katsovat muualle ole ehkä se kaikkein iskevin kirjannimi. Se on auttamatta liian pitkä ja vaikea taivuttaa. Ensimmäisen kirjani jälkeen pysyinkin monta vuotta kaidalla tiellä ja annoin teoksilleni yksisanaisia, perusmuotoisia nimiä kuten Viimeiset tai Ylivalotus. Jäljellä ja Toisaalla lipsahtivat taas tähän hankalasti taivutettavien kategoriaan ja ensi vuonna ilmestyvän kirjani nimessä on kolme sanaa (silläkin oli muuten nimi jo pitkään ennen kuin olin kirjoittanut ensimmäistäkään merkkiä varsinaista käsikirjoitusta). Noh, aina ei voi ottaa opikseen.
Jäljellä on ollut kirjoistani se, jota olen joutunut kirjoittamaan pisimpään pelkän työnimen turvin. Työnimi oli The Empty World. Sille on syynsä, miksi työnimi oli englanniksi, mutta se paljastukoon sitten Toisaalla-kirjan myötä. Olin hermostunut, kun en päässyt kirjoittamaan oikean nimen kanssa. Onneksi se sitten eräänä päivänä valkeni minulle.
Miksi oikea nimi on minulle niin tärkeä? Olen ajatellut, että kirjan nimi on kuin magneetti. Se vetää puoleensa niitä asioita ja ajatuksia, jotka ovat kirjan kannalta merkittäviä. Se helpottaa omaa hahmottamistani. Kirja kasvaa nimensä ympärille ja saa nimestään voimaa. Nimi on kiintopiste, jota kohti kirjan sisältö kurottuu ja jonka ympärille se kiertyy.
Kustantamoissa monilla muillakin kuin vain kirjailijalla on sanansa sanottavana kirjan nimestä. Kuten tuli jo todettua, en ole tähän mennessä joutunut luopumaan yhdestäkään itsekeksimästäni nimestä, mutta ymmärrän hyvin, että näin voi joskus tulevaisuudessa käydä. Enkä pidä lainkaan pahana asiana sitä, että joku toinen saattaisi nähdä kirkkaammin, mikä olisi kirjalleni paras mahdollinen nimi.
Suomentajana olen tottunut siihen, että suomentamani kirjat ilmestyvät jollain aivan muulla nimellä kuin sillä, jonka olen suomennoskäsikirjoitukselle antanut. Yleensä suomennan kirjan nimen melko sananmukaisesti, eikä se välttämättä toimi suomeksi nimenä kovin hyvin. Ajattelenkin suomentaessani nimeä vain työnimenä. Suomentajilta ei läheskään aina edes kysytä mielipidettä kirjan nimestä. Joskus sen saa tietää vasta siinä vaiheessa, kun bongaa teoksen katalogista. Suomentajia ei siis kannata syyttää joidenkin käännöskirjojen pöljistä nimistä (eikä toisaalta kiittää nerokkaista).
Miten te koette kirjojenne nimet? Teettekö työtä työnimen kanssa? Ovatko nimet muuttuneet usein? Jos joku rohkenee paljastaa työnimiä tai omia nimiehdotuksiaan, niin antaa palaa! Niitä olisi erittäin herkullista kuulla.
Ai niin, valitsin postauksen kuvaksi kannen kirjasta, jolla on periaatteessa täysin omien kirjannimimieltymysteni vastainen nimi. Tolkuttoman pitkä ja hankala taivuttaa. Silti se on nerokas ja hieno, yksi parhaista.
13 kommenttia
Comments feed for this article
10 elokuun, 2012 klo 4:31 pm
Maija Haavisto
Minulla nimi on yleensä joko melkeinpä vanhin palikka koko jutussa (Marian ilmestyskirja, Häpeämätön) tai sitten kirjoitan kirjaa työnimellä, joka on kirjalle todella sopiva, mutta tiedän, ettei sitä voisi ikinä käyttää kannessa. Sitten oikea nimi tulee mieleen aika viime hetkellä. Näin kävi romaaneille Elinkelpoinen (työnimiä mm. Inarin seitsemän elämää ja Alagebrium, jäi julkaisematta) ja Makuuhaavoja (työnimi Laid-down-komiikkaa – toimii englanniksi, ei suomeksi). Seuraavan romaanin työnimi on Palsamoitu, mutta en tiedä vielä, tuleeko siitä lopullinen nimi.
Yleensä inhoan novellien ja artikkeleiden nimien keksimistä, vaikka joskus harvoin nimi tulee kuin itsestään. Useimpien novellieni nimet ovat turhan mitäänsanomattomia, poikkeuksena (mielestäni nimenä loistava) The Conditional Wolf.
