Romaani marraskuussa?

Mikä yhdistää minua ja Anneli Kantoa?

Monikin asia, mutta päällimmäisenä nyt se, ettemme pidä marraskuusta.

Koko ajatuskin – phyi!

Tänä vuonnapa keksimmekin konstin, jonka avulla emme edes huomaa ankean kuukauden olemassaoloa:

Aiomme nanowrimoilla eli osallistua kansalliseen romaaninkirjoituskuukauteen!

Anneli kirjoittaa kolmannen osan ihanalle Futistyttö-sarjalleen (jonka kursailematon fani olen), minä taas kirjoitan romaania, joka kulkee työnimellä MKK eli tuttavallisesti murheenkryynikäsis. Tiedän jo nyt, että on päiviä, jolloin kadun hullua päähänpistoamme, mutta samalla odotan jo nyt sunnuntaita kutkutuksella…

Yksin en tähän pystyisi. Luotan Annelin tukeen ja kannustukseen.

Kirjoittelemme romaanien etenemisestä tänne Grafomaniaan vuoroviikoin. Minä rustailen mietteitäni myös omilla sivuillani.

Majakat, ohoi! jatkaa voittokulkuaan

No niin! Kirjojen kansista äänestettiin Helsingin messuillakin. Ykköset ovat tismalleen samat kuin Turussa, mutta kolmikoissa on vaihtelua. Turussa ja Helsingissä oli esillä myös eri kirjoja. Plussaääniä annettiin nyt yhteensä 774 ja miinuksia 673.

Kauneimmat kannet:

1.  Raili Mikkanen, Tiina Holmberg: Majakat, ohoi!  (153 ääntä)

2.  Anu Holopainen: Yölaakso (96)

3.  Markku Kaskela: Olen Matias, lammaskoira (56)

Kehnoimmat kannet:

1. Salla Simukka: Meno-paluu (87 ääntä)

2. Antti Halme: Metalliveljet (73)

3. Karo Hämäläinen & Salla Simukka: Luokkakuva (66)

 

Ääntenlaskijamme eriytti tällä kertaa nuorten ja aikuisten antamat äänet. Jos kilpailussa otettaisiin huomioon ainoastaan nuorten antamat äänet, kauneimmat kannet olisivatkin seuraavat!

1. Anu Holopainen: Yölaakso (58 ääntä)

2. Salla Simukka: Meno-paluu (32)

3. Hämäläinen & Simukka: Luokkakuva (25)

 

Perusteluja kauneimmalle ja kehnoimmalle:

Majakat, ohoi!

“Siinä on yksinkertainen, mutta mukaansatempaava kansi”

“Hieno sommitelma hylkeenkuonon ja lokin sekä majakan kanssa”

“Hyvin piirretty, kiinnostava kansi”

“Ihana kansi, selkeä”

Meno-paluu

“Siinä on pelkkää tekstiä”

“Tekstistä ei saa selvää, ja kirjan kansi on liian yksinkertainen”

“Hieman tylsä, mitäänsanomaton”

“Silmiin sattuu kun katsoo”

Plussana:

“Kivan räikeä, ei tylsä”

“Värikäs, hyvä printti”

Miss Nuorisokirjailija 2009: Haapaveden osakilpailu

Kun kirjailijasta tulee kirjailija, hän usein olettaa että kirjailijan työhön liittyy seuraava etu: saa olla paljon hiljaa itsekseen, koska kirjoittamisen ideanahan on kirjoittaa eikä puhua. Ainakaan ei tarvitse esiintyä.

Tämä oletus revitään haikeaksi silpuksi nopeasti. Ennen kuin kirjailija huomaakaan, löytää hän itsensä messuilta, markkinointikiertueilta ja ties mistä puhujapöntöistä. Jos hän on nuortenkirjailija, niin hän tulee todennäköisesti tekemään kouluvierailuja eli “kirjaesittelyitä”, kuten koululaiset tapaavat sanoa. Niistä on kirjoitettu Grafomaniassa monta kertaa ja aina positiiviseen sävyyn. Jos kerran pitää puhua, niin mieluiten koululaisille.

