Otsikon kysymys iski tajuntaani, kun luin Magdalena Hain blogikirjoitusta ”Fantasian merkityksestä lapsille ja nuorille” 27.12.2012. Otan asian esille Magdalena Hain luvalla myös täällä, koska mielestäni asia on tärkeä. Maggis oli polttanut hihansa fantasiakirjallisuutta koskevien typerien ja asiattomien kysymysten takia. Niitä olivat mm. Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoituksessa 12.12. esiintynyt mutuun pohjautuva väite: ”Miksi kirjakaupoista ei löydy nuorille kunnollista luettavaa? Miksi enää ei kirjoiteta sellaisia kirjoja kuin silloin kun minä olin nuori?” Hän on joutunut myös sellaisten kysymysten ja väitteiden eteen kuin: ”Milloin kirjoitat ihan oikean kirjan? Minä en tajua fantasiaa. Mitä järkeä siinä on? Tämä tarina ei toimi, jos siitä ottaa fantasiaelementin pois. Miksi joku haluaa lukea mielikuvitusmaailmassa tapahtuvista asioista? Eiväthän ne ole totta.”

Ymmärrän hyvin, että Maggiksen kuppi on hiljalleen täyttynyt ja lopulta kuohahtanut yli. Olen itsekin joutunut vastaamaan samantyyppisiin kysymyksiin, tosin sillä erotuksella, että minun tapauksessani kysyjät ovat tarkoittaneet lasten- ja nuortenkirjallisuutta yleensä. Jostain kumman systä en silti tunne vieläkään suurempaa vetoa ns. aikuisten romaanien kirjoittajaksi. Käykää itse lukemassa Magdalena Hain postaus ja sen herättämä keskustelu.

Olen ilmeisesti hiukan vainoharhainen, kun ensin luin Maggiksen purkauksen niin, että siinä oikein halkipoikkipinoon-tyylillä todistetaan, miten paljon parempaa kirjallisuutta fantasia on kuin ns. realistinen lasten- ja nuorenkirjallisuus. Se nosti niskakarvani pystyyn. Keskusteltuamme aiheesta Maggiksen kanssa, minullekin lopulta valkeni, ettei hänen ollutkaan tarkoitus lytätä realistista lanu-proosaa, vaan nimenomaan juhlia fantasiakirjallisuuden ja sen eri muotojen murtautumista lasten- ja nuortenkirjallisuuden valtavirtaan. Se onkin mainiota! Jos Kodin Kuvalehden vuoden 2012 viimeisen numeron pientä uutista on uskominen, niin lanu-kirjallisuudella näyttäisi menevän suhteellisen hyvin. Ja koska arvokkainta arvoa mitataan nykyään tietenkin myyntiluvuilla, tarkoittanee ”suhteellisen hyvin” tässä sitä, että joku meidän kirjoittamiamme kirjoja ostaa.

Olen täällä joskus ennenkin ilmaissut mielipiteeni lasten- ja nuortenkirjallisuuden turhan ahtaasta lokeroinnista. Mitä esim. tarkoittaa ”realistinen lasten- ja nuortenkirjallisuus”? Ai niin, mutta onhan sekin tietenkin jaettavissa omiin lokeroihinsa. Olen näiden seitsemäntoista vuoden kirjallisuusmaailmassa haahuilun jälkeen tajunnut senkin, että kammoni kaikensorttista kategoriointia kohtaan johtuu aika pitkälti omasta pystymetsätaustastani. Olen sen verran yksinkertainen heppu, että ajattelen luvun tai kirjoittamistyön alla olevaa kirjaa ensisijaisesti yksilönä. Minulle on ihan sama mitä genreä se edustaa jos se vain on sellainen, että tulen juttuun sen kanssa. Joo, ymmärrän toki tutkijoiden, kirjastovirkailijoiden ja kirjakauppiaiden tarpeen jakaa lasten- ja nuortenkirjallisuuttakin yhä pienempiin ja sitä kautta ehkä helpommin markkinoitaviin alalajeihin. Ehkä minut voisi luokitella vanhaksi hipiksi, kun jaksan jankuttaa tätä vanhaa ja kulahtanutta fraasia: antaa kaikkien kukkien kukkia.

Kirjailijana minua ottaa päähän jos tapa jolla kerron pikku tarinoitani, luokitellaan katoavaksi kansanperinteeksi. Magdalena Haista poiketen en kertakaikkiaan pysty sanomaan, millaista kirjallisuutta lapset ja nuoret tarvitsevat. Jokaisella lukijalla iästä riippumatta on omat suosikkikirjansa. Teini-ikäisissä sanataideoppilaissani on ollut sekä fantasian että ns. realistisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden ystäviä. Ja onhan sellaistakin kirjallisuutta, jossa realistinen ja fantastinen kulkevat käsi kädessä. Timo Parvela sanoi radiohaastattelussa, että menestyäkseen pitää lasten- ja nuortenkirjailijan kirjoittaa sarjakirjoja. Minä voin siis huoletta luopua menestymishaaveistani. Ymmärrän toki, että joukoissamme on itseäni joustavampia ja ajan vaatimusten mukana työtapojaan muuttavia kollegoja. En kai minäkään vielä ihan uppotukkiosastolle kuulu. Ja joskushan jokaisen kirjailijan on lopetettava uransa. Aion kuitenkin sinnitellä vielä mukana, jos vain terveys ja pää kestävät. Omalla tyylilläni, omalla verkkaisella vauhdillani ja puolinäkymättömästi jostain taustalta tapahtumia seuraillen. Meitä lasten- ja nuortenkirjailijoita on niin vähän, että meillä ei ole varaa jakautua kuppikuntiin, vaan paremminkin yrittää oppia toisiltamme ja kannustaa toisiamme. Mitä sanoo Magdalena Hai? Mitä sanotte te muut?

Mainokset