Paljastettakoon tässä ja nyt, etten pysty kirjoittamaan kirjaa kovin pitkään ilman, että minulla on sille sellainen nimi, jonka voisin kuvitella päätyvän kanteen saakka. En pärjää työnimien kanssa. Edes sarjaa tehdessäni en voinut ajatella kirjoittavani vaikkapa Tapio ja Moona kolmosta. Sillä piti olla nimi, ihan kunnon nimi. Minun täytyi tietää, että tämä kirjoittamani teos on nimeltään Takatalvi. Itse asiassa Tapio ja Moona -sarjan kaikkien osien nimet olivat olemassa jo hyvissä ajoin, jo ennen ensimmäisen osan ilmestymistä.

Tähän mennessä kaikki kirjani ovat saaneet sen nimen, jonka olen itse niille antanut. Olen vasta nyt ihan viime vuosien aikana ymmärtänyt (kollegoiden puheista), että se on hyvin harvinaista. Tosin näin jälkikäteen ajatellen ei olisi ehkä haitannut, vaikka joku olisi aikoinaan vihjaissut, ettei Kun enkelit katsovat muualle ole ehkä se kaikkein iskevin kirjannimi. Se on auttamatta liian pitkä ja vaikea taivuttaa. Ensimmäisen kirjani jälkeen pysyinkin monta vuotta kaidalla tiellä ja annoin teoksilleni yksisanaisia, perusmuotoisia nimiä kuten Viimeiset tai Ylivalotus. Jäljellä ja Toisaalla lipsahtivat taas tähän hankalasti taivutettavien kategoriaan ja ensi vuonna ilmestyvän kirjani nimessä on kolme sanaa (silläkin oli muuten nimi jo pitkään ennen kuin olin kirjoittanut ensimmäistäkään merkkiä varsinaista käsikirjoitusta). Noh, aina ei voi ottaa opikseen.

Jäljellä on ollut kirjoistani se, jota olen joutunut kirjoittamaan pisimpään pelkän työnimen turvin. Työnimi oli The Empty World. Sille on syynsä, miksi työnimi oli englanniksi, mutta se paljastukoon sitten Toisaalla-kirjan myötä. Olin hermostunut, kun en päässyt kirjoittamaan oikean nimen kanssa. Onneksi se sitten eräänä päivänä valkeni minulle.

Miksi oikea nimi on minulle niin tärkeä? Olen ajatellut, että kirjan nimi on kuin magneetti. Se vetää puoleensa niitä asioita ja ajatuksia, jotka ovat kirjan kannalta merkittäviä. Se helpottaa omaa hahmottamistani. Kirja kasvaa nimensä ympärille ja saa nimestään voimaa. Nimi on kiintopiste, jota kohti kirjan sisältö kurottuu ja jonka ympärille se kiertyy.

Kustantamoissa monilla muillakin kuin vain kirjailijalla on sanansa sanottavana kirjan nimestä. Kuten tuli jo todettua, en ole tähän mennessä joutunut luopumaan yhdestäkään itsekeksimästäni nimestä, mutta ymmärrän hyvin, että näin voi joskus tulevaisuudessa käydä. Enkä pidä lainkaan pahana asiana sitä, että joku toinen saattaisi nähdä kirkkaammin, mikä olisi kirjalleni paras mahdollinen nimi.

Suomentajana olen tottunut siihen, että suomentamani kirjat ilmestyvät jollain aivan muulla nimellä kuin sillä, jonka olen suomennoskäsikirjoitukselle antanut. Yleensä suomennan kirjan nimen melko sananmukaisesti, eikä se välttämättä toimi suomeksi nimenä kovin hyvin. Ajattelenkin suomentaessani nimeä vain työnimenä. Suomentajilta ei läheskään aina edes kysytä mielipidettä kirjan nimestä. Joskus sen saa tietää vasta siinä vaiheessa, kun bongaa teoksen katalogista. Suomentajia ei siis kannata syyttää joidenkin käännöskirjojen pöljistä nimistä (eikä toisaalta kiittää nerokkaista).

Miten te koette kirjojenne nimet? Teettekö työtä työnimen kanssa? Ovatko nimet muuttuneet usein? Jos joku rohkenee paljastaa työnimiä tai omia nimiehdotuksiaan, niin antaa palaa! Niitä olisi erittäin herkullista kuulla.

Ai niin, valitsin postauksen kuvaksi kannen kirjasta, jolla on periaatteessa täysin omien kirjannimimieltymysteni vastainen nimi. Tolkuttoman pitkä ja hankala taivuttaa. Silti se on nerokas ja hieno, yksi parhaista.

Mainokset