Palasin juuri kokonaiselta koulukiertueelta, jossa käytiin kaikissa Haapaveden alakouluissa ja yläkoulussa. Kiertueeseen osallistui kuusi Suomen Nuorisokirjailijat ry:n edustajaa. Tällaisella rundilla esiinnytään pareittain. Jokaisen parin tuottama kemiallinen reaktio on erilainen, mikä tuo esiintymiseen ihan omanlaisensa vireen. Haluankin nyt esitellä kiertuekumppanini nimenomaan esiintyjinä.

Elisabet Aho on rauhallinen ja lämmin puhuja. Hän ei tönäise esiintyjätoveria alas kateederilta, vaan täyttää paikkansa asiallisesti ja pätevästi. Kirsti Kuronen esiintyy avoinna ja luottavaisena. Jos yleisö ei näytä lämpenevän (yläkouluissa sellaista joskus sattuu), niin Kirsti ei anna sen sotkea kuviotaan, vaan painaa eteenpäin kuin myönteinen siili varvikossa. Jukka Laajarinteellä on aina taskun pohjalla yllätyksiä tai merkillisiä ajatuksia, joilla kuulijoitten mielenkiinto herää kuin itsestään ja seuraa nöyrästi Jukan talutusnuorassa niin pitkään, kuin hän sattuu haluamaan. Päivi Lukkarila puhuu teräviä ja hauskoja. Hän elehtii epäsuomalaisen vilkkaasti – jos pyydätte Päivin kirjailijavieraaksi, saatte samalla myös kuvaelmia monista jännittävistä aiheista. Tuula Sandström on kirjaesittelijänä konkari, muttei suinkaan rutiinien vanki. Kokemus näkyy esim. siinä, että Tuula osaa arvioida yleisön laadun ja vireystilan salamannopeasti ja kykenee sitten toimimaan sen mukaan.

Voisin listata vielä paljon lisää oivallisia esiintyjiä sen perusteella, mitä olen viime vuosina päässyt näkemään ja kuulemaan. Nuortenkirjailjat näyttävät harvoin olevan itsekseen mutisevia mörököllejä. (Toisaalta olen sitä mieltä, että kirjailijalla, kuten tetysti kaikilla muillakin, on myös oikeus olla itsekseen mutiseva mörökölli toisinaan tai vaikka aina. Perustehtävähän on kuitenkin kirjoittaminen eikä stand up -komiikka.)

Vielä yksi asia on pakko mainita. Usemmiten kouluvierailut järjestää kirjasto. Se on kirjailijan kannalta hyvin tärkeä asia, sillä kirjastoväki hallitsee sekä henkiset että käytännölliset asiat. Kirjastontädit saavat kirjailijan tuntemaan itsensä tärkeäksi ja ihmeelliseksi. Lisäksi he huolehtivat itseään säästämättä siitä, että kirjailja siirtyy etapista toiseen, tulee ruokituksi ja majoittuu miellyttävästi. Terveisiä siis – tällä kertaa – Sari Seitajärvelle Haapaveden kirjastoon!

Majakat, ohoi! on houkuttelevin kansi

Raili Mikkasen ja Tiina Holmbergin teos Majakat, ohoi! on voittanut ylivoimaisesti Suomen Nuorisokirjailijat ry:n Kaunein kirjankansi -äänestyksen Turun kirjamessuilla. Mikkasen voittoputki jatkuu, sillä viime vuonna hänen teoksensa Pähkinäpuinen lipas voitti saman äänestyksen.

Turun kirjamessuilla äänestettiin tällä kertaa sekä houkuttelevinta että kehnointa kirjan kantta. Houkuttelevinta kantta äänesti 502 messuvierasta, kehnoimmat kannet saivat 463 ääntä.

