Olin viime viikolla viikon verran kiertämässä Pyhäjokilaakson paikkoja. Viikon ohjelmaan kuului kaksi kirjoittajapiiritapaamista ja 14 kouluesiintymistä Oulaisissa, Merijärvellä ja Pyhäjoella. En ole koskaan aiemmin tehnyt noin pitkää, yhtäjaksoista kirjailijakiertuetta, joten etukäteen vähän jännitin, miten mahdan jaksaa. Ja missä vaiheessa omat jutut alkavat puuduttaa?
Ehkä eniten kiertueella yllätti se, miten hyvin jaksoin maanantaina ensimmäisestä esityksestä perjantain viimeiseen saakka. Jokainen esiintymistilanne oli kuitenkin uusi kohtaaminen, uudet ihmiset, uusi mahdollisuus jakaa kuulijoiden kanssa oma innostuksensa. Eivätkä ne omat jututkaan alkaneet pahasti tympiä, sillä mikäs minulla oli lempiaiheestani puhuessani.
Viikon aikana ehdin tavata lapsia ja nuoria 11-vuotiaista 18-vuotiaisiin saakka ja siihen päälle joukon mukavia ja kiinnostavia kirjastolaisia ja opettajia. Ehdin nähdä erilaisia luokkia ja muita koulujen tiloja, kirjastoja, erilaisia kahvihuoneita ja yhden kartanohotellin ja yhden lomamökin. Tällaiselle Etelä-Suomen suurten kaupunkien kasvatille tekee myös hyvää nähdä oikeasti pieniä paikkoja ja tajuta konkreettisesti, kuinka niissäkin asuu ihmisiä.
Esitysteni aikana näin innostuneita, tylsistyneitä, nukkuvia, hämmentyneitä, hihittäviä, ärtyneitä, ihailevia, epäluuloisia, luottavaisia ja arvostavia ilmeitä. Sain vastata erittäin olennaisiin ja vähemmän olennaisiin kysymyksiin (”Miten rakennat kirjasi?”, ”Ilves vai Tappara?”) ja kirjoittaa pari nimikirjoitusta vaaleanpunaisella tussilla. Sain huomata, että yhteen ryhmään uponnut juttu ei uponnutkaan toiseen. Jaoin kymmenittäin Jäljellä-kirjasta tehtyjä kirjanmerkkejä.
Oli mahtavaa, että kiertue osui juuri tähän aikaan, kun Jäljellä-kirjan ensimmäinen kappale oli ehtinyt saapua minulle pikakirjeenä, uunituoreena. Pääsin siis puhumaan siitäkin ja näkemään, miten yleisön kiinnostus heräsi.
Koko reissuni ajan minusta pidettiin oikein hyvää huolta, kyydittiin paikasta toiseen, huolehdittiin ruokinnasta ja saunomismahdollisuuksista. Yöpymispaikoissani minua (ja monesti vain minua) varten keitettiin puurot ja kananmunat, laitettiin leivät ja leikkeleet kauniisti esille. Koin joka paikassa olevani tervetullut arvovieras. Se tuntui hyvältä.
Kiertueviikkoni jälkeisenä maanantaina eli eilen vedin vielä kolme kirjailijaesiintymistä Pirkkalan 9.-luokkalaisille. Pirkkalan keikat menivät kyllä oikeastaan enemmän huvin kuin työn puolelle, sillä Pirkkalan kirjastonhoitaja ja kirjavinkkari Reetta Saine haastatteli minua perinteisen kirjailijan monologin sijaan. Ainakin meillä Reetan kanssa oli erittäin hauskaa, ja uskoakseni myös yleisö sai tällaisesta esiintymistavasta enemmän irti. Tunnelma oli rennompi ja interaktiivisempi. Ainut huono puoli oli se, että 45 minuuttia vierähti aivan liian nopeasti.
Kun on puhunut 19 kertaa lyhyen ajan sisällä omasta työstään, kirjoistaan ja siitä, miten minusta tuli kirjailija, alkaa itsekin hahmottaa, mikä näissä noin 20 kirjoittajavuodessa ja 10 kirjailijavuodessa on ollut tärkeää. Halu kirjoittaa ja halu siihen, että muut lukevat, mitä olen kirjoittanut. Noihin kahteen, toisiinsa kietoutuvaan haluun kiteytyy kai aika paljon kirjailijana olemisesta.
Grafomania 
Uusimmat kommentit