10 elokuun, 2012 klo 5:45 pm
Siiri
Sekä Omenmean vallanhaltijan että Gisellen kuoleman nimistä käytiin Robustoksen kanssa aikanaan kauhea vääntö ja vänkäys, ja kummankin kohdalla musta silloin tuntui että alistuin kompromissiin. Näin jälkikäteen ajatellen kumpikin nimi sopii kuitenkin mielestäni kirjalle täydellisesti, ja olen tosi iloinen että Robustoksen sedät laittoivat mut ahtaalle! Nukkuu lapsi viallinen -nimen tiesin hyvin varhaisessa vaiheessa, enkä olisi luopunut siitä mistään hinnasta. Painajaisten lintukoto -kirjan työnimenä oli Hankala anoppi, ja mun mielestä se on niin hauska ja kuvaava että melkein harmitti kun siitä ei tullut kirjan oikea nimi! Se olisi tietysti saattanut aiheuttaa omituisia yllätyksiä lukijoille, ei kuulosta ihan fantasiakirjan nimeltä… Kaverini näki nyt kirjoittamaani kirjaan liittyviä muistiinpanojani ja piirtämiäni karttoja, ja risti tämän projektin nimellä Homot teollisuusalueella! Ei välttämättä jää kirjan pysyväksi nimeksi… 😀
Musta olisi ihana tietää kirjan lopullinen nimi jo kirjoittamisvaiheessa, uskon että se auttaisi lankojen yhteensolmimisessa ja tematiikan muotoutumisessa, mutta joskus se vain antaa odottaa itseään.
10 elokuun, 2012 klo 5:56 pm
Salla
”Hankala anoppi” ja ”Homot teollisuusalueella” kuulostavat mainioilta kirjoilta, mutta saattavat tosiaan johtaa ajatukset hieman harhaan. Lukija saattaisi odottaa aika huumoripitoista tekstiä.
10 elokuun, 2012 klo 6:09 pm
Magdalena Hai
Mullakin nimi on hyvin varhaisessa vaiheessa tarinan tekoa selvillä. Kirjan kanssa työnimi ei tietenkään ole niin itsestäänselvästi sen lopullinen nimi. Kustantajalla on oma mielipiteensä asiaan, ja tottakai se pitää ottaa huomioon. Kerjäläisprinsessa oli työnimi, josta käytiin keskustelua ennen kuin se päätettiin laittaa kirjan varsinaiseksi nimeksi. Huolenaiheena oli lähinnä se, suostuvatko pojat lukemaan kirjaa, jonka nimessä on sana ”prinsessa”. Jää nähtäväksi. 🙂
10 elokuun, 2012 klo 8:57 pm
Ketunleipä
Itseltäni ei kylläkään ole mitään julkaistu, mutta tämän hetkinen projektini liikkui pitkään pelkästään ”Rasmus ja Nikolas” nimikkeellä, sitten aloin hieman pohtimaan jotain muutakin nimeä. Vaikka tiedostot löytyvät edelleen hahmojen nimellä (osa kohtauksista jollain epämääräisillä liibalaaba nimikkeillä ympäri konetta), niin olen löytänyt jollain tasolla miellyttävän ja mitään juonesta paljastamattoman nimen, jolla aion tekstin lähettää eteenpäin sitten kun se on valmis. ”Kuka kieltää” ei ehkä taivu hirveän hyvin, mutta mielestäni se kuulostaa silti melko napakalta eikä ole hirveän pitkäkään 🙂
10 elokuun, 2012 klo 9:59 pm
Helmi-Maaria Pisara
En tiennyt ensimmäisen julkaistun kirjani nimeä, mutta muut ovat selviä pelejä 🙂 Ne muodostuvat kirjoittamisen aikana tai viimeistään ennen viimeistä lausetta.
11 elokuun, 2012 klo 11:46 am
Terhi
Puhdas valkoinen: itse ehdottamani
Korkealle ja kovaa: kustantaja muutti yhden tavun ehdotuksestani ”Korkealta ja kovaa”
Taivaan tuuliin: itse ehdottamani
Amsterdam, Anne F. ja minä: kustantajan keksimä, oma taisi olla ”Anne Frankin hymy” tms.