Täytyy kyllä sanoa, ettei miinusäänien laskeminen ollut yhtään mukavaa! Äänestyksen tarkoitus on viestiä kustantajille, millaiset kannet ihmisiä puhuttelevat.

Houkuttelevimmat kannet:
1. Raili Mikkanen: Majakat, ohoi! (Schildts) 109 ääntä
2. Seita Parkkola: Usva (WSOY) 59 ääntä
3. Maria Vuorio: Kiitollinen sammakko (Tammi) 35 ääntä

Kehnoimmat kannet:
1. Salla Simukka: Meno-paluu (WSOY) 94 ääntä
2. Päivi Lukkarila: Talliterapiaa (Karisto) 58 ääntä
3. Antti Halme: Metalliveljet (Otava) 55 ääntä

Perusteluja kategorioiden ykkösille:

Majakat, ohoi!:
“Satumainen ja jännittävän herkkä!”
“Selkeä ja kuvaa oletettua aihetta.”
“Esteettisesti miellyttävä.”
“Siinä on jotain mystistä.”
“Kansi on upeasti piirretty ja täynnä tunnelmaa.”

Meno-paluu:
“Ei kuvia, yksitoikkoinen värimaailma.”
“Ärsyttävä värisekamelska.”
“Otsikko on tylsä!”
“Mitäänsanomaton.”
“Ei kerro mitään kirjan sisällöstä.”

Jos joku haluaa lisätietoja kirjansa kohtalosta tai perusteluista, paiskaa meilillä: terhi.rannela(at)gmail.com

Sari Peltoniemelle Anni Polva -palkinto!

Grafomanian Sari Peltoniemi on saanut korkeatasoiselle lasten tai nuorten sarjakirjalle joka toinen vuosi myönnettävän Anni Polva -palkinnon teoksestaan Soita minulle, Kukka Kaalinen.

Koreittain, lapioittain ja sylittäin onnea!

Turun kirjamessuilla tänä vuonna

Turun kirjamessut lähestyvät huimaa vauhtia, joten on korkea aika vinkata, milloin tämän blogin kirjoittajat nousevat lavalle. Täydentäkää omien, mahdollisten tarkempien tietojenne mukaan.

Perjantai 2.10.2009

10.30 Sari Peltoniemi, Hannu Hirvonen, Harri Istvan Mäki ja Ville Hytönen esiintyvät Runo vieköön -tapahtumassa Fiore-lavalla

11.00 Sari Peltoniemi, Vilja-Tuulia Huotarinen, Ville Hytönen ja Tomi Kontio esiintyvät Runo vieköön -tapahtumassa Fiore-lavalla

12.45 – 13.15 Suomalainen fantasia ei ole pelkkiä velhoja ja haltioita.
Verevästä ja maanläheisestä mystiikastaan kertovat monipuoliset kirjailijat Tomi Kontio ja Sari Peltoniemi uusimpien teostensa kautta: Viidakon kutsu ja Hämärän renki. Fiore-lava

13.20 Tytöt sokerista, pojat etanoista – sukupuolten stereotypiat lasten- ja nuortenkirjoissa -keskustelu. Kirjailijat Kirsti Kuronen, Tuula Kallioniemi, Anneli Kanto ja Harri Istvan Mäki Turku-lavalla

Sunnuntai 4.10.2009

11.15 Salla Simukka koululaisten haastateltavana Lukumestassa

12.00–12.45 Seksi ja suhteet lasten- ja nuortenkirjoissa.
Kirjailijat Salla Simukka, Sirpa Puskala, Kalle Veirto ja lehtori Karl Grunn. Vetäjänä kirjailija Anu Holopainen. Kokoustila 1-2

13.20 Juuret. Miten kotipaikkakunta näkyy nuorisokirjailijoiden työssä vai näkyykö?
Keskustelemassa kirjailijat Terhi Rannela, Sari Peltoniemi, Markku Karpio ja Katariina Romppainen Fiore-lavalla

14.30 Sari Peltoniemi koululaisten haastateltavana Lukumestassa

Poiminta ohjelmasta mainittakoon myös, että edellisessä postauksessa mainitun Anni Polva -sarjakirjapalkinto jaetaan perjantaina 2.10. klo 10.40 Turku-lavalla.

