Kuukaudet ovat vierähtäneet töiden tuiskeessa. Nyt tuomi pihalla on jo roihahtanut valkeaksi soihduksi. Yöt ovat ihmeen vaaleita. Kesä on käsillä.
Kesäloma? Aion viettää sitäkin. Koululaiseni ovat vielä tämän viikon koulussa, ja sitten alkaa loma. Pakolliset hommat on kesälläkin tehtävä, esimerkiksi kolumnit juoksevat. Enkä varmasti malta olla pitämättä näppejäni kokonaan erossa joistakin keskeneräisistä kässäreistäkään.
Kesälomamatkallakaan en täysin irrottaudu töistä, sillä osa reissusta tehdään tausta-aineiston keruuta varten. Ilokseni perheeni on lähtenyt kanssani vaikka maan ääreen, jos työ on kutsunut. Myös lyhyemmän kesäreissun aion tehdä tausta-aineisto mielessä väikkyen.
Kotona on vähän puutarhanhoitoa ja puutarhahoitoa. Minä hoidan puutarhaa, mutta suurimmaksi osaksi puutarha kyllä hoitaa minua. Luonto auttaa pysähtymään, hengittämään, olemaan läsnä – kirjoittamaan. Kirjoittaminen kun on aika pitkälle havaintojen tekemistä. Kun on aikaa pysähtyä puunlehden tai pienen ötökän äärelle, tarina saattaa avata polkunsa tai runonalku sykähtää esiin.
Kesällä on myös valoisia iltoja lukea. Ja kaikki lukeminen ruokkii kirjoittamista. Varsinkin iäkkäiden kirjojen harvinaisemmat sanat saattavat sytyttää lisää sanoja. Loma ja kesän ilot ravitsevat siis monin tavoin kirjoittamista.
Miten sinä vietät kesää ja lomaa?
Valoisia, lämpimiä ja tuoksuvia kesäpäiviä ja -iltoja!
Mila
P. S. Yritin ensimmäistä kertaa liittää kuvia postaukseeni. Lumipallopuu kasvaa pihallamme, ja toinen kuva on otettu Vesijärveltä Lahdesta.
7 kommenttia
Comments feed for this article
26 toukokuun, 2015 klo 9:24 am
Raili
Oi, oi! Kirjoituksessasi tosiaan oikein värisi kesä.
Eikö muuten ole hauskaa saada lomaan vähän selkärankaa taustamateriaalin keruulla. Itselläni on samaa edessä. Olen päässyt tutustumaan aivan mahtaviin paikkoihin ja asioihin juuri kirjoittamisen varjolla. Muistan myös olla kiitollinen siitä, että minulla on hyvä syy udella ja nuuskia. Nytkin tuli semmoinen pikkuisen kihisevä olo kun vain ajattelen, mitä kaikkea taas löydän.
26 toukokuun, 2015 klo 12:20 pm
anuh
Minä aion KIRJOITTAA KOKO KESÄN! 🙂 Menneen syksyn ja kevään (talveahan siinä välissä ei edes ollut) jälkeen työskentely saattaa tuntua lomalta…
26 toukokuun, 2015 klo 1:08 pm
Stazzy
Anu vei (taas) jalat suustani. (Arvelen toisinaan, että jaamme samat aivot.) Talven jälkeen kesä tuntuu suorastaan Mahdollisuudelta olla ja kirjoittaa. Jos vaikka saisi jotain aikaankin. Noin muuten olennaisinta on käydä Suomessa.
26 toukokuun, 2015 klo 3:32 pm
kirsti k
Hähää, heinäkuussa ei yhtään merkintää kalenterissa! Kun näin pitkään olen onnistunut pitämään sen tyhjänä, en takuulla enää ota sinne mitään.
Kesälista:
– muutan Pääskyseen (leikkimökki) ensi viikolla, siivosin ja petasin jo
– kesäkuun alussa pari kivaa runokeikkaa, mm. runojen lukemista Tampereen patsaille
– muutama käynti hierojalla, kallonpohjalihakset kireät ja korva kohisee, jos hieronta ei auta niin hoitakoon kesä
– odotettuja ja kilttejä vieraita (tuttuja) Ruotsista, Italiasta ja Ameriikasta
– reissu Karjalaan Pyhäjärvelle isän synnyinmaille, eka kerta
– anopin seiskakymppiset
– auringonpaahtamien käpyjen ja karikkeen nuuhkimista, silkkiuikun selkäpoikasten kiikarointia, kaikenkokoisten ja -näköisten otusten kanssa seurustelua (kuten Milalla)
– uimista vastarannalle, hanhien kera ja ilman
– luen ainakin uusimman McEwanin, Janssonin Kuuntelijan ja Kesäkirjan (taas), Marisha Rasi-Koskisen Vaaleanpunaisen meren, Kristiina Lähteen Kuinka voisit minulta puuttua ja tietenkin päivittäin Tenavia
– petän ikiaikaista rakastettuani ukonilmaa antautumalla aamukasteelle
27 toukokuun, 2015 klo 10:38 am
Terhi
Ihana kirjoitus! ❤
Minäkin AION KIRJOITTAA KOKO KESÄN!
Lisäksi minulla on treffit muun muassa lunnin kanssa…
27 toukokuun, 2015 klo 10:47 am
kirsti k
Kerro sille rakkaita terveisiä vanhalta ystävältä. Äläkä putoa jyrkänteeltä.
27 toukokuun, 2015 klo 11:46 am
Mila
Raili, minäkään en olisi ikinä osannut lähteä niin hienoihin paikkoihin kuin mihin olen saanut tutustua taustamateriaalia etsiessäni. Keruureissut yleensä kuljettavat tarinaa hyvin eteenpäin. Kirstille lokoisaa lomaa ja teille kesäkirjoittajille ihania työtuokioita! Nauttikaa!