Goa, Ganesha ja minä: kustantajan keksimä
Jäämeri, jäähyväiset ja minä: oma
Scarlettin puvussa: kustantajan keksimä, oma taisi olla ”Scarlettin 32 pukua” tms
Yhden promillen juttuja: kustantajan muunnos työnimestäni ”Yhden promillen proosaa”
Tähystäjäneito / Korkea puoliso: Annelin & minun ehdotuksia
11 elokuun, 2012 klo 2:13 pm
S
Miulle nimi on aina vaikein ja se tulee vasta ihan lopuksi. Näin siis jo kouluaineiden kanssa. Tekstin täytyy siis olla valmis ennen kuin mie voin keksiä sille kunnollisen nimen, joka kuvaa sitä hyvin. Miulla ei oo välttämättä mitään työnimiäkään, jonkinlaisia kyllä muttei missään nimessä mitään vakavasti otettavaa. Nimenkeksimisvaiheessa oisin kyllä enemmän kuin halukas ottamaan ehdotuksia vastaan, mutta sit ku keksin ite sen nimen, niin sitten siitä on vaikea luopua. Mitään ei tosin oo julkaistu (ainakaan vielä), joten en oo joutunu vääntämään kenenkään kanssa kättä nimestä.
11 elokuun, 2012 klo 4:12 pm
Salla
Terhi, hauska kuulla kirjojesi nimistä! Olen niin tottunut jo noihin lopullisiin nimiin, että on vaikea arvioida, olisiko jollekin kirjalle sopinut paremmin sinun ehdottamasi nimi. Matkatrilogian ensimmäisen osan nimi viitoitti tietenkin myös kahden seuraavan nimet ja hyvin viitoittikin.
11 elokuun, 2012 klo 11:21 pm
Nimetön
Minulla on yleensä kirjalleni ns. työnimi, joka on hyvin yksinkertainen. Ennen virallista nimeä olen laatinut monisivuisia listoja nimiehdotuksista, se on hauskaa puuhaa. Laadin listoja vailla mitään suodatinta ja sieltä se nimi putkahtaa ennemmin tai myöhemmin. Uusimman kirjani nimen keksi kannen suunnitellut ja taiteillut Jussi Kaakinen, mistä olen hartaan kiitollinen. Oma suosikkiehdotukseni oli Ihan perheestä, sitten oli erilaisia räjähteisiin liittyviä ehdotuksia, mutta mikään ei ihan napannut. Jussi yhdisti nämä kaksi mielleyhtymää ja kirja sai nimekseen Tuli perheen alla.
T. Ansu
14 elokuun, 2012 klo 9:13 pm
Karoliina
No, teidän kertomuksianne luettuani näin unta, että minun piti kuvittaa kirja nimeltä ”Ajan matka ja mysteerin paradoksi”.
t. Kuvittaja-Karoliina
15 elokuun, 2012 klo 7:54 am
Salla
Karoliina, kuulostaapa miellyttävän konkreettiselta!
2 syyskuun, 2012 klo 8:11 pm
kirsti k
Vili Voipio: työnimi alusta alkaen
Vili Voipio bongaa Pupun: samoin
Vili Voipio puhuu ja pussaa: samoin
Vili Voipio zoomaa tähtiin: työnimi oli Vili Voipio, sinä olet tähti, olin liian lähellä aihetta (tv-töissä zoomailin päivät pitkät) enkä nähnyt selvästi, kunnes kerran juoksulenkillä kirkastui lopullinen nimi
Vili Voipio konnan nahoissa: kulki aluksi työnimellä Vili the frog, kunnes muuttui Vili Voipio kurnuttaa -nimeksi ja siitä lopulliseksi
Vili Voipio ulvoo ja unelmoi: viimeisen osan nimi oli pitkään Eläköön, Vili Voipio!, mutta tuntuikin nasevammalta jatkaa puhuu ja pussaa -tyyliin alkusointu- ja verbilinjalla
Piruettiystävyys: alkuperäinen työnimi
Likkojen lipas: samoin
Kuituset ja kummitus: työnimi, jota kuitenkin hiukan emmin, koska kummitus on niin pienessä roolissa kirjassa
Kuituset ja isän koodi: työnimi Kuituset ja salakoodi löysi aika nopeasti lopullisen muotonsa
Kuituset ja unisieppari: tätä hain pitkään, aluksi Kuituset ja paha uni, sitten Kuituset ja mörköyö
Omenapuu laulaa: työnimi parinkymmenen vuoden takaa, tosin loppumetreillä nousi vaihtoehdoksi Elias Isolan omenapuu (olisiko houkutellut poikiakin tarttumaan kirjaan?), lopulta yhdessä kustannustoimittajan kanssa kallistuimme alkuperäiseen versioon, hyvä niin