Koko messuohjelma löytyy tästä osoitteesta:

http://www.kirjamessut.fi/

Karmea kurkistus toiseen todellisuuteen

Olen kirjailijaelämäni varrella muutamaan otteeseen joutunut/päässyt  osallistumaan kollegojen teoksia arvottavaan raatiin. Joka kerta olen kokenut vähintään kahdenlaisia, vastakkaisiin suuntiin repiviä, fiiliksiä. 2000-luvun taitteessa olin mukana Kivipää-komiteassa, jonka ideana oli nostaa esille taideteoksia ja tekijöitä, jotka korkeasta taiteellisesta tasostaan ja kiinnostavuudestaan huolimatta eivät olleet saaneet juuri minkäänlaista huomiota tiedotusvälineissä. Se homma oli mukavaa ja helppoa; niin tekijät kuin teosten hiljaiset fanitkin kiittivät meitä tärkeästä työstä.

Samoihin aikoihin työskentelin hetken aikaa Lukukeskuksessa. Muistan vieläkin nolon hämmennykseni, kun minua pyydettiin kirjoittamaan kritiikkejä tuttujen kollegojen lasten- ja nuortenkirjoista. Silloin tajusin onneksi kieltäytyä. Nyt olen kahdesti toiminut Anni Polva -sarjakirjaraadin jäsenenä ja tiedottajana. Palkintoa ideoidessamme koimme tekevämme suuren palveluksen korkeatasoiselle, mutta aivan liian vähälle arvostukselle jääneelle suomenkieliselle sarjakirjalle ja sen upeille tekijöille.

Minun ei tarvitse kuin katsoa peiliin tietääkseni, miten herkkiä me kirjailijat olemme ja miten helposti itsetuntomme romahtaa. Tänä vuonna halusimme vähän laajentaa sarjakirja-asian näkyvyyttä. Lukukeskus innostui ideastamme ja polkaisi pystyyn Lukuhaastekampanjan, jossa alakoulun luokkia houkutellaan lukemaan syyslukukauden kuluessa jokin sarjakirja. Osallistujien kesken arvotaan kirjailijavierailu, jonka tekee tuore Anni Polva -palkittu kirjailija. Lukukeskus pyysi Lounais-Suomen kirjailijoilta vinkkilistaa, jossa olisi joitakin esimerkkejä vuosien 2007 ja 2009 välillä ilmestyneistä sarjakirjoista. Raatimme työ oli siinä vaiheessa vielä pahasti kesken ja hajallaan, jolloin päätin tuikata Lukukeskukselle (tehtävänannon mukaan) pienen ja hyvin sattumanvaraisesti kootun listan sarjakirjoista.

Tunnustan mukisematta, että en keskittynyt hommaan kunnolla. Listalta jäi puuttumaan valtava määrä erinomaisia sarjakirjoja. Mutta uskoin asian olevan ok, sillä Lukuhaasteessa sanotaan, että luokka voi valita mieleisensä kirjan joko vinkkilistalta tai sitten ihan vapaasti sen ulkopuoleltakin. Pian aloin saada loukkaantuneilta kollegoilta kyselyitä tyyliin: “Miksi boikotoitte minun kirjaani?”, “Eikö kustantajani ole lähettänyt kirjaani raadille?”, “Onko kirjani niin huono, ettei se kelpaa edes vinkkilistalle?” Karmeinta tässä on se, ettei asiaa voi korjata jälkeenpäin. Nyt ovat edessä kirjamessut ja joudun kohtaamaan nuo kollegat silmästä silmään. Tunnen heidät niin hyvin, että en järjellä ajatellen pelkää kostoa tai lynkkausta. Mutta nolouden tunteesta en pääse mihinkään. Tämä sähellysepisodi on opettanut ainakin sen, että minun lienee parasta pysyä lestissäni eli kirjailijana. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että minun on parasta jättää kaikenmaailman listojen teko ja tiedotushommat niille, jotka osaavat sen paremmin. Pyydän tuhannesti anteeksi loukatuilta!

