Palautteen antaminen ja vastaanottaminen ovat kumpainenkin taitolajeja, olipa sitten kyseessä taide tai ihan vain arkipäiväinen elämä.

On helppoa töksäytellä, todeta kepeästi, suuttua pienestä tai suorastaan haastaa riitaa, mennä henkilökohtaisuuksiin tai jättää sanomisensa perustelematta. Liian yleinen tapa on, että hyvää ei huomata, mutta kaikkeen negatiiviseen tai edes siltä kalskahtavaan puututaan heti.

Taiteen arvioiminen, arvostelu ja arvottaminen ovat aina, ihan aina, vaikka kuka mitä sanoisi, loppujen lopuksi subjektiivisia näkemyksiä mitä tulee vaikuttavuuteen, hyvyyteen tai huonouteen. Pitkän linjan kriitikko voi olla täysin eri mieltä kuin laaja yleisö. Joku arvostelumenestys, jos nyt puhutaan vaikkapa kirjoista, voi olla lukijan mielestä olla aivan sietämättömän huono ja lukukelvoton räpellys. Tai päinvastoin. On onni, että meitä on monenlaisia, ei kaikkien tarvitse samoista asioista tykätä, tietenkään.

Palautteesta, arvioinneista, arvosteluista tai näkemyksistä ei tarvitse olla samaa mieltä niiden antajien kanssa, mutta hyvä taito on ainakin yrittää ymmärtää, miksi joku on sitä mieltä kuin on. Parhaassa tapauksessa itsekin voi oppia jotain, ehkä jotain, mitä ei ole itse aiemmin edes huomannut, tai ehkä oma näkemys vain saa lisää vahvistusta.

Hupsuimpia ja tökeröimpiä kritiikkejä ovat sellaiset, joissa väitetään jotain, mutta ei kuitenkaan vaivauduta perustelemaan väitettä millään tavalla, todetaan vain ikään kuin itsestäänselvyytenä. Tämä pätee sekä hyvää että huonoa hakevissa kritiikeissä. Vaikka kyseessä oli oma näkemys tai vaikka tunne, tulisi sekin osata jotenkin avata ja perustella.

Pika-arvostelu tähtien tai muiden pompuloiden muodossa on aika erikoista. Ne eivät kerro yhtikäs mitään muuta kuin että arvostelija on nyt tätä mieltä. Arvoitukseksi jää miksi. Minusta sellainen on ihan yhtä tyhjän kanssa. Fiilis tällä hetkellä: 3 tähteä. Syksy: 2 tähteä. Murot: 5 tähteä. Pöh.