*

Eilen Tampereen kirjamessuilla Pienen Kirjakaupan osastolla keskustelin kirjailija Ata Hautamäen kanssa vakavan sairauden vaikutuksesta luovaan työhön. Meillä molemmilla on krooninen syöpä, Ata kuuli diagnoosin viime vuoden helmikuussa, minä huhtikuussa 2008. Kokosin tähän yleisön (Terhin) toiveesta muutamia sirkeiden syöpäsiskojen ajatuksia:

Ata: Olin ulkomailla, kun sain kuulla sairaudestani. Kaipasin suomen kieltä, mieheni kantoi minulle sairaalaan kasapäin suomalaisia kirjoja. Luin, luin ja luin. Rakastuin uudelleen suomen kieleen.

Kirsti: Kun jouduin sairaalaan, kuudennen kirjani käsikirjoitus oli puolivälissä. Hätä sen loppuun saattamisesta oli suuri. Olin varma, että kynäni tylstyy samaan tahtiin ruumiin pettämisen kanssa.

Ata:  Aika pian tuli tunne, että nythän se kirjoittaminen vasta alkaa! Ei enää kipuja, olo oli kaikkivoipainen.

Kirsti: Kirjoitin sairaalassa päiväkirjaa, mutta keskeneräisen käsikirjoituksen tiedoston uskalsin avata vasta kotona. Valtava helpotus, kun tajusin solahtavani vaivatta takaisin tarinan maailmaan ja henkilöiden nahkoihin.

 

Suoniin tungetaan

pusseittain vierasta

 

ehkä rocktähden

ehkä opettajan

ehkä palomiehen

 

kenties kukaan heistä

ei osaa kirjoittaa.

 

Veri leikkii tuttavaa

suhisee ja laulaa

metsän tyttö tahdon olla

piupalipaupalipiupalipaupali

enhän mä tunne ketään.

 

(Kirsti Kuronen: Väärää verta, Myllylahti 2014)

 

Ata: En ole aiemmin kirjoittanut kaunokirjallisuutta vaan dekkareita (Kirsti: dekkarit ovat kaunokirjallisuutta), ja olen ajatellut kirjoittaessa enemmän itseäni kuin lukijaa. Nyt haluan antaa valoa lukijoille, kirjoittaa heidän historiaansa. Tuntuu kuin toisen ihmisen lukevat aivot olisivat kirjoittamisen hetkessä koko ajan läsnä. Tahdon myös perehtyä kieleen ja lauseeseen. Tavoitteeni on selkeys mutta monimerkityksellisyys. Kohtalona Rauhaniemi (Myllylahti 2013) jääköön viimeiseksi dekkariksi, en halua enää tappaa ihmisiä.

Kirsti: Olen kirjoittanut yli puolet tuotannostani syöpäsairaus kaverinani. Kirjani ovat olleet aina valoisia, mutta sairastumisen jälkeen haaveilu ja toiveikkuus ovat entisestään nousseet pintaan. Lohduttaudun kirjoittamalla unelmia todeksi, saan elää ne. Mielikuvittelu suojaa, jos on rikki ja pelottaa. Kirjoittajana olen edelleen yhtä itsekäs kuin ennen, lukijaa en juurikaan ajattele. Anteeksi.

*

 

 

*

Ata: Sairastumisen myötä usko omaan tekemiseen on kasvanut.

Kirsti: Juuri näin, rohkeutta ja uskallusta on tullut lisää. On lupa tehdä, mitä ikinä mieleen juolahtaa.

Ata: Pidän nykyään kirjoittamista haasteena, tahdon hioa ja viilata omaan tahtiin. Uskon sen vaikuttavan myös laatuun.

Kirsti: Tuleeko sinulle joskus tunne, että et ehdi toteuttaa kaikkia kirjallisia suunnitelmiasi?

Ata: Kyllä! Väistämättä ajattelen, että seuraavan kirjani pitäisi olla jollain tavalla merkittävä. Se voi jäädä viimeiseksi.

Kirsti: Niinpä, viime vuosien julkaisutahtini on ollut melkoinen. Varmasti osasyynä on korostunut tietoisuus elämän rajallisuudesta, ei ole aikaa jahkailuun. Diagnoosin jälkeen kaikki pöytälaatikkoni kässäriraakileet alkoivat pitää kamalaa meteliä. Eipä silti, tykkään vastata niiden vaatimuksiin ja kutsuihin. Eikä pohjaa näy. Ja aikaa on niin kauan kuin on, hyväksyn.

Ata: Sairaus vapauttaa ymmärtämään ajankäytön merkityksen. Ja aikaansa saa käyttää ihan miten haluaa – vaikka laulamalla ratikassa!

Kirsti: Tai hyppäämällä laskuvarjolla. Olen myös huomannut sen, että pystyn hidastamaan ajan kulua rauhoittamalla päivärytmiä, kävelemällä metsässä, erakoitumalla paikkoihin, joissa ei ole mitään tekemistä, ei ensimmäistäkään velvollisuutta. En omista kännykkää enkä televisiota, en ole Facebookissa, kirjoituskoneessani ei ole nettiyhteyttä jne. Valintoja, jotka auttavat hallitsemaan ajoittaista kiirettä.

Ata: Minulle tärkeitä keitaita ovat Helsingin puistot ja rannat, joissa kävellessä luovuus puhkeaa ja ideat kukkivat.

Ata ja Kirsti: Kaiken kaikkiaan sairaus on tuonut mukanaan valtavasti iloa,  rohkeutta ja uusia mahdollisuuksia!

 

Älä marise.

Onhan sinulla kynä.

Ja kieli

jota haukata.

 

(Kirsti Kuronen: Väärää verta, Myllylahti 2014)

*

*

Kirjasi: Kirsti K.

 

Kuvat: Jyrki Toivonen

Mainokset