Satoa, satoa

No niin, nyt minäkin saan osallistua tähän keskusteluun!

Goa, Ganesha ja minä -kirjani on putkahtanut ulos painokoneesta. Kirja jatkaa Amsterdam, Anne F. ja minä -romaanissa esiteltyjen Kertun & Miran tarinaa. Mimmit matkustavat talvilomallaan kauas Intiaan – ja mitä siitä seuraa?

Pidän erityisen paljon sekä Amsterdam- että Goa-kirjojen kansikuvista. Ne ovat Markus Pyörälän käsialaa.

Kertulla & Miralla on oma nettisaitti täällä.

Lastenkirjahylly-blogi avattu!

Kirjallisuudentutkija Päivi Heikkilä-Halttunen on perustanut
Lastenkirjahylly-blogin protestina lasten- ja nuortenkirjakritiikin
vähenemiselle.

Grafomania suosittelee!

http://lastenkirjahylly.blogspot.com/

Elämää ja kirjallisuutta

Ei ole mikään uutinen, että kirjailijat käyttävät omia kokemuksiaan kirjoittamisen innoittajina. Vanha neuvo on kirjoittaa siitä, minkä tuntee. Fiktiiviseen tekstiin tulee ujutettua valtava määrä ajattelemiaan ajatuksia ja tuntemiaan tunteita – miten muuten voisi ollakaan? Ei ole pakko olla kokenut juuri sitä, mistä kirjoittaa, mutta se pitää pystyä kuvittelemaan ja siinä omat kokemukset tulevat apuun.

Joskus minua häiritsee ajatus siitä, että olen jalostanut kokemuksiani ja tunteitani fiktiivisen tekstin rakennuspalikoiksi. Olen muokannut ja vääntänyt ja kääntänyt ja muuttanut, enkä aina enää tiedä, löydänkö muistoistani oikean, alkuperäisen kokemuksen kirjallisen version sijaan. Onko tuntemani suru enää “omaa suruani”, kun olen hyväksikäyttänyt tunnettani ja muokannut siitä kirjallisen henkilön tunteen? Tilanne olisi ehkä vielä hankalampi, jos olisin kirjoittanut jotain aidosti omaelämäkerrallista. Nyt minulla on sentään ainakin periaatteessa olemassa fiktiivisen henkilön kokemus ja oma kokemukseni, jotka poikkeavat toisistaan milloin enemmän ja milloin vähemmän.

Antiaikalainen kirjoitti siitä, kuinka hankala on kirjoittaa kuin lähipiiriä ei olisi olemassa: http://antiaikalainen.blogspot.com/2009/08/kielletty-lahipiirilta.html. Hyviä ja mielenkiintoisia ajatuksia. Joskus huomaan, että haluaisin selitellä tutuille ihmisille, että vaikka kirjan henkilö muistuttaa jossain määrin minua ja vaikka hän onkin jossain määrin samanlaisessa tilanteessa kuin minä, omat tunteeni ja henkilön tunteet ovat kuitenkin selvästi kaksi eri asiaa. En ole selitellyt. En tahdo aliarvioida ihmisiä.

Toisaalta selvästi fiktiivinen teksti mahdollistaa sen, että kirjaan voi kirjoittaa vaikka kaikki arimmat, synkimmät salaisuutensa ja epäkorrekteimmat ajatuksensa, koska kukaan ei tiedä, mikä on totta ja mikä keksittyä. Oman pään sisältä löytyy yllättäviä puolia ja asioita, jotka normaalioloissa haluaa pitää muilta piilossa. Joskus tuntuu kuitenkin hyvältä kirjoittaa niitä ulos, jonkun ihan keksityn henkilön ajatuksiksi ja tunnelmiksi.