Hui, onpa kohottautunut olo Oulun jälkeen. Yritän välittää siitä edes siivun.

Sain kutsun Valveen sanataidekoulun vieraaksi Lumotut sanat – lasten ja nuorten sanataidefestareille. Osasin ounastella hienoa reissua saadessani tutkija Päivi Heikkilä-Halttuselta toivotuksen ”hyvää Oulun matkaa, Oulussa tehdään uraa uurtavaa sanataidekasvatusta”, mutta silti Oulu onnistui ylittämään villeimmätkin kuvitelmani.

Oulun kaupungin kulttuuritalo Valve kuhisee teatteria, tanssia, sarjakuvaa, musiikkia, sanataidetta…

Tuossa ihmetalossa majailee Valveen sanataidekoulu, joka järjestää monipuolista ja pitkäjänteistä harrastustoimintaa kirjoittaville lapsille ja nuorille. Lukuvuosi huipentuu toukokuiseen festariin ja suureen iltajuhlaan. Ennen juhlaa vierailin Ylikiimingin koulun molempien viitosluokkien luona – ja totisesti, keikka oli peruskaurasta kaukana. Valveen sanataidekoulun Kieku-kirjailijavierailuihin kuuluu se, että oppilaat saavat etukäteen tutustua kirjailijaan, lukea hänen tuotantoaan, tehdä kirjoihin liittyviä tehtäviä ja suunnitella kysymyksiä. Ylikiimingin viitosluokkalaiset olivat valmistautuneet kyläilyyni perusteellisesti sanataideohjaaja ja esikoiskirjailija(!) Minna Mikkosen johdolla. Minna oli kuljettanut koululaiset niin syvälle Vili Voipioiden maailmaan, että oppilaat lievästi pettyivät, kun ovesta astuikin kirjailija Kuronen eikä kirjailija Voipio. No, ensipettymyksen jälkeen keskusteltavaa riitti. Erityisesti Artun pikkusiskon hahmo tuntui kiinnostavan, varsinkin Nippelin omalatuinen puheenparsa. ”Onko Nippelillä esikuvaa, miksi se puhuu niin häröjä?” Kirjailija Voipion omistuskirjoituksia olen saanut ennenkin väärentää, mutta Nippelin nimmaria pyydettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Ennen iltajuhlaa ehdin kierrellä lumotussa Oulussa ja ihastua Hupisaarten alueeseen, jossa lukuisat viehkot puusillat yhdistävät saaria toisiinsa.

Olisipa kesä.

Olisipa kesä.

 

Käkkyräpuussa kaikki kiipeily ja leikkiminen sallittu.

Lintulammen yksinäinen tukkasotka.

Lintulammen yksinäinen tukkasotka.

 

V.A Koskenniemi pönöttää, kuten niin usein. Ei ykkössuosikkini.

V.A Koskenniemi pönöttää, kuten niin usein. Ei ykkössuosikkini.

Hmm, lattia kattona ja katto lattiana. Tuskin on kovassa huudossa tiaisten asuntomarkkinoilla.

*

Niin tyypillistä, harhaudun. Puistoihin ja lintuihin.

Takaisin olennaiseen. Oulun vierailuni huipentui Lumottuun iltaan.

Sanataideohjaajat Minna Mikkonen (vas.) ja Kati Inkala viimehetken valmisteluissa ennen juhlaa. Näiden naisten komennuksessa ja huolenpidossa tunsin olevani kaunein koru kaulalla.

Sanataideohjaajat Minna Mikkonen (vas.) ja Kati Inkala viime hetken valmisteluissa ennen juhlaa. Näiden naisten komennuksessa ja huolenpidossa tunsin olevani kaunein koru kaulalla.

Juhlassa sanataidekoululaiset esittivät lukuvuoden aikana syntyneitä tekstejään. Ja huh millä roihulla sen tekivät!

Ensin loisti nuorempien ryhmä...

Ensin loisti nuorempien ryhmä…

... sitten vanhempien nuorten.

… sitten vanhempien.

Lumotussa illassa julkaistiin myös sanataidekoululaisten teksteistä koottu antologia Kosketuksessa mahdottomaan, johon sain kummikirjailijana kunnian kirjoittaa alkutervehdyksen. Kannet pitävät sisällään toinen toistaan kiehtovampia todisteita siitä, miten kirjoittajalle mikä tahansa on mahdollista. Muutama maistiainen:

Oona Kälkäjä (s. 2003)

Oona Kälkäjä (synt. 2003)

Olivia Ala-Poikela (s. 2004)

Olivia Ala-Poikela (s. 2004)

Ja tässä vielä koko lumottu sanataitajien klaani:

IMG_3098Takariviläinen olisi toivonut, että hänenkin lapsuudessaan ja nuoruudessaan olisi ollut kohtaamispaikka himokirjoittajille, jollei opetusta niin edes vähäinen kerho. Omien joukossa on ilo ja turva olla, kirjoittamisen palo yhdistää. Tulee ymmärretyksi.

Huiskuttakaa vimmaisesti sanataidelippua jatkossakin. Nähdään ja kuullaan, varmasti!

 

Terveisin

Kirsti, lumoutunut

 

 

 

 

Advertisements